Kyllä kyllä..
Mietin otsaketta, miten voisin sen kirjoittaa, niin että siitä välittyy se tunne, mitä taas kerran tunnen..väsymystä, riittämättömyyttä, ikä kriisiä, oman ajan puutetta...
Tätä listaa olisi vaikka muille jakaa.
Yllä oleva kuva on lauantai illasta. Kaksi neitoa, 3 ja 9 vuotiaat halusivat taas kerran leikkiä kampaajaa ja minä olen asiakas. Ihanaa eikö totta! Hiuksiasi kammataan, letitetään, kiskotaan, hellitään, hierotaan, tehdään kiristäviä sykeröitä...
Ihan parasta laatuaikaa, mutta silti mieleen tuli kerran jos toisenkin...mitä muut ikäiseni 53-vuotiaat tekevät lauantai iltana??
Tuskimpa kovin moni on kotikampaajalla?!
Ja nyt en halua olla mitenkään valittaja, itsehän olen ammatin valinnut..äitinä kellon ympäri..mutta välillä tulee heikkoja hetkiä. Ja olen huomannut, että niitä tulee nykyään paljon enemmän kuin muutama vuosi sitten, vaikka tein silloinkin ihan samaa työtä..olin äiti. Ja nyt luulen, että kyse on iästä! Olen jo sen ikäinen, että oman tilan ja ajan kaipuu on aikas iso..ja kun sitä ei täällä kotona ole, niin iskee ahdistus.
Ahdistus tulee jännästi hiipien..kysymättä lupaa, että nyt olisin tulossa, oletko valmis??
Voisin hieman olla varautunut..tai ainakin olisin ottanut mukavan asennon soffalla ja antanut sen tulla.
Nyt lauantai iltana ahdistus iski kuin tälli päähän juuri kyseisellä kampaus hetkellä!!
Tuli sellainen tunne, että minä tukehdun näiden lasten alle..miksi nämä kädet riipivät juuri minun hiuksia..en pääse tästä pois vaikka mitä tekisin..antakaa minun olla!!
Ja samalla menin tietysti katsomaan naamakirjasta mitä muut ikäiseni tekevät: valmistautuvat teatteriin, katsovat soffalla ihanaa leffaa (yksin), ovat juuri syöneet maittavan illallisen tunnelmallisessa ravintolassa jnejne. Mitä minä teen..istun soffalla tämän näköisenä
Nyt joku sanoo siellä ruudun takana; " ei nyt kovin ahdistuneelta näytä..sehän nauraa ja kaikki"
Niin niin, kyllä minua myös nauratti, varsinkin kun katsoin omia kuvia kännykästä, olen ihan sen tv persoona Kanan näköinen :D eikö vaan??
Mutta sisällä kalvoi pieni kateus, ja tyytymättömyys. Inhottava tunne, jonka haluan pois itsestäni..mutta minkäs teet, kun sitä kuitenkin on vain pieni ihminen kaikkine tunteineen.
Sitä tässä halusin tällä vaan sanoa, että on tämä kans erikoinen työ..
Pääasiassa tykkään todella paljon, mutta sitten tulee näitä hetkiä, kun haluaisin olla niinkuin muutkin ikäiseni..ja pelkään, että kun viimein minulle tulee se tyhjän pesän vuoro, niin jaksanko enään nauttia niistä omista hetkistä?
Olenko niin hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, että elämä on silloinkin kivaa?
Sillä tämä työ kuluttaa varsinkin psyykkistä puolta ihmisessä.
Joudut antamaan itsestäsi niin paljon, niin moneen suuntaan, ottamaan vastaan lähes kaikkea..kohtaamaan elämän nurjan puolen, sen mistä moni ei edes osaa kuvitella, ottamaan kaiken myös omaan kotiisi..myös sen pahan mikä vaanii siellä jossakin odottaen sopivaa hetkeä...
Mutta tästäkin taas selvittiin, nyt on jo sunnuntai ilta ja huomenna alkaa arki uusine haasteineen.
Minä selviän siitäkin..olen sen päättänyt..ja annan myös itseni pudota välillä..tiedän että elämä kantaa <3
halein
jaana
Olipa todella hyvä ja ajatuksia herättävä komentti. Monta kohtaa oli sellaista, että huomasin ajattelevani: "Tutulta kuulostaa". Itselläni ei ole kokemusta sijaisäitinä olemisesta, mutta minulla on viisi omaa lasta. Jokainen heistä on kaivattu, toivottu ja haluttu. Siitä huolimatta välillä tulee juuri tuo kuvailemasi tukehtumisen tunne. Että kaikkea on niin paljon ja koko ajan, ettei hetken rauhaa saa. Ikinä.
VastaaPoistaVoimia sinulle tärkeään työhösi, joka on läsnä on koko ajan. Mukava, kun jaat ajatuksiasi täällä blogissa.
Ihan varmasti näitä tunteita tulee olipa lapset sun mun tai jonkun muun..lapset ja nuoret on niin intensiivisiä ja varsinkin kun niitä on paljon niin hiki siinä tulee :)
Poistaihan samoja mietin jo silloin kun oli vain kolme omaa kotona..tosin aika nopeasti siihen tuli ensimmäinen sijaislapsi, joka nyt on jo 29v neito ja sitten alkoikin perhekoti elämä..
kiva kuulla että kuljet kanssani tätä matkaa :)
mukavaa alkanutta viikkoa!!
Jaahas mitä teki 54-vee nainen lauantai-iltana. Eipä saanut hienoja kampauksia, vaan yritti istua ihan itsekseen rauhassa sohvalla. Ei onnistunut ei. Eskarilla "ahdisti" ja ei pystynyt koko päivänä keskittymään mihinkään, kun tahtoi. 10 minuuttia Petseillä oli päivän suoritus. Koko muun ajan kiusasi isompaa, vaelsi levottomana, teki kaikkea mitä kiellettiin. Jatkoi tekemistä, vaikka oli jo sanottu monta kertaa. Sai telkkari-ja karkkipäiväkiellon. Jatkoi vain töllön töitä. Lopputulos oli, että sekä äiti, että lapsi menivät vihaisena nukkumaan itkujen jälkeen. No asiat selvitettiin sitten ensimmäisenä aamulla, kun illalla ei vielä onnistunut.
VastaaPoistaKun pääni painoin sänkyyn mietin, että mitä ikäiseni tekevät. Niinpä niin. Ihan itse olen valinnut toki, mutta en ihan tätä halunnut/osannut kuvitella. Jos on onnistunut biomuksut kasvattamaan suhteellisen järkeviksi, niin nyt kyllä tuntee olevansa aika raakile äidiksi. Ja sitä harva ymmärtää, että mitä se on, kun lapsi tahtoo ja ei pysty muuta käsittämään. Jumi jumi...
Niin ja tiedän, jos olisi itse ollut pirteämpi, jaksanut pyörittää ohjalmatoimistoa, pidemmällä pinnalla... Olisi päivä mennyt paljon paremmin. Nyt sattui olemaan väsynyt äiti, joka kaipasi hetken omaa aikaa. Mutta kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei jaksa koko ajan. Niin se vain on. Joskus silti maa on vihreämpää aidan takana.
Niin mitähän se olisi, jos olisi vain aikuistuvien nuorten äiti. Voisi tehdä, mennää, harrastaa, matkustaa, olla sohvalla ihan rauhassa. Olisikohan sitä onnellisempi. Jotakin ihanaa kuitenkin jäisi saamatta, ne kädet, jotka kietoutuvat kaulaan ja posken, joka painautuu poskea vasten.
Voimia meille erilaisille äideille!
Hankala sijari
Hihii :D
PoistaHyvin olet kirjoittanut..ote on kuin minun sunnuntai päivästä yhden 9-vuotiaan kanssa :) tosin vyörytin hänet jo alkumetreillä miehen kontolle..hänellä pinna riittää tämän kipuilijan kanssa paremmin kuin minulla! Ja kipuilulla en nyt tarkoita fyysistä kipua..
Juu se on kyllä totta, että tässä työssä ei tule koskaan valmiiksi..hyvä äiti titteleitä eikä ruusukkeita jaella..tuntuu välillä siltä, että enhän minä osaa yhtään mitään..miten tämä nyt näin voi taas mennä pieleen..
Lapset on niin taitavia siinä, miten eilen joku juttu sujui..tänään siitä ei olla kuultukaan ja siihen lisätään nämä jokaisen omat jumit, niin soppa on jokapäivä keitettävä erikseen..ohjeet vaan puuttuu ja muuttuu :)
Jaa a voisihan sitä olla onnellisempi..taikka sitten olisi se kaipaus johonkin muuhun..taikka ihmettelisi mihin minä tämän kaiken vapaa ajan oikein käytän..Nyt ei tartte semmoisia turhuuksia miettiä ;)
Samoin sinulle !!
Voi että, väkisinkin alkoi naurattaa hauska "Kana-look", ihania pikkuihmisiä sinulla siellä :) Mutta voin myös ymmärtää, että voimille käy. Vastuu toisten lapsista (omien lisäksi), varmaaan monia yhteistyötahoja yms. Jokaisella omat tarpeensa.
VastaaPoistaArvostan todella työtäsi, huippua että sinä ja niin monet muut alasi ihmiset jaksavat.
Eikö vaan :) Kana mikä kana :)
PoistaKiitos <3
On sinulla todella erikoinen ammatti. Uskon hyvin, että ahdistus iskee, minuun iskisi myös, vaikka kuinka ihania olisivatkin nuo lapset. Kuten sanot, asioilla on puolensa, nurjatkin. Toisaalta, onkohan kenenkään elämä auvoa... kateellisena on helppo kuvitella niin olevan, ajatella vain sitä ihanaa, mitä jollakulla toisella on - tai itsellä, jos olisi jossakin muualla. Voi että. Kunpa osaisi nauttia joka päivästä, vaikka koko päivät ei olisikaan nautittavia, niin yksittäiset hetket on.
VastaaPoistaVoimia!
Ihanan näköinen olet kyllä tuossa kanakampauksessakin :-D
No niin on erikoinen!!
PoistaNo ei varmasti ole niin auvoa muillakaan...mutta kun itse istuu väsyneenä soffalla..niin johan sitä alkaa kaikenlaiset ajatukset tulla mieleen..ne vihreätkin ajatukset..
Hihii jospa menis vaikka kauppaan joku päivä tuossa kanakampauksessa :D
Hienoa kun kirjoitat myös näistä vaikeista tunteista, mitä ei ole aina edes oikein soveliasta (muka) sanoa ääneen. Vaikka yleensä se juuri auttaa, että pääsee tunteita sanoittamaan ja varsinkin jos on joku empaattinen kuulemassa ja hiukan saa edes tukea.
VastaaPoistaSamaa "työtä" teen mutta perhehoitajana (ei perhekotia) Mietin myös tuota meidän roolia. Kun tavallisessa työssä on yleensä tietynlainen työrooli vaikka omana persoonana työtä tekeekin ja kotona saa olla oma itsensä, väsy ja mökökin toisinaan. Perhehoitajana/sijaisvanhempana on vähän niinkuin välimaastossa koko ajan, ihan oma itsensä ei kuitenkaan voi olla mutta ei myöskään vaikka ohjaajan/varhaiskasvattajan roolissa.
Teilläkin se oikeastaan vaatii sen kotoa lähtemisen, onneksi oot ollut viisas ja tehnyt ratkaisuja että sekin välillä mahdollista.
No eihän niitä saisi varmaankaan ääneen sanoa..saatikka sitten myöntää, että näin nyt vaan on, että tässäkin työssä tulee suvantokohtia ja lapset ei ole aina niin mukavia..
PoistaJuuri noinhan se menee, kyllä minä välillä vedän hyvinkin voimakkaasti työroolin päälle, varsinkin silloin kun jotkut hyvinkin ikävät asiat tulevat liian liki..silloin on pakko mennä roolintaakse ja kovettaa itsensä, ei tätä muuten jaksaisi!
Ja tämän sanon kaikille uusille ammatti äideillekin, että rakastakaa näitä lapsia kuin omianne, mutta tietynlainen ammattirooli täytyy olla suojaamassa itseänsä, muuten ei vaan jaksa..
jaksamista myös sinulle!!
Juu,ihan kanalta näytät :). Mutta samat fiilikset täällä. Ois kiva joskus mennä syömään tai hotelliin yöksi. Tai lukea kirjaa tai neuloa rauhassa....välillä ei vaan jaksa tätä perhehoitajan 24/7. Ja siksi meillä on muutamia ratkaisuja tehty. Mutta pitkä matka siihen olotilaan, josta voisi sanoa, seesteinen. Ja en ihmettele sitä yhtään, että perhehoitajat eivät jaksa eläkeikään saakka, en usko, että itsekään. Jos nyt jo kaipaa lastentarhanopen työtä, niin siitä voi rankkuuden määritellä :). Hienoa,että tuot tätä esille.
VastaaPoistaÄsken tuli mieleen,että ruokavinkit olisivat kova sana, mitä teillä syödään?
No niin näytänkin :D
PoistaYmmärrän hyvin, että olet tehnyt tietynlaisia ratkaisuja! Kyllä sitä täytyy aina miettiä ihan omista lähtökohdista ja omasta jaksamisesta..jos siltä tuntuu, niin kannattaa miettiä että mitä muuta voisi tehdä..
Kiva että olet mukana näissä minun tarinoissa :)
Jess hyvä idea!! laitetaan tulemaan niistä ihan oma postaus!!
tsemppiä myös sinulle <3
Jaan kyllä tuntemuksesi, vaikka ikää on _vasta_ 46 vuotta ja viisi lasta yhteensä, joista kaksi sijoitettua (toisella KEVA) ja minä äitinä 24/7. Omat lapset kasvaa siinä rinnalla, nuorin 12-vuotias. Jotenkin he ovat niin voimakkaita ja pystyviä, mukava jutella heidän kanssaan ja saa omaa aikaa. Nämä ihan oikeasti myös rakkaat sijaislapset ovat toista maata, tarvitsevuus on suurta, ongelmia on jatkuvalla syötöllä, varsinkin KEVA-lapsi on oikeastaan ikuinen pikkutyttö. Ja joo, itse olen valinnut ja varmaan valitsisin vieläkin, mutta mutta... Täytyy liittyä omaan ikään tämä ajoittainen ahdistus; nimenomaan oman ajan kaipuu, se ettei koko ajan tarvitse selvittää jotain söhrönpöhröä... Kiva lukea, etten ole ainoa! Kivaa kevättä teidän porukalle!
VastaaPoista