maanantai 27. elokuuta 2012

vikkelästi vilahtavia hetkiä


...tarjoilen teille lauantailliselta Loviisan Wanhojen talojen päiviltä
sen enempää edes nimeämättä paikkoja
lähinnä puutarhoja, kun osassa ei saanut sisällä kuvata ja me tietysti kiireessä 
missattiin kaikki herku talot :(

nauttikaahan






mamma itse :)


tällaisen haluaisin meidän pihalle :)







Aivan Ihana Kuisti <3


kuninkaanlammen piha oli mun suuri suosikki
aivan ihanaa kukkaloistoa ja satumainen tunnelma
pihalla myös mukavia istuskelupaikkoja sekä todella hieno 
illanistujaispaikka vanhassa kellarissa
talo oli myös tyylillä ja tunteella sisustettu




tässä kuvassa on valtavan suuri omppu puu ja sen alla viehättävä istuskelupaikka
(kuvaa oli vaikea saada kun siinä oli aina istujia)
 puun oksille oli hauskasti laitettu vanha kruunu ja paljon lyhtyjä,
voin vaan kuvitella kuinka siinä on kiva istua illan hämärässä!!
Ja kun piha on umpipiha, niin eihän sinne kukaan pääse edes kurkkimaan :))






kuninkaanlampi

Näin kului meidän 22-hääpäivä :)
Ystävien seurassa kierrellen ja kaarrellen Loviisaa.
Paljon jäi näkemättä
Paljon myös nähtiin ja koettiin

mm.
hullunkurinen vessareissu satamassa
 ihmeellisessä ufo wc:ssä
ovet aukeni ja sulkeutui nappia painamalla
huuhtelu tapahtui ihan itsestään
kannet nousi ja laski miten sattuu...
niin paniikissa en ole koskaan ollut yhdessäkään yleisessä toiletissa
noh, saatiin siitäkin hyvät naurut loppujenlopuksi =D

Ensivuonna ehdottomasti kahdeksi päiväksi ja yöpyminen ylhäällä kuvassa olevassa keltaisessa pensionaatissa
täytyy alkaa varmaan jo varailemaan!

nyt arki taas rullaa tasaiseen tahtiin

voikaatte hyvin
jaana

20 kommenttia:

  1. Inspiroivia kuvia! Tosiaankin ihana kuisti. Tykkään kamalasti mustavalkoisista lattioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu minäkin tykkään, viime kesänä oltiin Uudenkaupungin samanlaisessa tapahtumassa, ja siellä oli aivan upeita kylppäreitä missä oli tällaiset lattiat!

      Poista
  2. Kauniita puutarhoja!
    Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Pääsisipä tuonne kiertelemään joskus, ihanan näköisiä kuvia!

    VastaaPoista
  4. Selvästi ollaan oltu samassa paikassa. Ihan samaa ajattelimme, että kaksi päivää pitäisi olla ja siellä yöpyä, jotta kaiken näkisi. Hyvää hääpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu ehdottomasti kaksi päivää :))
      ja Kiitos!!

      Poista
  5. Oi sa olit tuolla. Ma olen ollut, mutta siita on jo vuosia. Silloin tapahtuman nimi oli Wanhassa Wara parempi:) Oletko ollut aikaisempina vuosina? Onko ne aina suunnilleen samat talot kun ovat mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuh, niin oltiin :)
      varmaan ihan sama tapahtuma, nyt oltiin eka kertaa..
      aiempina vuosina ollaan käyty Uudenkaupungin samanlaisessa tapahtumassa monena vuonna..
      Luulen, että samoja oli, mutta myös uusia tuttavuuksia ja sellaisia, jotka ovat pahasti kesken ja vasta tulevina vuosina valmiita..joten katsottavaa riittää monelle vuodelle :)

      Poista
  6. Ihanaa katsella kuvia omasta kotikaupungista, missä itse kävin LWT:n tapahtumassa.

    Tuon ufo-vessan tunnen myös :-) Onhan se hieno ja erikoinen, maksanut melkein kuin omakotitalo :-)

    Omassa blogissani muutama kuva tapahtumasta, kuten Kappelin ravintolasta ja Vackerbackasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kotikaupunki sinulla!!
      juuh, sitä toilettia ei voi ihan heti unohtaa =D
      juu kipaisin jo katselemassa :))

      Poista
  7. Ensinnä Onnea 22 vuodesta ja sitten kiitos upeista kuvista! veit paikkaan jossa en ole koskaan käynyt,. mutta kiva oli mukananne käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos!!
      Ihana oli paikka, ja ne puutarhat voi sentään!!

      Poista
  8. Kiitos kaikista kauniista viesteistäsi blogissani ja siunausta sinulle ja kaikille rakkaillesi!!♥
    Halauksin, Marge

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulit piipahtamaan, tulethan vielä toistekin :)
      Samoin sinulle kaikkea kaunista toivottelen!!

      Poista
  9. Upeita kuvia taas ja upea on Emäntäkin! Saiskos ehdottaa postauksen aihetta?! Kiitos! Teillä on aivan ihana oma piha! Moni varmaan katselisi ja ihastelisi kuvia siitä!... :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehheheee :))
      vai upea emäntä :))
      oups, meillä on iso piha, jossa on sata vuotiaita tammia ja muita yhtä isoja puita, mutta ei kyllä mitään kaunista kukkapenkkiä yms :))
      voishan sitä yrittää joltai kantilta katsella linssin läpi :)) kiitos vaan vinkistä!!

      Poista
  10. Täällä hyyrystelemässä heti aamutuimaan. Juuri mietin miten hyvälle tuulelle tulin viestiäsi lukiessani:) Jään tänne seikkailemaan ja ihastelemaan toviksi, tulee virtaa tälle päivälle:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voiku kiva kun poikkesit!!
      ihanaa jos voi jotain antaa takaisinpäinkin, niin monta hyvää hetkeä olet saattanut minun elämään :))
      minäkin käyn aina sinun blogissa hakemassa virtaa ja iloa päivään..
      siispä vuoroin vieraissa on hyvä :)

      Poista