maanantai 23. huhtikuuta 2012

Isolla pihalla on tilaa temmeltää


Niinhän se on, että iso piha on lapsista tooosi mukava!
On tilaa juosta, leikkiä poliisia ja rosvoa yms.
Hyvin mahtuu kulmakunnan muksutkin meidän pihalle loikkimaan :)
Ja tietysti Aatu, Paavo, Elviira ja Nipsu!




Autoja on paikalla yleensä kolme, välillä neljäkin ja meidän autot ei ole ihan niitä pienimpiä, 
jotta kaikki mahdutaan huristelemaan vaikkapa kohti pohojosta.
Nyt kuvaan sattui vain meidän 18-v ja hänen menopeli.




Tammia pihalla kasvaa paljon ja ränsistyneitä omppupuita.
1800-luvun alkupuolelta oleva luhtitalo, on nyt kylmänä tilana.




Talon taakse jää lasten leikkimökki, keinut ja hiekkalaatikko.
Taitaa olla juuri menossa kaffekekkerit aurinkoisen sunnuntain kunniaksi :)
Polttopuita kasattiin tänne suojaan ja kuivumaan talvea varten.





Löytyypä luhtitalon päädystä minulle rakas vanha keskipohjalais mallinen lato.
Isäni on sen aikanaan Ylivieskaan rakentanut, nyt sen on täällä meidän ilona.
Edustalla vielä kesken eräinen terassi kyhäelmä, sitä pitäis vielä hioa ja jalostaa :)
tähän kohtaa paistaa ihanan lämpimästi aurinko 
ja siinä istuessa näkee tosi kauas..melkein merelle asti. 
Tänne kipaisen välillä teemukin kanssa ottamaan pienen oman hetken.



Tällä tammella on ikää yli 100-vuotta.
Tänä vuonna se päätti kylvää meidän iloksi tuhansia tammenterhoja, 
jotka olivat jo ennättäneet osittain avautua ja juurtua maahan.
Voin kertoa, että haravalle on ollut ja on työtä niiden kuopsuttamisessa..

Että tämmöinen tämä meidän piha alue noin niinkuin lyhykäisyydessään.
Talon taakse jää vielä kaistale marjapensaille.

Minulle henkilökohtaisesti tämä on aina näin keväisin suuri hermostuksen aihe.
Kaikki paikat on pullollaan ohjeita ihanien pihojen tekemiseen, tee noin, tee näin..huoh..
Tänne kun jotain pientä yrittää pipertää niin eihän sitä edes huomaa!

Joten meidän piha on aikas helppo hoitoinen, ruohoa ja paljon puital
Kesällä kyllä tykkään kun kaikki on niin vihreää, tulee välillä ihan satumetsämäinen olo :)

Niin ja eilen muuten oli lämmin!!
Lämpöennätys tehtiinkin sitten meidän seudulla, eikä ihme yhtään :)

Nyt onkin sateista, mutta ei haittaa, ruoho viheriöi ja silmut alkaa olla aikas isot!

terkuin
jaana

16 kommenttia:

  1. Isossa pihassa riittääkin hommaa eikä se oo mikään yhden kesän projekti. Pala palalta vaan tekee. Kannattaa aloittaa sieltä missä eniten oleillaan ja siitä sitten pikku hiljaa laajentaa joka suuntaan. Niin mäkin teen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri kävin sun sivuilla, siis voisitko oikeesti jotenki jeesata?!

      Poista
  2. Onpas teillä komea pihapiiri! Kyllä kelpaa viettää aikaa tuolla "puolen hehtaarin" metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tästä pihapiiristä löytyy kaikki nasusta tiikeriin ;))

      Poista
  3. Ihana "tilus" teillä, on siinä lääniä jengin mennä ja melskata ☺☺

    Mä muuten eilen ihmettelin, että mistäs MUN tiluksille on tammenterho tullut, joku/kukalie kuljettanut -lähin pieni tammi on nimittäin muutaman mökin päässä.
    Skippasin vaan tontin nurkalle, saas nähdä yrittääkö siihen joskus puu kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :)
      Kuule kyllä alkaa kasvamaan, sillee jännästi avautuu ja kas kummaa valkoinen juuri on himskatin tiukasti kiinni maassa!

      Poista
  4. Tosi Tosi kaunis pihapiiri teillä... voinpa kuvitella, kuinka lapset nauttivat. Ja sinä :))

    Missä lumi????? Meillä kun sitä riitttttttäääääääää :((( Voisin lähettää teillekki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä minäkin aina välillä..kesällä ainakin, kun ei ole näitä kevään murheita ;)
      voi vieläkö teillä sitä!

      Poista
  5. Kaunis pihapiiri! Varmasti olisi mukava laittaa pihaa, mutta toisaalta eipähän lasten tarvi varoa kukkapenkkejä leikkiessään vaan voi juosta hippaa ja piiloa ihan enempiä ajattelematta ja varomatta =)

    Leppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näinhän se on :)
      ja mulla kun on tuo rikkaruoho sokeus, en erota rikkaruohoa kukan taimesta ;))

      Poista
  6. Upea iso piha teillä, siellä kelpaa lasten ja eläinten kirmata! :) Itse en ymmärrä puutarhan laiton päälle, joten vihreä nurmikko ja puut tekee kauniin kesäpihan ♥

    VastaaPoista
  7. Meillä sama "vika" , siis että piha on niin iso ettei siitä mitään piperryksiä huomaa. Tosin meidän piha on myös rytö eikä noin ihana kuin teillä! :D Mutta mä aloitin muutaman kukkakokeilun jälkeen satsaamaan kukkiviin pensaisiin, ovat helppohoitoisia ja sopivan näkyviä isossa pihassa ja kaiken kukkuraksi eivät niin ota nokkiinsa jos lapset / elukat sattuu juoksemaan (ihan vahingossa vaan) päältä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kukkivat pensaat kuulostaa hyvälle ajatukselle..täytyypä pistää mietintään :)
      pari mulla sellaista onkin, jänikset vaan pahus vieköön tuppaa talvella niiden varsia kaluamaan :(
      nyt paistaa ihanasti aurinko ja ruoho jo viheriöi, kyllä se taas tästä!

      Poista