tiistai 13. tammikuuta 2015

päivä tiistai



tämäkin aamu alkoi tavallisella kiiruulla
osaksi oma syy, kun jäin sänkyyn makaamaan kun mies lähti seiskalta auraamaan pihaa..unihan siinä tuli ja se oli vikatikki...
heräsin siihen kun mies huutaa ovelta sassiin ylös!!
onneksi en ollut uinaillut kun puolisentuntia mutta silti

muksut rivakasti ylös
samalla itse aloitin taas kerran uudella innolla tämän kookoksella purskuttelun
nyt oli paljon paremman makuista kuin edellinen
siis onnistun!
siinä sitten yritin ohjeistaa muuta väkeä kummallisesti möngertäen
pikku-ukolla naurua piisas :D



johtuen eilisistä kauhonnoista tein vain itselleni puolittaisia pesuja
hiuksetkin pesin lavuaarissa
onnistuu kyllä...

pikaiseen suuhun jotain, vaatteet päälle ja koulukkaita sekä päiväkotilaista viemään
mies lähti meidän neidin kanssa hammaslääkäriin

sieltä yhtä pikaiseen takaisin ja hieman siistimpää ylle, meikkausta yms supsutusta
ennätimme kuin ihmeenkaupalla liikenteeseen jo puol kymmenen aikoihin,
koska määrämpää oli n. tunnin matkan päässä oleva perhekoti
tapasimme siellä isolla joukolla muita perhekotivanhempia
puhuimme paljon asiaa, ymmärsimme hyvin toisiamme pelkästä puolesta sanasta, mietimme tulevia juttuja, söimme hyvin ja kaffettelimme
kaikinpuolin mukava reissu...




lähempänä kahta mulla alkoi tulla jo kovasti henkinen kiirus näihin maisemiin :)
rivakasti vaan kotiin, leipäpala suuhun, vaatteiden vaihto
pientä ohjeistusta kotiinjääville ja matka kohti hoito heppaa
ja mun ikiomaa aikaa oli alkanut
siellä nämä kaverit jo ootteli mammaa putsaushommiin
välillä oikein naurattaa, että juu u minä maksan myös siitä, että pääsen siivoamaan tarhaa, karsinaa, hoitaan ruokien laittamisen ymym 
kivaa!!

 mussukka sisälle
  paljon harjausta, pientä porkkanaa välillä, kavioiden putsausta sekä suitset ja satula päälle
mulla alkoi neljän nurkilla ratsastustunti
mentiin kaikenlaisia kiemuroita, hieman ravailtiin..oli aikas loskaista...
ennenkaikkea nautin siitä, että uskallan taas ratsastaa, sekä sain nauttia ihanasta ulkoilmasta ja kauniista maalaismaisemasta hevosen selässä :)

kuvassa ollaan jo takaisin karsinassa
muru on hoideltu, pientä herkkua annettu
 tässä kohtaa mulla on jo yleensä takinhihat, kädet ja kaula hyvin "hoidettu" nuolemalla
ihana hellyyden osoitus toiselta <3




ilta alkoi olla jo pitkällä kun viimein maltoin lähteä ajelemaan kohti kotia

matkalla autossa alkoi tuntua ikävä kiristys ohimolla
voi ei ajattelin, ei nyt!!
ja niinhän siinä kävi, kun autojen valokiilat vielä mukavasti höysti tätä alkavaa migreeniä
joten kotiin päästyä pää olikin sitten oikein huolella kipeä
äkkiä hiukan ruokaa, ja panadolia sekä täsmälääkettä kehiin
ihan pakko oli sanoa, että äiti menee nyt pimeää hetkeksi...

viimein sieltä sitten kömmin ihmisten ilmoille
tuvalla oltiin iltapalahommissa
ihanaa kun on kuitenkin semmonen tilanne, että pystyy hiukan huilimaan silloin kun päähän oikein kovasti sattuu...muuten olisinkin aikas pulassa :)

kyllä varmaan tähän päivään mahtui jotain muutakin
nyt ei vaan tuu mieleen kuin nämät isommat jutut
noh..onhan niissäkin yhdelle tiistaipäivälle..

vielä tässä kävin mukavan keskustelun meidän neidin kanssa
ihanaa kun hän on vielä niin avoin ja tykkää jutella omista asioistaan 
tulee sieltä sekin päivä, kun niitä juttuja saa ootella ja ootella...

iltapalaksi otin muutaman hedelmän
ja tunnustan pari mehevää suklaakonvehtia
namskis

nyt koisimaan
hopihopi

jaana

8 kommenttia:

  1. Nää on kivoja postauksia ja hienoa nähdä postauksien myötä uusia kuvakulmia teidän kodista :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että ehdit jakaa päiviä kanssamme. Voitko kertoa, minkä ikäinen lapsijoukko siellä asustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meidän lainalapset on 6-15 vuotiaita, oma neiti pian 12 ja nuorimies joka asuu kotona on 21...meidän kolmas oma asuu omillaan ja on 24v

      Poista
  3. En tiedä voisiko tästä olla mitään apua sinulle, mutta laitan varalta josko jollekin olisi. Itsekin nimittäin löysin avun blogikirjoituksesta. Minulla on ollut migreeniä joka muutamia vuosia sitten muuttui aivan järkyttäväksi "kasvokivuksi" ja lisäksi päätä särkee toiselta sivulta viuhkamaisesti. Niska saattaa olla samalta puolen etenkin korvan takaa kipeä. Näköhäiriöitä ei enää kuitenkaan ollut. Kivut laukaisi aivan samat syyt kuin migreenin. Aamuisin herätessä olin pökkyräinen ja todella väsynyt.

    Sain avun yöksi laitettavista purentasuojista. Tilasin netistä ensin kokeeksi setin jonka muotoillaan itse kotona ja kun ne auttoivat hämmaslääkäriltä "viralliset". Purentalihaksia voi myös asiaan perhetyneellä hierojalla hierotuttaa. Korvien pihinä ja tinnitys kuuluvat asiaan ja ne ovat seurana edelleen, mutta muuten - ero kuin yöllä ja päivällä.

    VastaaPoista
  4. Teillä muuten on lumet taas häipynyt kuten veikkasitkin - ainakin hepostelukuvasta päätelleen. Täällä sama täystalvi, taidettiin huomenna jopa luvata lisää.

    VastaaPoista
  5. Ompa kiva,kun pistät arjen askareistasi tekstiä ja kuvaa.Se avaa ihan toisenlaisen siivun tähän blogiin!
    Hyvää talvea ja pidetään huoli myös itsestämme.

    VastaaPoista
  6. Olihan siinä jo elämää ja tapahtumaan kerrakseen :-) Harmi tuo migreeni, minäkin eilen huomasin, että märästä tiestä häikäisevä aurinko vihloo silmiin ajaessa, onneksi siihen yleensä auttaa ihan vain se, että laittaa aurinkolasit, kun en ole niin hirmu herkkä. Ja onneksi on särkylääkkeet keksitty, niin ei tarvitse kärvistellä päänsäryssä koko iltaa.

    VastaaPoista