perjantai 3. lokakuuta 2014

Pesän rakennusta


vai millä nimellä sitä oikein kutsuis
kun näin syksyn tullen alkaa taas kerran asettelemaan pieniä ja isompia asetelmia
ympäri taloa ja varsinkin tupaseen

sellaisia lämpimiä värejä
tunnelmallisia pieniä juttuja
niitä tulee mieleen aina näin syksyisin

jotenkin pientä esivalmistelua kohti Joulua




niin kävi taas toissa iltana kun olin hippasen pahalla tuulella ollut koko päivän
illalla sitten kun kaikki oli "jostain kumman syystä" kaikonneet talosta
aloitin ihan pienestä 
ja laajensin näkemystä sitä mukaan kun puhaltelin höyryjä ulos

paikkansa muuttivat myös pari isoa kaappia ja sen sellaista ;)





.... niin oli rauha palannut taas Amandan tupaan...
ja he elivät onnellisena,

kunnes huonekalut alkoivat taas matkata kohti uutta päätepistettä
...onneksi sen ajankohtaa ei vielä tiedä kukaan :)

niin että tämmöisestä pesänrakennuksesta oli kyse tällä kertaa

terkkusin
jaana

4 kommenttia:

  1. Kyllä se kiukku katoaa kun alkaa mööpleeraamaan kotona paikkoja uusiksi ja etenkin kun sitä saa tehdä yksin rauhassa. Kaunis asetelma pöydällä, kyllä syksykin saa ihmeitä aikaan kodinrakentamis vietille. Mukavaa viikonloppua sinne Amandan tupaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eiks vaan :) meillä sitä rauhaa joutuu aina välillä oottelemaan :) mulle just syksy on sellasta käpertymisen aikaa, kiva puuhastella sisällä...

      Poista
  2. Tänä aamulla meillä siivotiin... Huonekaluja pyörittelin ja loppupelissä ne löysivät samat vanhat, hyväksi havaitut, paikat uudelleen. Kierros kannatti, sain kokeilla uutta ja todeta vanhan toimivaksi. Mieli oli levollinen ja feng shuit kohdallaan :)
    Kaunis on sinulla asetelma. Tuo "pulleampi" vihrä pullo on erityisen kaunis :)
    Mukavaa lauantaiehtoota sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, kuulostaa tutulle, noin mullekin on käynyt monta keretaa, mutta hyvä silti aina hiukan kokeilla...juu taitaa olla kirppari ostoksia molemmat :)

      Poista