lauantai 6. kesäkuuta 2015

ai että rakastan


tätä vanhan tuvan tunnelmaa
se muuttaa muotoaan vuorokauden kierron mukaan
nyt on ihana ilta hetki 

meidän piti oikein kaksin lähteä tänään rokkailemaan
saaristo open festareille
tais ilmojen herra olla kuitenkin eri mieltä
ja 
me vanhat aateltiin olla vaan mukavasti kotosalla
kukas nyt sateella jaksaa lähteä kotoa minnekään :)




ihana rauha talossa
kun lähes kaikki muksut on sukuloimassa

minä olen nauttinut siivoilusta ihan kaikessa rauhassa
putsannut kaapit, jääkaapin, tasot  ymym
kasannut tavaraa kirpparille..

nyt sitten nautin puhtaasta tuvasta




kuuntelen hiljaa radio melodiaa
istun ja ihmettelen



illan pimetessä kynttillä valaisee kauniisti
ja syreenin tuoksu on huumaava 



minä silpaisin verhot pois jo aikaa sitten
antaa valon tulla tuvan täydeltä
varsinkin kun syreeni tuntuu tulevan tupaa sisälle









minä jatkan täällä istuskelua illan jo hämärtyessä
kuuntelen radiota ja tätä ihmeellistä hiljaisuutta

ulkona tuuli vielä tuivertaa
pian tyyntyy yöksi

ihana kesä yö

jaana




18 kommenttia:

  1. Rauhallinen, hyvä tunnelma! Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kiitos samoin myös sinulle :)

      Poista
  2. Ihanan kodikasta! kesä tuoksuu ja tuntuu tänne saakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu eikös vaan olekin huumaavat tuoksut :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. minä vieläkin välillä ihmettelen, että saan asua osana tätä vanhaa taloa :)

      Poista
  4. Ihanan levollinen tunnelmaa välittyy kuvien kautta tänne ruudun toisellekin puolelle. Kesäilloissa on "sitä jotakin":) Teillä on syreenit jo mahtavassa kukassa. Täällä meillä ei vielä tietoakaan sellaisesta, mutta sijaintikin on muutama sata kilometriä pohjoisempana (Törmälän leirikeskus, jonka mainitsit muutama postaus sitten, ei ole kovin kaukana...). Tuomet kukkivat nyt. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juurikin niin, kesäillat on ihan oma lukunsa :) vai siellä päin asustelet :) tuttuja seutuja, sukulaisia asuu siellä vielä paljon...

      Poista
  5. On kyllä kerrassaan suloisen näköistä. :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. ...ihmeellinen rauha... nyt on jo toinen ääni tuvalla :)

      Poista
  7. Tuvan tunnelma on ihana, sen kyllä aistii jo tännekin kuvista!

    VastaaPoista
  8. Olipa taas tekstisi niin blogin nimen mukainen...tunnelmia välittyi meille niin, että aivan kuin kuin olisi kotiinne kurkistanut. Suloista kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun kävit kylässä..olisin minä kaffetkin tarjonnut :)
      Samoin sinulle <3

      Poista
  9. Kiva juttu tuo verhot pois. Sopii hyvin teille!

    VastaaPoista
  10. Ihana kun osaat nauttia elämän pienistä hyvistä hetkistä =)
    ja ladata niistä voimaa kiireiseen arkeen.

    VastaaPoista