lauantai 2. syyskuuta 2017

kotoilua












Tervehdys taas tuvalta. Tästähän alkaa tulla pian tapa, siis tästä postailusta. Niin kivalta se nyt tuntuu :)

Tänään on jo ihan hyvä fiilis eiliseen verrattuna. Migreeni suhtkoht poissa ja elämä jatkuu.
Tosin ihan leginsit jalassa kotoilun merkeissä :)
Ihan kiva kun ei tarvinnut lähteä minnekään, mies meni onneksi tallille neidin kanssa ja otti pikku tirppanan mukaan...ihan täydellistä. Sain lukea lehdet rauhassa ja juoda monta kupillista teetä!

Juuri äskettäin istuskelin olohuoneessa ja odottelin tirppanan heräilyä. Samalla tuli otettua muutama kuva. Tuossa yksi päivä siirsin pitkän apupöydän toisen ikkunan eteen ja keskitin kaikki mun tällä hetkellä hengissä olevat viherkasvit sinne. Josko niitä nyt muistais kastella, kun ovat siinä samalla pöydällä..tai no on mulla eteisessä yksi ja tuvassa muutama..

Pitäisi alkaa ruuan laittoon..jokapäiväinen ei mulle niin kiva juttu :( juu en tykkää laittaa ruokaa, huono yhdistelmä suurperheen äidille. Mutta tehtävä sekin on, jotta katras saisi sapuskaa ja itsekin siinä samalla. Tänään on lauantai ruokaa, meillä usein tortilloja jauhelihalla ja kaikenmaailman lisukkeilla. Hyvin uppoaa monta lettua tähän sakkiin!

Illasta toivon pääseväni lenkille Remu koiran kanssa. Piiiiitkälle meditointi lenkille vain me kaksi. Ihan parasta sekin. Alkumatkan huomaan aina kelaavani asioita, loppumatkasta voinkin sitten olla jo liikoja ajattelematta..silloin huomaa, että lenkki on ollut riittävän pitkä :)


Lauantai terkuin

jaana






perjantai 1. syyskuuta 2017

arkirealismia




Tiedättekö...tai no tottakai tiedätte...
On päiviä, kun mikään ei onnistu, kun mikään ei ole kivaa ja kun siihen yhdistää
 The Migreenin, niin elämä on kuin suoraan inho realistisesta saippua oopperasta.

Tänään on ollut sellainen päivä. Päivä jonka haluaisin jo loppuvan. Päivä mihin en halua palata takaisin, ja samalla tiedän, että näitä päiviä tulee vielä uudestaankin...tunnen itseni.

Kaikkihan alkoi oikeastaan eilen. Olin siellä iki-ihanalla täti tunnilla Silver hevoseni kanssa. Se oli niin kivaa...ja samalla tiesin, että se myös seuraavana päivänä sattuu. Siis tähän heikkoon ja huonokuntoiseen tomumajaan. Joo, pitäis tehdä jottain!! Tiedän!!

Minullahan on niin, että kun joku paikka sattuu kropassa, niin se laukaisee migreenin. Nyt kun sattuu JOKA paikka kropassa, niin se laukaisi helvetillisen migreenin :(
Miten kaikki mikä on kivaa, tehokasta ja varsinkin tehokasta liikuntaa laukaisee mulla migreenin :(
En tykkää!!!

Aamulla vielä ajattelin: "ahaa sattuuhan sitä vähän joka puolella, mutta siedettävää".
Päivällä ajattelin: " nyt sattu ei niin mukavasti, otan varuiksi migreeni lääkkeen ja panadolin". 
Iltapäivällä tuntui siltä, että hieman helpottaa. 
Sitten tuli asiakaspuhelu sosiaalityöntekijältä. Väännettiin hieman yhdestä asiakkaan asiasta, ja huomasin jo siinä, että nyt alkaa ihan oikeasti sattumaan!!
Puhelun loputtua napsinkin sitten kaksi panadolia lisää ja toiveikkaana odottamaan niiden vaikutusta.

Neito 14-v tuli koulusta kaverinsa kanssa, ja olin luvannut viedä heidät ostoskeskukseen hetkeksi aikaa. 
Asiasta jotenkin innostuneena...en tietenkään lukenut itseäni tarpeeksi, vaikka pitäisihän minun jo tietää!! Laitoin vähän pakkelia nassuun ja menoksi. 
Piristävän tämän keikan luulin...siitä tulikin tosi piristävä ihan eri tavalla. 
Kaupassa huomasin näkökentän sumenevan ja järkyttävä jyskytys palasi takaisin. Yhden vaateliikkeen kassalla sopersin jo jotain, että pääsenkö jonon ohi, kun on niin kova migreeni...Kukaan ei päästänyt :(

Kun sieltä viimein päästiin kotiin...minulla oli tunti aikaa saada itseni kuntoon. Miehen joka perjantainen sähly oli alkamassa ja lapset minun vastuulla. 
Tämän pienen kanssa ei voi makoilla sängyssä, on hän sen verran vilkas tapaus.

Huutelin miehelle jo ovelta The Migreenin paluusta ja hoipuin sänkyyn.
Turvatoimet valmiiksi, verhot alas, lohtu peitto päälle, iso paksu tyyny korvalle...ettei äänet kuulu ja sitten toivomaan sitä auttavaa unta.

Heräsin siihen, kun mies varovasti kyselee sitä sählyyn menoa...Juu juu mene vaan minä täältä hiissaan itseni ylös.

Ja tähän liittyy nyt sitten tuo ylläoleva kuva. Järkyttävä suolaisen tarve. Ranskalaiset uuniin ja kaikki mahdolliset söösit päälle.






Nyt olen sitten tuhonnut lautasellisen hyvin rasvaisia, kaloripitoisia, epäterveellisiä ranskalaisia kaikilla sööseillä! Omatunto kolkuttaa, hieman rauhoittuneen The migreenin sijasta.
Sinne meni kaikki tällä viikolla kävely reissuilla pudotetut kaloriot takaisin masuun...ja vähän lisääkin. Mutta The migreeni vaatii monenlaiset aseet ja mulla se on rasvaisen, suolaisen ruuan ja makean sekoitus siinä vaiheessa, kun hieman alkaa helpottaa.
Ja coca cola jos sitä sattuu olemaan...onneksi oli vain tämä pieni pullo...olisin voinut hyvin tuhota sen isonkin.








Välillä sitä miettii, että jos olisi oikeasti n.s normaaleissa töissä, niin sitähän voisi olla sairaslomallakin. Jos sellaisen tarve olisi. Tässä kotona tehtävässä perhekoti äidin työssä ei tunneta sairaslomia. Minne minä täältä lähtisin sairastamaan...kotoa...ja kuka minun työt tekisi. 
Olen tullut leikkauksesta suoraan kotiin, lääkäri kysyi paljonko kirjoitetaan sairaslomaa??
Vastasin, ei yhtään, mitä minä sillä teen??

Sitä vaan kitkuttelee ja sairastelee sen minkä pystyy. Jos nyt oikein iso trombi tulisi, niin sitten varmaan yritetään keksiä jotain. Mutta täällä sitä sairastetaan niinkuin muutkin vanhemmat kotonansa.

 Lapsia on paljon ja ne ovat hyvin erilaisia. Osa ymmärtää, että nyt äiti ei jaksa taikka pysty. Osalle se on ihan vieras ajatus, ei oikein löydy empatia kykyä...kun se oma tarvitsevuus on niin kova...vaikeahan sitä silloin on asettua toisen asemaan.

Ymmärrän kyllä. Mutta kun itselle oikein kovasti sattuu, niin voin kertoa, että kyllä se ymmärrys on välillä hukassa tällä ammatti äidilläkin. 
Silloin avuksi tulee puoliso. Ymmärtää, tukee ja jaksaa ymmärtää vielä senkin jälkeen, kun näen jo hänen silmistä, että voi kun tuon ihan liian usein tulevan The migreenin vois viskata Aurajokeen kaiken moskan sekaan!! 
Kiitos muru <3 että jaksat!!


Hus Pois The Migreeni
sinne vaan Aurajokeen!!

Nyt pyörittelen itseni soffalle, kääriydyn filttiin ja tuijotan
Frozenia pienten kanssa.
Kukaan ei  onneksi huomaa,
jos äidin silmät välillä hieman painuu kiinni
;)

Perjantai Perjantai

jaana

torstai 31. elokuuta 2017

Palaverin paikka













Taas on se päivä kun pidetään palaveria. Niitä meillä riittää, välillä pidetään kotona ja välillä käydään virastoissa. Kun kotona pidetään, niin yritän laitella pöydän nätiksi jotta kaikilla olisi jotain kivaa katseltavaa. Mielestäni se auttaa, kun välillä puhutaan vaikeistakin asioista lapsen, nuoren ja vanhempien kohdalla. 
Minä ainakin olen sellainen silmillä kaikkea kaunista etsivä. Ja sitä kaunista pitää myös olla kotonakin. Varsinkin kun joku asia alkaa hiertämään omassa mielessä taikka muuten, niin huomaan yrittäväni etsiä ihan väkisinkin jotain kaunista silmilleni.
Monesti virastot ovat niin kylmiä ja kalseita paikkoja, että siellä ei kovin kaunista ole. Mutta silloin yleensä alan  miettimään, miten pienillä asioilla voisi luoda viihtyisyyttä sinnekin missä sitä ei ole.

Tämä aamu alkoi ihan mielettömän upeasti. Lähdin jo aamusta tallille kovassa vesisateessa. Minulla oli tiedossa Silver heppani kanssa täti-tunti! Ihan parasta terapiaa keholle ja mielelle. Siinä ei paljoa ennätä muita asioita miettimään, kun valmentaja kiristää tahtia; paina pohkeilla, myötää sinne ja tänne, käännä uralle, katso sieraimia jnejne :D
Nyt on niin hyvä olo! Vaikka lähes kokoajan satoi kaatamalla ja samalla tuli myös kova hiki, niin olo oli rento ja hyvä tunnin lopuksi. Välillä on hyvä antaa kaikkensa ja ison eläimen kanssa on vaan niin upeaa olla tekemisissä!

Nyt meillä tuvalla takka hohkaa lämmintä. Hieman on kosteutta tullut tuvalle näiden sateiden ja kelien mukana. Ihanasti lämmittää ja tuo mukavaa fiilistä.

Tänään pitäisi vielä tehdä sitä ja tätä, mutta ensin vedetään tämä palaveri kotiin.

Mukavaa torstaita teille kaikille

jaana


keskiviikko 30. elokuuta 2017

syksyn sävyjä ulkona ja sisällä
















Innostuin tässä tänään neidin päiväunien aikaan roudaamaan ihan yksin tämän vanhan soffan tuvasta tänne olohuoneeseen. Kesän tämä vanha frouva on siis viettänyt tuvalla ja oli siihen hommaan ihan kiva. Mutta nyt alkoi tuntumaan, että haluan sen olohuoneeseen ihan itselleni löhöily, lukemis, käsityö jne soffaksi. Paikalla oli pieni nojatuoli, mutta sen kanssa elämä oli hippasen hankalaa, joten katsotaan miten elämä tämän kanssa alkaa sujumaan :)

Samalla kaivoin kirstuista esille tummempia tekstiilejä. Keväällä tuntuu, että kaikki täytyisi muuttaa yhdellä siveltimen huiskaisulla vaaleaksi seiniä myöten. Mutta heti ilmojen viilennyttyä sisäinen Romanof tulee esille minussa, kaikenlainen Slaavilaisuus, tummat värit, Etno vaikutteet.. jne alkavat kiinnostaa :)
Yritä tämän sisäisen henki polosen kanssa sitten elää sovussa, kun mieli ja mieliala vaihtuu sangen tiuhaan ;)

Tuvalle ei sen kummempia kuulu. Viikonlopun vietosta ja jälkipuinneista on selvitty ja nokka kohti uutta suunnattu. Tai siis normi elämää, ei sen kummempaa uutta ja ihmeellistä.

Toinen hevonen tuli terveeksi, ja toinen tytön esteponi alkoi valittaa jalkaansa taikka selkäänsä. Ei suostu nostamaan toista jalkaa ylös :(
Apua on tulossa vasta parin viikon päästä, kun hevosalan guru saapuu Suomeen ja tulee katsomaan meidän hepat läpi jälleen kerran...nehän ei tietenkään ole ilmaisia katselmuksia, joten tämäkin tietää taas rahanmenoa!

Kelit täällä on sangen erikoiset. Välillä, niinkuin nytkin mittari hipoo +20 ja aurinko paistaa. On kosteaa ja hikistä. Sitten kun tuulen suunta hiukan vaihtuu, saakin kietoutua toppatakkiin..ihme kelit :)
Syksyn tuloa ei voi estää, enkä haluakaan. Tykkään kovasti, se on minulle sellainen rauhoittumisen aika, ennen joulun alun ruuhkia.

Ai niin
Minä pyydän anteeksi kaikilta, joita mun sangen omaperäinen ja sekava,
virheitä täynnä oleva kirjoitustyyli ärsyttää.
Muutama kommentti on laatikkoon tullut.
Mulla ei vain oikein ole aikaa, eikä niin kovasti viitseliäisyyttäkään
tehdä tästä kovin hienoa ja salonkikelpoista.
Niitä blogeja kyllä löytyy ja itsekin välillä tykkään lukea ja katsella oikein taidolla tehtyjä postauksia.
Mutta eniten minua kyllä viehättää sellainen kotikutoisuus ja aitous :)

näillä mietteillä
heippa

jaana




sunnuntai 27. elokuuta 2017

Minne se vapaa viikonloppu hävisi










Ihan oikeasti olen oikein järkyttynyt tästä ajan kulusta!! Minne tämä vapaa viikonloppu hävisi.
Tuntuu, että juuri lähdimme kohti Helsinkiä ja taas istun kotona tuvan pöydän ääressä purkamassa viikonlopun ajan tapahtumia täällä kotosalla.

On kyllä ollut taas kerran niin paljon purettavaa ja pureskeltavaa, että alkaa vaikuttaa siltä, että meidän olisi vaan paras pysyä kotosalla! Miten osa lapsista saakin asiansa niin solmuun juuri silloin kun emme ole paikalla... 
Harmittaa ja sekin harmittaa, kun tuntuu, että vapaa-ajan antama pieni hyvä olo häviää samantien kun alkaa näitä asioita selvittämään..

Noh, nämä on näitä meidän työn iloja ja suruja ihan miten asiaa katsoo :)

Mutta sen verran tässä kerkisin jo hihojani polttaa, että sytyttelin illalla nämä "rauhan" kynttilät tuvan pöydälle ja nyt istuskelen niiden valossa miettimässä menneitä ja tulevia.

Uusi viikko tuo mukanaan taas paljon tapahtumia. Osa ihan mukavia, osa pakollisia.
Jokaiseen täytyy kuitenkin osallistua ja paneutua, mikä lisää ainakin minulla hetkittäin sellaista mielen levottomuutta. Mitä enemmän ikää tulee, tarvitsisin rauhallisia päiviä paljon enemmän kalenteriin kuin niitä kiireisiä, eikä varsinkaan sitä paikasta toiseen säntäilyä...sitä en meinaa kestää enää ollenkaan!!

Sen verran piipahdimme yhdessä ostarissa, ja siellä Indiskassa, että mukaani lähti nämä kivat narusta tehdyt tabletit. Minun on ollut vaikea löytää mieleistä kaitaliinaa tai edes jotain tähän isoon ja leveään ruokapöytään. Kaikki normaalit liinat näyttävät ihan liian pieniltä tässä, kun tämä on normaalia leveämpi ja tosi pitkä. Ilman liinaa olenkin pitänyt pöydän lähes koko kesän, mutta nyt syksyä kohden mennessä alkoi tuntua pöytäkin jotenkin alastomalta. Nämä vaikuttavat ainakin tällä hetkellä ihan mukavilta, ehkä hankin vielä yhden lisää taikka sitten annan olla näin??

On muuten hassua, miten mieli muuttuu. Pidin neilikoita tosi pitkään lähestulkoon hautajais kukkina, joita en olisi mitenkään voinut omaan pöytään ottaa. Nyt tykkään niistä kovasti, varsinkin kun värisävyjä on vaikka kuinka paljon ja se mistä tykkään eniten on tämä kestävyys!! Jaksavat kukkia ylväänä viikosta toiseen..ihan super :)


Mukavaa ja aurinkoista uuden viikon alkua
<3

jaana