tiistai 10. tammikuuta 2017

Unelmieni vuosi 2017 ja arvonta


Olen ihan rakastunut tähän super kauniiseen kalenteriin.
Joka ei ole mikä tahansa almanakka...
vaan sinne merkitään kaikkea kaunista.

Tässä kalenterissa on niin kauniit valokuvat, ihanat tekstit
ja aarrekartta omille unelmille.




Kuvat ovat kauniita ja siellä on myös ihania kuvia minulle niin 
rakkaasta Hangosta.




Olen alkanut jo täyttämään kalenteria.
Unelmia on helppo kirjoittaa ylös, niitähän meillä jokaisella on
mutta
nämä kiitollisuuden aiheet ovat jotenkin tuottaneet hankaluuksia
ehkä yritän miettiä niitä liian vakavasti

voisihan sitä olla tänään kiitollinen siitä, 
että
sain syödä hyvää kasvisruokaa
mies lähti neidon kanssa tallille, sain jäädä kotiin 
äitini oli hyvällä tuulella kun kävimme hänelle kaupassa

vaikkapa näin
:)



Yllä oleva lause on niin totta.
Tänään ensin ajattelin, että tästä ei tule hyvä päivä.
 Minua alkoi huimaamaan jo heti aamusta.
Eihän päivä voi olla hyvä, kun elämää hankaloittaa joku ikävä oire...

Yritin palauttaa mieliini, 
että
minun huimaus ei johdu mistään pahemmasta,
paljon huonomminkin voisi asiat olla
Ja
näin päädyin taas kerran tähän samaan tekstiin
"elämä voi olla onnellista, vaikka se ei olisikaan täydellistä"

Vai mitäpä olette mieltä?





Tästä kuvasta minulle tulee niin onnellinen olo.
Kesätuulessa hulmuavat verhot,
vanhan kamarin ikkunassa.
Taustalla auringon lämpö ja vihreys.

Ihanat 
Frida ja Merja
ovat toteuttaneet tämän kalenterin


yllä olevasta linkistä löytyy heidän kotisivut

minä tykkään 
ja
 palaan kalenterin pariin lähes joka päivä

jaana 

ps
minulla on yksi ylimääräinen kalenteri
olisi kiva antaa se sinulle
kerro minulle oma pieni tai iso unelmasi
ja 
jos sattuisit olemaan lukijani
niin kalenterin mahdollisuus tulla juuri sinulle
on tuplasti parempi

pps
tämä ei ole sponsoroitu juttu
ihan vaan minulta sinulle
:)  


tulin viel huikkaamaan,
että perjantai-iltana arvotaan kalenteri
joten siihen asti
laittakaa kommenttia tulemaan :)  

30 kommenttia:

  1. Minun unelmani on jossakin vaiheessa että meillä on ihana oma talo. Juuri se täydellinen meille. <3

    VastaaPoista
  2. Ooo mikä ihana. Blogeissa olen tuota ihaillut. Itselläni oli viime vuonna Hyvän mielen päivyri. Ihana sekin. Harmikseni olivat sen pienentäneet tänä vuonna, niin eihän siihen menot mahdu.

    Totta tuo, että on välillä vaikeaa nähdä niitä kiitollisuuden aiheita. Eilen kuulin juuri, että paikkakunnallamme on lyhyen ajan kuluessa kuollut 2 äitiä syöpään. Kummaltakin jäivät lapset pieniksi. Kyllähän se sai taas omat asiat oikeisiin mittakaavoihin, mutta silti arjessa on välillä niin vaikeaa olla kiitollinen. Taidatpa tietää mistä puhun.

    Unelmia on paljon. Suurin varmaan on unelma vapaapäivästä. Tämä 24/7 välillä vie kyllä kaikki mehut. Koko ajan on joku iholla tarvitsemassa ja korvineen kuuntelemassa.
    Unelmoin myös siitä, että voisin pakata koko perheen lentokoneeseen ja lentää kauaksi ja olla siellä niin kauan, että taas jaksaisi. Kunnon irtiotto kaikesta.
    Unelmoin myös realistisemmin hiihtolenkistä aurinkoisena päivänä, pakkasen puriessa poskia. Ja siitä, kun kesällä voi laittaa varpaat laiturin nokassa veteen ja heilutella varpaitaan...

    Unelmat ovat ne, jotka auttavat arjessa jaksamaan :)

    Hankala sijari

    VastaaPoista
  3. Ihana kalenteri. Olisi mukava lähettää tuollainen ystävättärelle!
    Tän hetkinen unelmani liittyy puutarhaan. Toivoisin, että saan puolison suostuun kasvihuoneemme siirtämiseen kotipihasta mökille:) Mahdotontako...no aina voi unelmoida!

    VastaaPoista
  4. Voi, tuo kalenteri olisi niin hyvä yhdelle ystävälle-- ja itsellekin kyllä, ihania viisauksia!
    Taisit tuosta jo aiemmin mainita, tuollainen täytyy ehdottomasti hankkia. Kiitollisuuden aiheet ovat tosiaan hyvin pieniä, mutta nekin on tärkeää nähdä.

    VastaaPoista
  5. unelma; sais pysyä terveenä ja viettää paljon aikaa lastenlasten kans...

    VastaaPoista
  6. Unelma - ihana uusi, jo alkanut vuosi, toisi mukanaan paljon hyvää ja myöhemmin muisteltavaa!

    VastaaPoista
  7. Unelma: tyttäreni raskaus sujuisi hyvin ja saan ensimmäisen lapsenlapsen elokuussa. Tuosta kirjasta saisi hyvän päiväkirjan. ....

    VastaaPoista
  8. Unelmani olisi, että minä ja kaikki läheiseni saisimme elää terveinä ja onnellisina. <3

    VastaaPoista
  9. On kyllä inspiroiva kalenteri! Unelmoin tietysti lomasta ja rentoutumisesta jossain kaukaisella hiekkarannalla... Ehkä vielä joku päivä. Arjen unelmia on että itse ja läheiset pysyisivät terveinä. Yhdellä mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  10. "elämä voi olla onnellista, vaikka se ei olisikaan täydellistä" Ihanasti sanottu ja totta.
    Unelmani on että voisin viettää syntymäpäiviäni helmikuussa sisarusteni seurassa terveenä.

    VastaaPoista
  11. Hurmaava kalenteri! Toivon että saisin elää läheisteni kanssa terveenä (ja tietty, että voittaisin kalenterin itselleni ;) Unelmoin vapaa-ajan asunnon sisävessasta sekä saunatuvan stailauksesta!
    asta.haaranen@intersport.fi

    VastaaPoista
  12. Ei ehkä ihan unelma, mutta syvä sydämen pyyntö: terveyttä läheisille.

    VastaaPoista
  13. Ihana kalenteri!
    Minun unelmani koskee pientä rakkauspakkausta, joka vielä hetken kellii äitinsä masussa. Toivon, että pojalla on kaikki hyvin ja että hänestä kasvaa onnellinen aikuinen♥♥
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Toivoisin että kaikilla läheisilläni olisi asiat ainakin suht´koht` hyvin ja terveyttä riittäisi.
    Tuo kalenteri vaikuttaa kyllä ihanalta! Yhdellä arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Haaveilen löytäväni sisäisen rauhan.
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Upea kalenteri ja ihania kuvia!

    Olen aivan samaa mieltä, ettei elämän tarvitse olla täydellistä, jotta voisi olla onnellinen. Elämä rakkaan erityislapsen kanssa on viimeistään tämän opettanut. Yksi lapsen kokonainen koulupäivä tässä tilanteessa, on jo aihe kiitollisuuteen omalla kohdallani.

    Aurinkoista talven jatkoa kaikille ja koitetaan jaksaa :)

    T. Pirre

    VastaaPoista
  17. Terveyttä ja hyvää oloa läheisilleni se olisi unelmani.
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Terveitä vuosia ja onnenhiutaleita läheisten kanssa kun viettää saa, siinä kaikki mitä toivoa saa.
    Kalenteri on juuri se mihin näitä tuntemuksia päivittäin kirjoitaa saa.

    VastaaPoista
  19. Ihana kalenteri.Kirjoittelisin kalenteriin unelmia poikani maaliskuulla tulevista häistä .
    Tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Terveyttä läheisille ja itselleni :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Viimeinen työvuosi menossa ennen eläkkeelle jääntiä. Aion toteuttaa unelmani ensi keväänä ja jäädä mieheni ja koiramme kanssa saarimökillemme, kunnes jäät ovat lähteneet.
    merja.ruotsalainen@kuopio.fi

    VastaaPoista
  22. Unelmoin reissusta miehen kanssa kahdestaan jonnekin lämpimään. Lähdön järjestäminen ei vaan ole aina niin yksinkertaista, kun ammattina on äiti. Ja isompi unelma on ostaa/rakentaa uusi isompi koti jonka jälkeen olisi mahdollista tarjota pari lisäpaikkaa tarvitseville. Terv sijaisäiti Riikkis

    VastaaPoista
  23. Hieno kalenteri! Juuri nyt unelmoin keittiöpuutarhani suurentamisesta. Täällä on kylmä ja pitkä talvi, joten kesän lyhyt kasvukausi pitää hyödyntää mahdollisimman hyvin.

    VastaaPoista
  24. Voi tästä kalenterista olen haaveillut jo hetken :) Suurin unelmani juuri nyt on se, että voitaisiin mieheni kanssa löytää samasta maasta töitä ja asua yhdessä :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onpa aivan ihana kalenteri. Arvonnasta myöhästyin, mutta kiitos linkistä. Unemien kalenteri on nyt tarpeen, unelmat siivet kantavat tästä päivästä huomiseen.

    Lea

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa! Unelmanani olisi tehdä ulkomaanmatka, sellainen joka jäisi kauniiksi muistoksi koko loppuelämäksi.

    VastaaPoista
  27. Jäiköhän sähköpostiosoitteeni pois? Unelmana siis ikimuistoinen ulkomaanmatka. katisku(at)suomi24.fi Vai olenko jo myöhässä arvonnastakin.. ? :) En löytänyt sen päättymispäivämäärää.. hih.

    VastaaPoista