keskiviikko 14. tammikuuta 2015

päivä keskiviikko


jos eilen juostiin paikasta toiseen heti aamusta,
niin eipä tämä aamu siitä muuksi muuttumut...

mies lähti jo aikaisin hiekottamaan pihaa, ihan kamala pääkallokeli!
minä herättelin loput muksut ja aloitin rivakasti fiksailemaan paikkoja
meillä alkoi kymmenen nurkilla asiakas-suunnitelma yhden lapsen kohdalla
tarjolle pientä suupalaa ja sitten vaan asioiden kimppuun
rivakasti meni palaveri ja kaikki sujui hyvässä yhteisymmärryksessä

aamulla jo soittelin vanhemmilleni, että eivät vaan missän nimessä lähde liukastelemaan kauppaan...no olisivat kyllä menneen, jos en olisi kieltänyt
ovat jo pitkästi yli 80-vuotiaita, joten kävely ei muutenkaan ole kauhean luotettavaa...

minä kirjailin ostoksia ylös ja lähdi palaverin jälkeen kohti ostaria
rivakasti siellä kiertelin keräilemässä, eikä yhtään huvittanut jäädä kuikuilemaan mitään muuta...
ostarista hurautin vanhempieni luokse ja istuskelin siellä jonkun aikaa vaihtamassa kuulumisia...

sieltä pikaiseen kotiin ja ruokatouhut oli siellä menossa
     kuin myös meidän kodarissa...



menin ihmettelemään metelin määrää ja siellä kaksi kissaa yritti mahtua yhtäaikaa ruokailemaan...sanomiseksihan se meni :)

Elviira neiti antoi periksi Nipsu herralle ja tuli minulle valittamaan huonosta kohtelusta...



tästäkin hässäkästä selvittiin
ja ohjelma jatkui kotosalla tutuissa merkeissä

muksujen kanssa jutustelua, arkisten asioiden selvittelyä
soittelin vielä muutaman virkapuhelun ja olin tyytyväinen kun sain ihmiset kiinni..ei mitään itsestään selvää...

neitokainen, joka ei enää asu meillä jätti soittopyynnön ja soittelin hänelle..juteltiin kuulumisia...
kerroit, että luet tätä blogia :)
Joten Terkkuja Sulle Muru
<3

meidän neiti päätti sitten illan ratoksi alkaa vekslaamaan huonettaan
hän halusi ison kaapin pois sieltä
ja kaikki tavarat jäi lattialle...kun ei niille nyt samantein uutta mieleistä paikkaa löytynyt..huoh..

siitä sitten mies ja poika kantoivat kaapin ensin tupaan
juu...mutta ei...
suuren mutinan säestämänä roudasivat kaapin kirjastohuoneeseen
ehkäpä...

mutta asialle en jaksanut enää illalla tehdä yhtään mitään, oottakoon siellä huomista taikka sitä inspistä...neiti saa kyllä huonettansa fiksailla huomenissa!

pienimmät katseli leffaa iltasella, kun ulkona ei todellakaan voinut tehdä mitään, ihan kamalan liukasta!!

iltapalaksi hedelmäsalaattia ja kermavaahtoa
niin hyvää :)

muksut suihkuun, nukkumaan kuka missäkin järjestyksessä...

minä kiistelin itselleni tv:n katseluvuoron ja nautiskelin tunnin greyn anatomiasta
nyt vielä tekis jotain hyvää mieli 
ai että kun aina on herkkunälkä tai jotain...

dekkari käteen ja sänkyyn

huomiseen
jaana

ps
hauskaa että tykkäätte lueskella mun päivän kulkua
:)

4 kommenttia: