maanantai 20. kesäkuuta 2011

AvaRuusKeinu



Meidän pihan uusi keinu on kuin Alien elokuvasta :) 
Tässä puusepän verstaan kaverit sitä pystyttävät, hauskoja heppuja olivat, vaikkei yhteistä kieltä pahemmin ollut niin elekielellä ja hymyllä pärjää pitkälle :)



Siinä sitä sitten istutaan ja hymyillään kuin hangon keksit, kun madame pyysi yhteiskuvaan keinun valmistuttua :))
On se hassun näköinen keinu, balmistettu bambusta. Isot möykyt päissä on bambun juuristoa ja putkiosa sen vartta..kaikki käytetään tarkkaan hyödyksi. 
Minusta kyllä koko keinu näyttää avaruus hirviöltä ;)



Keinun alta kurkkii yksi mamman rakkaista Taikku lemmikeistä, Ama-neito. 
Muuttaa saman tien meidän pihan asukkaaksi kun taxi kurvaa pihalle, ei hievahdakkaan muualle vaan vahtii ankarasti pihaa ja meitä. 



Toinen pihallamme asustava koira neito on Blondi. Viime joulu aattona sai ensimmäiset 8 pentua. Masun koosta voisi jopa olla taas pieniin päin =/  Onneksi kaikki pennut saivat uuden kodin!
On myös ankara pihan vahti, ja nukkuu kaikki yöt tiiviisti meidän terassin oveen painautuneena :)



Kolmas mamman rakas on meidän itse "kesyttämä" Laku-neito. Todella kaunis koira ja viisas kuin mikä! Laku sai myös talvella pennut ja keväällä keräsimme porukalla rahat kasaan ja Laku steriloitiin. Nyt ei tartte olla Lakun kokoajan pieniin päin vaan saa nauttia elämästä ihan muuten :)
Lakusta on tullut koko alueen suosituin koira, niin hyvin vahtii aluetta ja on hyvä pyydystämään jopa käärmeitä!
Nukkuu yöt meidän allastuolilla ja on alati valpaana puolustamaan aluettaan.

Kuten huomaatte aikas turvallista täällä on ja vahtikin vielä kiertelee yöllä koirineen alueen moneen kertaan :)


Paikallisilla riittää ihmettelemistä madamen lapsi luvussa ja koirien määrässä..
minkäs sille voi kun on tottunut jo siihen, että kaikkea pitää olla paljon ;))


koiramaisin terkuin Jaana
ps. en todellakaan ole hereillä näin aikaisin kuin klo näyttää, vaan täällä klo on jo lähemmäs kymmentä :)

6 kommenttia:

  1. Oleellisin asia tuossa keinussa on se, että tarjositte paikallisille työtilaisuuden, josta he selvästi olivat mielissään.
    Yhtä lailla meidän "keinukulttuuri" saattaisi kangerrella heidän silmissään.
    Upeaa työtä ja kestää kolme miestä!
    Riemukasta lomanjatkoa teille sinne!

    VastaaPoista
  2. Keinu sopii sinne missä on -tänne kun sen pistäis koivun juurelle vois alkaa näräastää ☺

    Koirakulttuurikin kun on kovin erilainen ympäri maailmaa, niin vielä kun päästäisitte koirat sisälle, niin siinä sitä kuule oliskin paikallisilla ihmettelemistä ☺☺

    Kiva kun teillä on lemmikitkin paikan päällä, näkee että hyvin pidetään, kun heti tulevat paikalle teidän tullessa!!

    VastaaPoista
  3. Mun kompastuskivi siellä olisi varmana ne kaikki kulkukoirat ja -kissat...
    Hyvä että muutama on saanut teiltä kodin ja niistä pidetään huolta.
    Keinu on kyllä sangen erikoisen näköinen, mutta silti jopa hauska! ja ilmeisesti kestävä :)
    Mukavaa loman jatkoa!!!

    VastaaPoista
  4. Hassu keinu tosiaan ;)
    Ihania mamman karvaisia lapsia kuvissa! Kuinka usein te pääsette tuonne taikkukotiinne oleilemaan..? Matkaa kun on hiukan enemmän kuin keskivertosuomalaisella kesämökille, hih ;)
    Ihanaa loppulomaa "lokakuisesta" Saksasta...!

    VastaaPoista
  5. Minun silmiini keinu on hauskan näköinen ja sopii varmasti siihen ympäristöön, tänne ei ehkä niinkään. Kiva, että teillä on siellä koiria, lapsetkin varmaan tykkäävät. Mukavia päiviä:)

    VastaaPoista
  6. Hyvää juhannuksen aikaa toivottaa romulyyli-riitta.

    VastaaPoista