keskiviikko 23. elokuuta 2017

syksyä ilmassa ja mielessä



Tervehdys taas kaikille täältä meidän tuvalta.

Tuvalla elämä soljuu hyvin ja ei niin hyvin.
Eikös se niin yleensä menekin, että kun alkaa tapahtumaan, niin sitten sitä kaikkea ropisee niskaan oikein urakalla.
Nyt kyllä tuntuu siltä, että alkais olla jo saavi täynnä ja uuttakaan ei jaksais hankkia
...niinkuin kuvaannollisesti...

Ollaan oltu miehen kanssa "naimisissa" tämän perhekoti työn kanssa hyvin tiiviisti koko kevät ja kesä...ja näyttää siltä, että näillä mennään koko syksykin.
Osittain olosuhteiden pakosta ja osittain meistä riippumattomista syistä.
Nyt vaan alkaa olla mun kovalevyllä tila täynnä.
Jotain pitäis keksiä, mutta ei oikein ihan pikaista apua tilanteeseen ole näkyvissä...
Joten jaksaa jaksaa!!

Sitten sairastui meidän toinen heppa.
Tuli laitumelta ja alkoi ihme oireilu, tätä on nyt kestänyt pari viikkoa ja tänään saatiin terveen paperit..luojalle Kiitos!!
On kuulkaas mennyt hermot ja muutama setelinippu..ei tuo hevosen sairastaminen ole mitään ilmaista hommaa!!

Itse olen törissyt näissä "aikuisen naisen" ongelmissa.
Välillä kuumottaa sieltä ja täältä, mielessä vilistää jos mitäkin ja vannekin tuntuu kiristävän.
Tähän riensi apuun kiva lääkäri..ja en nyt ihan vakuuttunut ole, että oikeat rohdot antoi..mutta annetaan tällekin jutulle vielä mahdollisuus :)
Ja tähän kohtaan olis varmaan hyvä pyytää miehelle myös jotain pientä, kun jaksaa kuunnella ja kestää mun kotkotukset ;)

Ai niin meidän Remu-koira, tämä pieni suloinen n. 60 kg Berninpaimenkoira.
Sai kolme viikkoa sitten lonkkaansa hotspotin (kivulias ihotulehdus) ja voi tätä hoidon ja hermojen menetyksen määrää!!
Alussa herra meinasi ihan kuolla käsiin, kun oli niin otettu tästä tötteröstä päässä mikä estää nuolemisen!!
Nyt ollaan sinut tötterön kanssa, mutta kun hetkeksi otat sen pois niin johan on herra lipsuttamassa :(
Helkutin koira sentään ja silti niin rakas
<3

Ja tämä mistä aattelin vielä avautua, kun nyt avautumaan lähdin..
Minä mummu ikäinen pienen lapsen äitinä.
Siis meillehän perhekotiin tuli kesän alussa pieni lapsonen ihan vaippaikäinen vielä.
Minä kun kuvittelin, että seuraava pieni on mun lapsenlapsi.
Mutta elämä on ihmeellinen ja niin vaan kävi, että hän meille kimpsuineen asettui taloksi.
Ja todellakin valtasi koko talon sekä varasti ihmisten sydämet!
Mutta minulla taitaa olla pieni identiteetti kriisi asian suhteen :)
Siis tämä äitinä oleminen..
kun mietin aina välillä, että mitähän nuo ihmiset kaupassa yms. aattelee, kun minä tämän pienen kanssa siellä työntelen rattaita??
Jotenkin oon miettinyt, että joo siinä menee mummu lapsenlapsen kanssa...
Mutta mitä tekee pikkunen
kailottaa niin että kauppa raikuu;
"mun ÄITI"
"minun ÄITI"
"ÄItiiiiiiii"
Että näin 
:)

No se identiteettikriisistä..näitä nyt tulee, ja menee ei niitä kannata ottaa kovin vakavasti.

Ja onhan mulla tämä sisustus kriisikin, siitä melkein unohdin sanoa..
Kun en osaa enää sisustaa?!
Tai siis en saa mitään aikaiseksi?!
Ja ei tule mitään inspistä?!
Mitä mitä ihmettä!!
Haluan takaisin mukavat perjantai illat kun walssasin huonekaluja paikasta toiseen!!
Haluan takaisin ihanat intohimon hetket kun joku sisustus juttu piti toteuttaa vaikka keskellä yötä!!

Olenko siis tullut vanhaksi??

Hmmmm
tätäkin täytyy vähän tuumailla kaiken tämän muun tuumailun ohessa

Jaa mitäpä vielä
ai niin sitäkin olen miettinyt, 
että 
josko vain alkaisin tänne höpöttelemään kaikenlaista
ja unohtaisin sen kuvaamisen...
kun ei oikein ole mitään kuvattavaa...
tai siis tuntuu että kaikki on kuvattu ja mitään uutta ei tuvalla ole
Mitä siitä oltais mieltä siellä ruudun toisella puolen??
Tai onkohan siellä enää elämää, kun tämä mun postailu on niin harvanlaista...

Mutta nyt siirryn ihmettelemään missä kaikki on
ihan liian huolestuttavan hiljaista ollakseen 8 lapsen, 
miehen ja kaikenmaailman eläinten koti??

Hei Hei

jaana


5 kommenttia:

  1. Heippa! Kyllä oli ihan kuin minun suustani nämä mietteet. Niin kiinni lapsissa kesän (olemme siis pitkä. ja lyhytaikainen perhe), ei lomaa, eläimet sairastaa, ja koko porukka, muut murheet päälle...onhan siinä jaksaminen kovilla. Tämä elämäntapa ei ole siitä helpoimmasta päästä. Olen siis jo mummokin, vaikka se herättää ihmetystä, kun olen niin nuori kuulemma :). Onhan se hassua, kun tuolla mennään jonossa, niin osa huutaa äiti, osa etunimellä ja osa komentaa mummoooo! Mutta nuorekkaana pysyy, kun lapset pitää toimeliaana eikö! Tsemppiä sinne, sytytellään kynttilöitä ja nautitaan syksystä. Hangosta toivoisin lisääkin postauksia ja niitä kuvia, kun minulla on sinnepäin sidettä ja ne saavat aina niin hyvälle tuulelle. Terveisin ikinuori mummeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla kohtalon siskosta ;)
      kyllä kyllä jaksaminen on kovilla, ja mä luulen, että tätä voi ymmärtää vain hieman samassa tilanteessa oleva!
      oi mummoksi olet kerinnyt :) minä vielä oottelen, koska pojat alkavat jälkikasvua tuottamaan..neito on vasta 14 joten siihen on vielä onneksi aikaa!!
      minäkin oon aina aatellut, että tämä pitää nuorekkaana :) tänään kampaajalla istuessani, piti oikein hieraista silmiä...kuka tuo nuupahtanut naisihminen tuolla peilissä on?! minäkö?! voi taivas, että näytin väsyneelle ja sitä kyllä olenkin..puolet ajasta sielläkin haukottelin :)
      Hangosta laittelen mielelläni kuvia, jahka sinne taas ennätän..harmittavasti tämä kuvaaminenkin on jäänyt vallan kännykkä kuville, ja instan päivitykseen..mutta nyt taas tuntuu olevan halua kameran käyttöönkin :)
      Iso hali sinulle sinne <3
      ja laittelehan viestiä kuulumisista!

      Poista
  2. Täällä ilmottautuu mukaan vielä yksi "samassa veneessä" oleva, isoa sijaisperhettä pyörittävä äiti. Joka kesä huokaan samaa, että kyllä on kesäaika raskasta aikaa tätä työtä tekeville. Kun olet käytettävissä suunnilleen 24/7. Mutta kummasti se taasen helpottaa,kun koulut ja päiväkodit alkaa ja pääsee pienelle lomalle hengähtämään. Rakas ja raskas työ tämä ammattina äiti (niinkun joskus sinäkin totesit). Ei muutakun tsemppiä sinne, täällä aina odotellaan postauksiasi, otan kirjoituksesi ikäänkuin vertaistukena. Niin samankaltaista on elämä täällä päin, pohjoisosassa Suomea, suurperhettä ammatikseen pyörittäessä. Eikä yhtään haittaa, vaikka olisi sisustuskuvia, eläinkuvia, pihakuviakin välillä. Teillä on hurmaava koti ja pihapiiri. Syysterveisin Riikkis

    VastaaPoista
  3. Heippa hei ja kiva kuulla sinusta :)
    Vertaistuki on ihan parasta tukea...välillä oikeasti tuntuu siltä, että ei tästä meidän työstä voi oikein missään jutella..
    Sellaiseenkin olen törmännyt useankin kerran, että "kyllä sinun kelpaa, kun kotona vaan olet" , " liian helpolla pääset elämässä, kun ei tartte oikeaa työtä tehdä" ?! Joskus kun oma kattila on hieman täynnä, tulee sanoneeksi, että tervetuloa vaan näihin saappaisiin! Taikka niin, että onhan tämä työ kaikille mahdollista, jos järjestää elämänsä niin, että pystyy ottamaan lapsikatraan kuin omaksensa sekä antamaan tälle koko elämänsä, vapaa-aikansa jnejne...ja tietysti kouluttautumaan ensin, eihän tätä nyt ihan tuosta vaan lähdetä tekemään :)
    Yleensä siinä kohtaa on tullut aikas hiljaista ;)
    Onhan tämä tosi rakas työ, elämäntapa ja koko elämä <3
    Ja taidetaanhan me hiukan "hessuja" olla ketkä tätä tekevät, mutta niitä hessuja tarvitaan jotta nämäkin lapset saisivat rakastavan kodin!
    Teillä siellä pohjoisemmassa taitaa olla jo syksy hieman pidemmällä..
    Tosin tääläkin on nyt tosi harmaata ja kylmää..minne se "vähäluminen" kesä oikein hävisi?!
    Kiitos kirjoituksestasi, laittelehan lisää ajatuksia tännekin päin, niitä on myös kiva lukea :)
    Iso halaus myös sinulle <3
    jaana

    VastaaPoista
  4. Hei! Täältä ilmoittautuu kanssa joukkoon yksi keski-ikäinen yllätysvauvan viime vuonna saanut sijaisäiti!Luulin,että elämäni on siinä vaiheessa,että pääsen elämään enemmän itselleni,mutta ehei,päinvastoin.Sisustelut ja postaukset jäivät toissijaisiksi asioiksi,eipä sitä omaa aikaa ole juurikaan ollut.Asennoituminen on saanut ainakin minulla päässäni mietteet järjestykseen ja tiedän,että toisenlainenkin aika joskus taas tulee.Nyt on oikeastaan ihanaa kasvattaa tuota pienimmäistä,rennommalla iän myötä tulleella asenteella ja varmuudella.Oikein värikästä syksyä Jaana;blogisi on yksi piristys meille kanssakulkijoille;)
    -Sari Kaukolan tilan eloa blogista

    VastaaPoista