sunnuntai 23. syyskuuta 2012

tiedetään tiedetään :)


pieni on kaunista
ja 
vähemmälläkin pärjää :)

mutta


kun ei vaan onnistu 
niin ei onnistu

näin syksyllä se taas iskee kuin elo salama
se pesänrakennusvietti!
luulis että keväällä
mutta ei ny sentään  
vaan syksyllä syksyllä

ihan pakko haalia kaikki komerot tyhjiksi kaikesta kivasta mitä niihin on sullonut kevään kevennys puuskassa
paljon tietysti värejä, varsinkin mun rakastamaa vanhaa punaista
taljoja ei voi koskaan olla liikaa
kynttilöitä, tuikkuja...
voi sentään, miten tämän kanssa taas selvitään jouluun,
kun tämä tunne tuppaa tästä yleensä vielä kasvamaan mitä lähemmäksi vuoden vaihdetta mennään :))




heh..
niinkuin kuvasta näkyy
kaikki tai ei mitään :)





juu
eihän tämä meikäläisen koti mikään minimalistin unelma ole
mutta meille niin rakas, kodikas ja turvallinen

hassua, miten värit ja tavarat voi luoda turvallisen olotilan
 musta tuntuu, 
että meillä tämä kimara toimii hyvin lasten ja meidän aikuisten kohdalla..

itse en osaa oikein olla kotonani vaaleissa skandinaavisissa tiloissa,
vaikka niitä suuresti ihailen ja
aina välillä meille jotain sellaista haaveilen,
kunnes huomaan,
että ei se vaan onnistu

Eikö olekin ihanaa kun näin blogien kautta voi vierailla niin erilaisissa kodeissa :)
suorastaan rakastan päästä kurkkimaan teidän koteihin
osaan kyllä nauttia näkemästäni
ja jos ei joku satu miellyttämään
niin osaan myös kauniisti vaihtaa maisemaa :)

ihania blogi kyläily hetkiä teille kaikille
ja 
  yritän opettaa meidän muksuillekin että kylässä tarttis osata käyttäytyä kauniisti ;)

meidän kodissa käy kyllä niin mukavia vierailijoita,
mutta kaikilla ei ole aina ole niin..
 huomasin sen taas eilen kun hyppelin blogista toiseen..

jaana

13 kommenttia:

  1. Ihanaa on, vaikka mä tykkään kans katsella vaikka ja ties mitä, niin kyllä mä mieluummin jätän se positiivisen mielen kuin pahoitan toisen mielen ☺

    Onneksi me ollaan niin erilaisia, tuskinpa kukaan kauan jaksaisi katsella pelkästään oman kotinsa klooneja! Minä huolisin ihan just nyt teiltä jos vaikka ja mitä, rakastan noita värejä, mutta pitäsi saada kaikki nykyinen johonkin jemmaan! Ja vaikka on kaksi kellaria, ei ne ihan mihin tahansa riitä, nekään ☺
    Mä kun tiedän, että mieli muuttuis viimeistään joulun aikaan...

    VastaaPoista
  2. Tuohon ympäristöön tuo tavarapaljous sopii tosi hyvin ja luo tunnelmaa. Itse siivotessa vannon aina piilottavani turhat koriste-esineet kaappeihin. Kummasti ne kohta taas on esillä kaunistamassa kotia :) Mukavaa sadepäivää!

    VastaaPoista
  3. Niin se tulee, joka syksyinen pesänrakennus vietti. Varmaankin suojaamaan lähestyvän talven tuiskuilta ja tuulilta :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin ihailen vaaleita ja valkoista sisustusta ja silti meillä on väriä kotona.
    Viininpunaista on olohuoneessa sohvat, tyynyt ja matot. Makuuhuoneessa taas on vihreää, pellavaa ja ruusua, keittiössä vihreää tai sinistä, jne. Kyllä väriä olla pitää!
    Teillä on kaunis ja juuri teidän näköinen koti!

    VastaaPoista
  5. Tuo on kyllä fiksua että siirtyy muihin maisemiin jos jokin blogi ei niin miellytä,
    pitäisi kyllä muidenkin se ymmärtää ihan itse, eikä alkaa arvostella sellaista blogia
    suoraan ja suomeksi, tietäen pahoittavansa blogin pitäjän mielen. Sellaistakin juttua saa lukea:(
    No se siitä, onneksi makuja on monia, sinullakin on tosi kodikasta! Itselläni hiukkasen vaaleampi, mutta kivaa tosiaan saada nauttia muiden kodeista näin.
    Suloisaa syystunnelmaa sinulle:)

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja ihanaa! Tykkään kovasti tällaisista kodeista, ja livenäkin juuri tämänkaltaisissa viihdyn parhaiten. Kuitenkin oma kotini on paljon minimalistisempi, ja jotenkin "kärsin" kun itsellä on liikaa tavaraa... hullua, eikö. Ja kuitenkin juuri tällaisia kuolaan blogissa....

    Aivan huisin hurmaava tuo "lyhtykukkateline" !!!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanaa mutta jatkuvasti mietin miten ihmeessä jaksat pyyhkiä pölyt kaikista esineistä ja kantaa taljoja ym. ulos tuulettumaan. Ilmeisesti teidän perheessä ei ole yhtään allergista tai astmasta kärsivää? Edellisessä postauksessa joku kyselikin siivousvinkkejä ja kieltämättä minäkin ottaisin niitä mielelläni vastaan. Minulla paljon pienempi koti, paljon vähemmän tavaraa ja siitä huolimatta siivouspäivänä tuntuu olevan kaikkea liikaa. Siitäkin huolimatta että joka päivä laitetaan tavarat paikoilleen ym.

    VastaaPoista
  8. Toi pöytä ois ihan tylsä ilman kaikkia niitä tavaroita :P

    VastaaPoista
  9. IHANUUKSIA!! Mun mielestä teidän koti on kuin unelma <3 Mä oon yrittänyt malttaa vielä,antaa tavaroiden olla vielä kaapissa mutta nyt en enää kestä ;D

    VastaaPoista
  10. Ihana, Ihana, Ihana - tunnelmaa täynnä teidän Kotinne. Erityisen ihastunut olen leivinuunikompleksiin, siinä on vaan se Jokin:)

    VastaaPoista
  11. Nauti siitä että olet löytänyt sen oman Amandantuvan tyylin! Just teille sopiva!!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana syysmyrskäys. Hassua on tosiaan miten keväällä riisutaan kotia ja taas syksyllä rakennetaan lämmitä pesää:)
    Ilona

    VastaaPoista
  13. Minäkin aina mainitsen ettei minimalismi ole mun juttuni..pitää olla runsautta ja niin kivan näköistä taas..
    Tosin meillä on niin pienet tilat etten tiedä enää minne mitäkin laittaisin, yritän tunkea sinne tänne tavaraa mutta suurin osa on monen yläkaapin perukoissa..
    Eilen sain taas ihanan idean vaan en tiedä minne sen idean toteutan kun ei ole oikein paikkaa sille ja jos valotan siihen liittyy kaktuksia, hiekkaa ja valoja..mutta mutta nyt on vaan tilan puute :)

    VastaaPoista