sunnuntai 12. elokuuta 2018

Omaa tietä etsimässä




Tietyn iän saavuttaminen johtaa mielestäni myös jonkinlaiseen mietiskelyyn siitä, miten aikoo elää sen jäljellä olevan elämän. Sitähän ei onneksi kukaan tiedä, minkä verran meillä on sitä jäljellä...joten sen kautta voi tutkiskelua jatkaa hyvinkin pitkälle...
Nyt kun itse olen jo muutaman vuoden päälle 50 niin kummasti on alkanut kiinnostaa ajatus siitä miten minun "loppu" elämäni sujuu..millainen ihminen olen ja millainen ihminen haluaisin olla.
Voinko itse jotenkin muuttaa elämääni siitä, millaiseksi se on tähän mennessä muovautunut,  mitä työtä teen ja suurimpana Mitä Oikein Haluan?

Minulle on ollut jo muutaman vuoden todella tärkeä elokuva ja kirjaa
 Eat Pray Love -omaa tietä etsimässä- 

Elokuvan olen katsonut kymmeniä kertoja, alussa ihanien maisemien, ihmisten, näyttelijöiden kautta. Nykyisin haen elokuvasta hyvää mieltä, ajatuksia omalle tielleni, hetken omaa aikaa - haaveilua.
Kirjan olen lukenut myös useampaan kertaan. Kirja on kirjoittajan omasta elämästä, matkasta itsetutkiskeluun, meditaatioon, uuden alun löytämiseen. Tarina on kiehtova, mukaansatempaava ja saa ainakin minussa aikaan sen, että haluan myös etsiä omaa tietäni, minulla on jo yksi tie mitä olen elänyt tähän saakka, mutta voiko sen rinnalla kulkea myös muita teitä...?
Siitä haluan ottaa selvää...

Tiedän, voi kuulostaa naivilta ajatukselta, lähteä etsimään omaa tietänsä kirjan / elokuvan kautta, mutta en anna sen lannistaa itseäni..jostain se on aloitettava :)







Niinkuin edellisessä postauksessa jo kirjoittelin, minulla on halu muuttaa hiukan blogini suuntaa. Ensin ajattelin ihan kokonaan uutta blogia, mutta olen hiukan laiska ;)
Näin on helpompaa... voin jatkaa saman "katon alla" mutta hiukkasen eri tavalla..ehkä :)

Tekstiä tulee varmasti enemmän, kuin kuvia. Itsetutkiskelua, matkaa itseeni, mutta myös minulle rakasta sisustamista unohtamatta. Ja elämää yleensä, mihin kuuluu eläimet, koti, matkustaminen, kaikenlainen kaunis ympärillämme.
Katsotaan miten tämä tästä jatkuu, minne tie minua kuljettaa. Haaveita on paljon, muutama on toteutumassa. Saan taas toivottavasti alkaa sisustamaan, miettimään värejä, huonekalujen paikkaa jne. Mutta kaikki aikanaan...minulla ei ole mikään kiire, no ok, tuo nyt ei pidä yhtään paikkaansa,  minkäs sitä luonteelleen voi... 


terveisin
" pitäis olla jo"


Olisi ihanaa, jos jatkaisit matkaa kanssani.
Tiedän, että matka voi olla hyvinkin erilainen kuin Amandan Tuvan Tunnelmissa.
Mutta
kirjoittaja on sama, 
kirjoitusvirheet ihan yhtä kamalia 
terkkuja vaan kommentoijalle ;) 
Ja
Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sattuisit viihtymään kanssani ;)


Niinkuin hampaaton poppamies Ketut sanoi Balilla
Elizabethille
"sinä tulit takaisin"
"minä tulin takaisin"
"sinä, sinä, sinä"
"minä, minä, minä"

Ja jottei tekstini menisi yhä vain oudompaan suuntaan,
lähden tästä laittamaan lapset yöpuulle
asia, mikä toistuu ilta toisensa perään
vaikka äiti kuinka lähtisi lentoon haaveiden perässä
:)

jaana

6 kommenttia:

  1. Mielelläni lueskelen edelleen juttujasi :). Tosin lapsista ja työstäsi olis mukava kuulla myös, näin saman ammatin puitteissa, mutta ymmärrän hyvin miksi se ei onnistu.
    Samaa matkaa täälläkin tehdään. Uusia tuulia, mietintää, suunnitelmia,toteutuksia. Ja muutaman vuoden päästä olen sen rajapyykin tavoittava myös ;). Varmaan näitä ammatin varjopuolia,että joutuu enemmänkin miettimään niitä keinoja jaksaa eläkeikään saakka...ja jaksaako. Sinun energiaasi ihailen,miten ennätät noin paljon kaikkea,itselläni jotenkin nämä päivät lipuvat ohi niin nopeaan...Tilda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla :)
      mielelläni minä tästä sekavasta pk elämästä kirjoittaisin vaikka romaanin, mutta niinkuin hyvin itsekin tiedät...se kääntyy vain omaan nilkkaan ja asiakkaiden myös. Se ei ole kiva juttu. Ja harmittava kuitenkin, koska olisi todellakin paljon jaettavaa, vertaistuen muodossa yms. mutta sen kanava ei sitten kuitenkaan ole tämä blogi.
      Juuri samoja mietintöjä!! jaksanko ja jos jaksan millä hinnalla..ja nyt en tarkoita rahaa vaan sitä henkistä hintaa..kuinka paljon olen valmis itsestäni vielä antamaan..jääkö jäljelle mitään??
      Energiasta en tiedä..välillä on välillä ei yhtään! loputon kaipuu johonkin vie minua eteenpäin, jos vain jään paikalleni, niin minulle ei käy hyvin..minulla on hyvin levoton mieli ja niinkuin sanoin olen sellainen kaikki heti tyyppi :)
      Kyllä ne päivät ja kuukaudet täälläkin lipuvat nopeaan...juuri ihmettelen minne tämä kesä taas meni..ihan juuri äskettäin mietin, että vielä ollaan heinäkuussa ja hups heijaa nyt on jo elokuu melkein puolessa..

      Poista
  2. En tiedä parempaa inspirationlähdettä kuin kirjat ja elokuvat! No tietysti inspiroivat ihmiset. Ja sitä täältä blogimaailmasta löytyy, tai vertaistukea, tai tsemppitukea muuten vain ;-) Onnea ja menestystä polun löytämiseen ja kulkemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niimpä :) välillä oikein pitää nipistää itseäni, etten liiaksi ala liihottelemaan kirjojen taikka elokuvien maailmassa :)
      sinä sen sanoit, inspiroivat ihmiset..ihanaa kun on erilaisia ihmisiä, ja heidän blogejaan!!
      kiitos <3

      Poista
  3. Ihanaa kun jatkat vielä Jaana - Amandan tuvan tunnelmasta pidin kovasti, mutta uskon että myös tästä uudesta blogista tulee mukava blogi luettavaksi. Teillä on niin Kaunis koti, että toivon, että jaat jatkossakin kuvia meille lukijoille tuvastanne <3.

    t. Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Satu, kiva kun olet siellä :)
      kyllä kyllä kuvia tulee tuvalta, ihan varmasti!
      mukavaa elokuun jatkoa sinulle :)

      Poista