torstai 10. helmikuuta 2011

Pakkas aamun touhuja

Pakkas aamun huomenet kaikille.
Mittari raksutti yöllä kovia pakkaslukemia, nyt -10°
Puita on polteltu leivinuunissa ja takassa.
Villasukat ovat arvossaan, meidän lattia lankut kun elävät omaa elämäänsä, kesällä niin piukkana ja pinkeänä..talvella sitten levitään kuin jokisen eväät.
Jospa itsekin pystyisi siihen :))


Verantaa aamusta jo järjestelin, meille on tulossa kahdentoista aikaan kahdeksan sosionomi opiskelijaa tutustumaan perhekodin arkeen.
Hippasen järjestelin..vai olisko ollut realistisempaa antaa kaiken olla vaan ;)




Tällaisesta pariovesta meille tullaan sisälle.
Suuri saavi täynnä kenkiä, ja kaikki alakaapit myös.
Kesällä saavin täyttävät kymmenet croksit.
Kello seinällä käy ihan omaa aikaansa :)




Peilikaappi kätkee sisäänsä takkeja ymym.
Aatu aamu unosilla.




Eteinen on vaatteiden, kenkien ja koiruuksien valtakuntaa.
Yöt viettävät eteisessä. Tykkäävät olostaan lämmitetyllä lattialla, talon ainoat lämpimät lattiat :)
Paavo herra mietiskelee..




Penkkirivistöt kiertää eteistä, kätevää säilytystilaa.




Toiseen suuntaa verantaa aukeaa meidän uusipuoli eli vinkkeli.
Ennen aukon kohdalla oli ulko seinä.
Vinkkelissä onkin sitten ne perus tilat sauna, kodari yms.



Näiden ihanaisten 
neitojen 
myötä 
haluan 
toivottaa 
kaikille
kaunista
talvipäivää
sekä

.
.
.
.
.
.
.....tartutaan hetkeen tähän....



jaana

päivieni pienet ilot ovat teidän kommentit

tämä on kuulkaas aikas yksinäistä työtä
työkaverit vähissä ja ainakin ala-ikäisiä :)
kiva kun uusia lukijoitakin on tullut

13 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis veranta...kyllä siellä on koiruuksien suloista uneksia. Että mä tykkään noista teidän hirsiseinistä jotka pilkottaa tuosta yhdestä kuvasta..en saa silmiäni irti niistä..;) vaikka kyllä muutenkin kotisi näyttää oikein kauniilta.
    Kylmää on täälläkin, mutta aurinkoista ja se on ihanaa..tulee heti parempi olo.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Samoissa tunnelmissa eletään:
    tässä hetkessä kynsin, hampain kiinni ja jutellaan sille, kuka vain jaksaapi kuunnella... Kun ipanat tulee koulusta, ei enää näe omia ajatuksiaankaan, siis jotenkin sinnepäin.
    Ajatuksissani tarjoon sulle kupillisen vahvaa, hyvää kahvia.(Pullat on loppu, kupissa näkyy olevan suklaata)
    Ihan semmosta kivaa loppupäivää Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oikein unelmien veranta! Toivottavasti vanhana saan viettää viimeiset vuoteni kodissa jossa on tuollainen veranta. Toivon nimittäin että pääsen perhehoitoon kauniiseen taloon järven rannalle. Kesäisin juodaan kahvit ja konjakit aurinkoisella terassilla ja nautitaan elämästä.

    Yksinäistä työtähän tämä todella on ja kun asuu vielä kaukana kaikesta niin on todella yksin. Minulla on yksi sijaisäitiystävä jonka kanssa kokoonnumme vähintään kerran kuukaudessa "vertaistukiryhmään". Kun saadaan talot tyhjäksi niin ajellaan jomman kumman luokse kahville ja siinä kahvitellessa puramme paineet pois.

    Mutta nyt on jatkettava siivousta. Onkin sopiva ilma siivoukseen, pakkasta -15 astetta.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa!!! :D
    Kirjoittaisin enemmän, mutta tämä päivä mennyt aikataulutuksen puoleen ihan poskelleen ja hirrrvee kiire!!
    "nähtäillään"!

    VastaaPoista
  5. Tykkään niin sun kuvista
    ja kodista
    kyllä kelpaa tulla opiskejelijoiden
    kattomaan:).

    Halaus.

    Jamssi

    VastaaPoista
  6. Todella upean näköistä, voi vitsit, niin upeaa <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan tilava eteistila! Tuosta penkkirivistöstä olen aidosti kateellinen. Otatko myös mammaryhmiä vastaan :)?

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis ja tilava veranta teillä...Ja ihanan paljon säilytystilaa...)

    VastaaPoista
  9. Voi kun käypi teijän kello kuule justiisa oikiaa aikaa:)

    VastaaPoista
  10. Wau! Tuolla terapiahuoneessa tahtoisin viettää aikaa :)) Kaunis ja valoisa koti!

    VastaaPoista
  11. Ihanan tilava eteistila! Täällä lattialämmitys on kissojen suosiossa, makaavat lattialla mahdollisimman lettuna :)

    VastaaPoista
  12. Hei, huomasin, että olit liittynyt blogini lukijaksi. Kiva, kun löysit sinne. Teilläpä on valtavan ihana vanha talo. Kauniita kuvia katsella!! Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  13. Ilimottauvun (savon kieltä, tarkoittaa ilmottautumista) mammaryhmään ja terapiahuoneeseen!

    VastaaPoista