keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Puhtaat valkeat lakanat

















Täällä on tehty suursiivousta. Aloitin eilen raivaamalla omat vaatekaappini, siinä kohtaa soittelin jo kirpputori paikan, saan parin viikon päästä! Jatkoin lastenhuoneisiin. Yhden neidon huoneen mullistin järjestystä myöten, neidon avustuksella. Tavaraa tuli roskiin, kirpparille ja pelastusarmeijalle.

Kyllä tuntuu hyvälle tämä siivoilu ja tyhjentäminen. Samalla tyhjenee myös pääkoppa :)
Eilen oli niin ihana pakkaspäivä, että vein myös kaikki omat petivaatteet koristetyynyjä myöten ulos moneksi tunniksi. Kyllä oli ihana illalla kömpiä puhtaisiin raikkaisiin lakanoihin!

Tänään ollaan raivattu yläkerran varastoja. Miehen työkalut yms. siirrettiin pienempään varastoon, ja minä sain käyttöön ison sellaisen. Täyteen sekin tuli, mutta sain joulukoristeet omille hyllyille ym. Siitä tuli niin hyvä, että voisin mennä sinne tuolin kanssa istuskelemaan ja selailemaan vanhoja sisustuslehtiä.

Kuusikin lähti tämän siivousruljanssin myötä ulos. Ei vielä kovin edes varissut, mutta tuntui siltä, että nyt on aika. Jouluvaloja on vielä, ne ovat illalla niin kauniita ja tunnelmallisia.

Tietokone taas temppuilee, uudet kuvat mitkä laitan koneelle, niin ei näy tämän blogin kautta kuin sellaisina numeroina. Hankalaa arpoa, että mikähän kuva tuokin on. Eilen napsin muutaman ulkokuvan. On niin kaunista, aurinko hieman näyttäytyi ja lunta sitä on paljon!!

Näillä mietteillä toivottelen teille hyvää Loppiaista!!

                 jaana

11 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut siellä kiirettä ja touhua. Mutta on kyllä upea tunne, kun saa järjestystä aikaiseksi!

    Minä myös tein inventaaria ennen vuoden vaihdetta ja järjestelin paikkoja, poistin joutavaa ja yritin saada jotain järkeä kaaokseen. Pitää vain yrittää jatkaa edelleen vuoden aikana, niin ensi jouluna ei olisi sitten niin paljon siivottavaa :)

    Minä kaipaan sitä, että voisi viedä vuodevaatteet ulos pakkaseen. Ei ole kunnon pakkasia, joten haaveilla vain pitää.

    Puhtia sinne aherrukseesi!

    VastaaPoista
  2. Ulkona on kaunista!
    Ja parasta on kyllä käydä nukkumaan raikkaisiin vuodevaatteisiin. Ihanaa!
    Täällä hapuilen suurinpiirtein silmät kiinni vaatehuoneesta vaatteita, pitäis suorittaa sama operaatio kuin siellä on tehty ;)
    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  3. meillä kanssa on siivottu ja raivattu :)

    VastaaPoista
  4. Siivoaminen ja raivaaminen on ihanaa kun pääsee alkuun. Ja voi sitä tunnetta, kun on saanut paljon aikaiseksi - mieli ja ruumis lepäävät. Toivotaan, että tietokoneesikin vielä tokenee! Ja hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  5. Ihanat ulkokuvat olet ottanut !
    Nyt on niin upeita kelejä, että pitäsi kulkea koko ajan kamera matkassa -mutta aina muistaa väärässä kohdassa, että siellähän se eteisen pöydällä :(
    Tänä talvena jääneet ulkokuvat tosi vähiin.

    Hyvää Loppiaista!

    VastaaPoista
  6. Tulee kyllä hyvä mieli kun saa kaappeja tyhjäksi ja vuodevaatteet raikastettua. Niitä arjen ihania juttua:) Hyvää loppiaista ja loppuviikkoa Sinulle, ajattelin jos minäkin pääsisin vähän ulos kameran kanssa kun ovat vähän lauhtuvaa luvanneet.

    VastaaPoista
  7. Kauniita talvisia ulkokuvia!

    Ai kun saisi tehtyä tuon saman eli varattua kirpparipaikan. Vakaa aikomus on selvitellä kaapit ja varastot ennen kevättä. Ja pieneksi jääneitä lasten vaatteita löytyy varmasti yläkerran kaapeista.

    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia:-)
    Huh..oletpas ahkeroinut hurjasti!
    Oikein mukavaa loppiaista<3

    VastaaPoista
  9. Nyt on talvi kauneimmillaan. Minä nautin oikein miten kaunis talvemme on. Höttölumi on satanut ja lumi on niin puhdasta ja puut lumihunnussaan. Toiset odottaa jo kevättä, minä en!! Minä haluan nauttia joka vuodenajasta täysillä.

    Välillä tekee hyvää tyhjentää varastojaan, ja vielä kirpparille ja kierrätykseen. Tuntuu kuin koko olo kevenis ja pääsee aloittamaan miltei puhtaalta pöydältä.

    Mukavaa Loppiaista!!

    VastaaPoista
  10. Uskomattoman kauniita kuvia!!!
    Tyhjentäminen, tuulettaminen ja järjesteleminen tekevät hyvää monella tapaa. Myös pääkopalle:)
    Mukavia hetkiä tähän päivääsi!

    VastaaPoista
  11. Löysin tieni tänne jonkun toisen blogin kautta. Ja meinaan lukea kaikki sepustuksesi, kunhan kerkiän.
    Voin kuvitella kuinka ihanaa olisi istua ja nauttia hyvin järjestetystä varastosta. Meilläkin huusholli kaipaisi kunnon raivausta. Ongelmana vaan on, että mitään ei voi hävittää. Toimimme myös päivystävänä perheenä ja vaatteita, leluja, sänkyjä, vaunuja... pursuaa nurkat. ja tilaa pitäisi olla vakituiselle poruukallekin. Huokaus. Siispä vaan haaveilen varastohuoneesta, johon saisi kaikki laitettua järjestykseen ja tavarat löytyisivät. Nyt vain laatikoita on joka nurkassa. Noo lotto voittokin voisi auttaa:)Mutta saahan sitä haaveilla:) siis siitä varastosta, kun joulupukkikaan ei sitä tuonut, vaikka en mitään muuta toivonut.

    Justiina

    VastaaPoista