arkirealismia

Tiedättekö...tai no tottakai tiedätte...

On päiviä, kun mikään ei onnistu, kun mikään ei ole kivaa ja kun siihen yhdistää

 The Migreenin, niin elämä on kuin suoraan inho realistisesta saippua oopperasta.

Tänään on ollut sellainen päivä. Päivä jonka haluaisin jo loppuvan. Päivä mihin en halua palata takaisin, ja samalla tiedän, että näitä päiviä tulee vielä uudestaankin...tunnen itseni.

Kaikkihan alkoi oikeastaan eilen. Olin siellä iki-ihanalla täti tunnilla Silver hevoseni kanssa. Se oli niin kivaa...ja samalla tiesin, että se myös seuraavana päivänä sattuu. Siis tähän heikkoon ja huonokuntoiseen tomumajaan. Joo, pitäis tehdä jottain!! Tiedän!!

Minullahan on niin, että kun joku paikka sattuu kropassa, niin se laukaisee migreenin. Nyt kun sattuu JOKA paikka kropassa, niin se laukaisi helvetillisen migreenin :(

Miten kaikki mikä on kivaa, tehokasta ja varsinkin tehokasta liikuntaa laukaisee mulla migreenin :(

En tykkää!!!

Aamulla vielä ajattelin: "ahaa sattuuhan sitä vähän joka puolella, mutta siedettävää".

Päivällä ajattelin: " nyt sattu ei niin mukavasti, otan varuiksi migreeni lääkkeen ja panadolin". 

Iltapäivällä tuntui siltä, että hieman helpottaa. 

Sitten tuli asiakaspuhelu sosiaalityöntekijältä. Väännettiin hieman yhdestä asiakkaan asiasta, ja huomasin jo siinä, että nyt alkaa ihan oikeasti sattumaan!!

Puhelun loputtua napsinkin sitten kaksi panadolia lisää ja toiveikkaana odottamaan niiden vaikutusta.

Neito 14-v tuli koulusta kaverinsa kanssa, ja olin luvannut viedä heidät ostoskeskukseen hetkeksi aikaa. 

Asiasta jotenkin innostuneena...en tietenkään lukenut itseäni tarpeeksi, vaikka pitäisihän minun jo tietää!! Laitoin vähän pakkelia nassuun ja menoksi. 

Piristävän tämän keikan luulin...siitä tulikin tosi piristävä ihan eri tavalla. 

Kaupassa huomasin näkökentän sumenevan ja järkyttävä jyskytys palasi takaisin. Yhden vaateliikkeen kassalla sopersin jo jotain, että pääsenkö jonon ohi, kun on niin kova migreeni...Kukaan ei päästänyt :(

Kun sieltä viimein päästiin kotiin...minulla oli tunti aikaa saada itseni kuntoon. Miehen joka perjantainen sähly oli alkamassa ja lapset minun vastuulla. 

Tämän pienen kanssa ei voi makoilla sängyssä, on hän sen verran vilkas tapaus.

Huutelin miehelle jo ovelta The Migreenin paluusta ja hoipuin sänkyyn.

Turvatoimet valmiiksi, verhot alas, lohtu peitto päälle, iso paksu tyyny korvalle...ettei äänet kuulu ja sitten toivomaan sitä auttavaa unta.

Heräsin siihen, kun mies varovasti kyselee sitä sählyyn menoa...Juu juu mene vaan minä täältä hiissaan itseni ylös.

Ja tähän liittyy nyt sitten tuo ylläoleva kuva. Järkyttävä suolaisen tarve. Ranskalaiset uuniin ja kaikki mahdolliset söösit päälle.

Nyt olen sitten tuhonnut lautasellisen hyvin rasvaisia, kaloripitoisia, epäterveellisiä ranskalaisia kaikilla sööseillä! Omatunto kolkuttaa, hieman rauhoittuneen The migreenin sijasta.

Sinne meni kaikki tällä viikolla kävely reissuilla pudotetut kaloriot takaisin masuun...ja vähän lisääkin. Mutta The migreeni vaatii monenlaiset aseet ja mulla se on rasvaisen, suolaisen ruuan ja makean sekoitus siinä vaiheessa, kun hieman alkaa helpottaa.

Ja coca cola jos sitä sattuu olemaan...onneksi oli vain tämä pieni pullo...olisin voinut hyvin tuhota sen isonkin.

Välillä sitä miettii, että jos olisi oikeasti n.s normaaleissa töissä, niin sitähän voisi olla sairaslomallakin. Jos sellaisen tarve olisi. Tässä kotona tehtävässä perhekoti äidin työssä ei tunneta sairaslomia. Minne minä täältä lähtisin sairastamaan...kotoa...ja kuka minun työt tekisi. 

Olen tullut leikkauksesta suoraan kotiin, lääkäri kysyi paljonko kirjoitetaan sairaslomaa??

Vastasin, ei yhtään, mitä minä sillä teen??

Sitä vaan kitkuttelee ja sairastelee sen minkä pystyy. Jos nyt oikein iso trombi tulisi, niin sitten varmaan yritetään keksiä jotain. Mutta täällä sitä sairastetaan niinkuin muutkin vanhemmat kotonansa.

 Lapsia on paljon ja ne ovat hyvin erilaisia. Osa ymmärtää, että nyt äiti ei jaksa taikka pysty. Osalle se on ihan vieras ajatus, ei oikein löydy empatia kykyä...kun se oma tarvitsevuus on niin kova...vaikeahan sitä silloin on asettua toisen asemaan.

Ymmärrän kyllä. Mutta kun itselle oikein kovasti sattuu, niin voin kertoa, että kyllä se ymmärrys on välillä hukassa tällä ammatti äidilläkin. 

Silloin avuksi tulee puoliso. Ymmärtää, tukee ja jaksaa ymmärtää vielä senkin jälkeen, kun näen jo hänen silmistä, että voi kun tuon ihan liian usein tulevan The migreenin vois viskata Aurajokeen kaiken moskan sekaan!! 

Kiitos muru <3 että jaksat!!

Hus Pois The Migreeni

sinne vaan Aurajokeen!!

Nyt pyörittelen itseni soffalle, kääriydyn filttiin ja tuijotan

Frozenia pienten kanssa.

Kukaan ei  onneksi huomaa,

jos äidin silmät välillä hieman painuu kiinni

;)

Perjantai Perjantai

jaana