torstai 6. syyskuuta 2018

...mistä kirjoittaisin...Hangosta tietysti :)




Välillä on vaikea saada mitään mielekästä kirjoitettua tänne blogiin taikka yhtikäs minnekään. Tuntuu, että kaikki sanat on jo kirjoitettu miljoonia kertoja, miksi minun pitäisi niitä vielä kirjoittaa. Minua paljon viisaammat ovat ne sanoneet hienommin, rakentavammin, viisaammin...

Mutta silti yritän päästä eteenpäin, kertoa jotain, kirjoittaa kuin päiväkirjaa, jota sitten itse voin myöhemmin lueskella. 
Tai sitten ei..tuskinpa sitä tulee kovin useasti tulee palattua näihin vanhoihin teksteihin.

Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kiirettä kylläkin ihan riittävästi. Ollaan käyty Hangossa pika piipahdus, työ reissulla Helsingissä jne. Hankoon olisin halunnut jäädä. Aurinko lämmitti ja ranta oli kutsuva. Meri olisi ollut ihan uima lämpöinen, jos sinne olisin ennättänyt.
Mutta joku kaunis päivä pystyn sinne jäämään taas yöksi. Nyt se ei ollut, mutta sain silti itselleni niin paljon kauneutta silmille ja kaikille aisteille, että sen voimalla on hyvä jatkaa täällä kotona.

Miten sitä jostain paikasta tulee niin rakas ja voimaannuttava. Minulle se on Hanko. Kun lähden kotoa ajamaan kohti Hankoa, mieli alkaa hiljalleen rauhoittumaan. Kuuntelen autossa yleensä jotain rauhallista puheohjelmaa, jonka kautta siirryn kuin huomaamatta ihan toiseen maailmaan. Kun auto saapuu Hankoon, niin huomaan ihan konkreettisesti, että hartiat ovat laskeutuneet hieman alemmas, normi kiristys niskassa hellittänyt. Ja kasvoille hiipii onnellinen hymy. 
Viimeistään hymy täyttää koko kasvot, kun ensi pilkahdus merestä tulee vastaan ja ihanat pitsihuvilat, niitä ei voi vastustaa!!

Kotiinlähdön koittaessa olen paljon seesteisempi, ajatukset puhdistuneet, lihasjännitys lauennut. Olen onnellinen, että minulle on löytynyt paikka missä voin näin hyvin. Sen avulla jaksan normi arkea ja tätä hektistä elämää. Mikä onkin parasta, kun tiedän, että pääsen taas sinne, kun sopiva hetki koittaa :)

Toivottavasti teilläkin on sellainen sydämen paikka, missä on äärettömän hyvä olla. 


Näihin tunnelmiin
heippa hei

jaana

sunnuntai 2. syyskuuta 2018




Niin saatiin elokuu muistojen joukkoon. Ihana lämmin elokuu, joka lipui käsittämättömän nopeasti pois. En oikein pysynyt mukana. Syitä en ihan tarkkaan tiedä, mutta jokin levottomuus on ollut päällimmäinen olotila. Levottomuus pysähtyä, levottomuus saavuttaa jotakin, levottomuus olla vain tässä hetkessä. 

Niimpä toivonkin syksyn tuovan myös rauhan mieleen ja kehoon. Odotan hämärän pimeitä syksyn iltoja kynttilän valossa ja takkatulen lämmössä. Hetkiä, milloin on lupa pysähtyä. Kesä on jotenkin sellaista kiiruhtamisen aikaa, pakko kokea ja nähdä paljon niiden muutamien kuukausien aikana, kun meillä on lämmintä ja valoisaa. 

On jännä huomata, miten mieleen tulee myös kirpakat syys säät, pakkasen puraisu poskilla ja ihana lumi...jos sitä saataisiin myös tänne etelään. Olen joulukuun tyttö, ehkä sen myötä myös pidän talvesta, sellaisesta kunnon talvesta. Nämä etelän märät ja loskaiset talvet ovat minulle vaikeita kestää. Silloin tuleekin kaivauduttua sinne soffan uumeniin taikka lähdettyä käymään auringossa.

Mutta edelleen syyskuu näyttäytyy lämpimänä ja kostean hikisenä. Mies leikkaa nurmikkoa, jota ei pahemmin tänä kuivana kesänä ole tarvinnut leikata. 
Itse virittelen mieltäni tulevaan viikkoon. Uusia haasteita, tapaamisia, jännittäviäkin hetkiä...
Nyt on kuitenkin vielä sunnuntai, päivä on pyhitetty kotoilulle, pienille askareille, yhdessäololle, tallille jne.
Ja yritykselle taltuttaa levoton mieli, miten sen teen, siihen minulla ei ole kovin fiksua vastausta. Mutta pääasia taitaa kuitenkin olla, että tiedostan asian ja pyrin parempaan :)


sunnuntai terveisin
jaana