sunnuntai 22. joulukuuta 2013



vihdoin talo hiljainen
hetki aikaa itselle

tuuli ulvoo ikkunoiden takana
kattopellit paukkuu
olispa pakkanen joka siellä paukkuis!

kädet ei osaa rauhoittua
mieli muistelee tekemättömiä ja tehtyjä

yritän katsella kynttilän liekkiä
löytää sieltä rauhan itselleni

väki talossa on vallan levotonta
sama levottomuus valtaa omankin mielen
vaikka kuinka yritän 

nämä päivät ennen Joulua ovat pitkiäkin pidemmät
lapsille,
 joiden on muutenkin vaikea löytää rauhaa elämässään

pienen ihmisen sisäinen maailma on kuin vilkasliikenteinen juna-asema
kaikki jonnekin tulossa ja menossa
"mutta minne minä olen menossa"
jalat käy ja mieli viskoo mennessään paikasta toiseen
ei sielläkään ollut hyvä
ja etsintä jatkuu
ja jatkuu

sellaista se on elämä 
amandantuvan lastauslaiturilla ;)

taidampa yrittää saada vispaavat käteni kiinni vaikka virkkuukoukusta
tällähän vispauksella vois tulla jo aikas monta ruutua :)

ei niin vakavalla naamalla
kirjoitteli
jaana

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin tutulta:) Kaunista tekstiä, tykkään kovin lukea juttujasi. Mukavaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Tuon kirjoitan kyllä alle, että lapsen mieli juoksuttaa pientä paikasta toiseen :) Miten ne saavatkin päivään mahtumaan niin paljon askeleita ja hyppyjä. Niin paljon liikkeessä ovat ja juttua tulee liukuhihnalta, ihanaiset, energiset.

    VastaaPoista