ikävä

Minulla on niin ikävä.

Se tuntuu ihan kipuna sydämessä.

Kaipuuna koko kehossa.

Ikävä kakkos kodille Thaimaan lämpöön!

Siitä on ihan liian kauan kun siellä ollaan saatu olla!!

Miten tämä aika on vaan mennyt menojaan?!

No tiedänhän minä.

Meille on tullut vuoden sisällä kaksi uutta lasta.

Heidän asettuminen taloksi vaatii aikaa ja läsnäoloa.

Ei silloin matkusteta edes lyhyeksi aikaa kotoa pois.

Isän ja äidin paikka on tässä ja nyt.

Mutta silti kukaan ei voi vielä minulta tätä kaipuuta.

Ikävää

Surua siitä, että meidän ihana koti siellä on tyhjänä..ilman ihmisten hoivaa.

Kyllähän siellä kaikesta pidetään huolta, mutta silti pitäisi itse päästä paikalle tarkistamaan tilanne. Tuomaan lämpö myös taloon sisälle.

Ja voin kyllä sanoa senkin ääneen,

että olen todellakin loman tarpeessa.

Vuoteen ei ole mahtunut kovin monta lomapäivää.

Äitiä ja isää on tarvittu kotona.

Nyt alkaisi olla tilanne täällä sellainen, että voisi jopa irtautua..

mutta ei tässä mitään laukkuja pakkailla.

Haaveillaan vaan..

Ehkä jossain kohtaa kun syksy oikein kaatuu päälle..

ja marraskuun harmaus meinaa saada otteen ihmisestä..

Mutta nyt minä katselen kuvia.

Kuuntelen meditaatiomusiikkia.

Nautin kuulaista syyspäivistä.

Ja käyn lenkillä!

Juoksen!

Venyttelen!

Olen niin innostunut.

Ihana energia virtaa kehossa.

Tunnen, että voin hyvin!

Joten jaksan myös ikävöidä

<3

mitä sinä ikävöit?

jaana

kynttilöiden aika on täällä

Hups minne taas on päivät hävinneet??

Tuntui, että juurihan täällä kirjoittelin, ja kun katselin taaksepäin, niin onhan siitä jo aikaa.

Syksy on mukavaa aikaa, tykkään kovasti. On ihanan armollista tällaisella huonolle puutarhurille, kun ei tarvitse enää kaiken olla niin tiptop, voi olla vähän sinnepäin :)

Odottelin että kasvarin sato alkaisi pikkuhiljaa ehtymään, mutta mitä vielä, tomaattia ja kurkkua tulee tosi paljon! Kivaahan se on, koska ne pikku tomaatit ovat kuin karkkeja, makeita ja ihania <3

Täällä on satanut paljon. Tänään olin ratsastustunnilla ja kenttä muistutti lähinnä uima-allasta. Mutta siellä me vaan paineltiin Silverin kanssa menemään veden roiskutessa ympärillä! Nyt kyllä paistaa aurinko ihanasti ja on mukavan lämmintä.

Illat ovat sysimustia. Niihin kuuluvat kynttilät ja lämmin juoma. Eilen illalla kun kello oli jo lähemmäs puolta yötä ja istuttiin miehen sekä koirien kanssa olohuoneessa, niin yhtä äkkiä molemmat koirat lähtivät kovasti haukkuen kohti eteistä. Meteli oli valtava. Ihan kuin olisivat nähneet jonkun menevän portaita yläkertaan...

Hui..tällaista on tapahtunut ennenkin. Minäkin olen nähnyt sivusilmällä, kun joku hahmo on hämärän aikaan niinkuin lipunut meidän portaita kohti yläkertaa. 

Onhan tämä meidän talo 1864 vuodelta ja tänne on mahtunut paljon kaikenlaista elämää näiden vuosien varrella. Meitä ennen tässä talossa oli vanhusten palvelutalo 18-vuotta. Olen joskus miettinyt, että onkohan jollakin edellisellä asukkaalla meille asiaa...

Aikas kiehtovaa..jos näihin niinkuin uskoo :) Minä taidan hieman uskoa :)

Mutta muuten ns. normaali elämä sujuu täällä hyvinkin sukkelaan ja tavallisia askareita tehden. Koulut ja harrastukset rytmittävät arkea. Siihen vielä päivittäiset tallireissut jne jne. Sitten onkin jo ilta touhujen aika ja minun "odottama" ilta rauha <3

Tunnelmallisia kynttilä iltoja teille kaikille

jaana

Kaksi yötä Hangossa

Niin minä sitten vain tein...sanoin miehelle Helsingin työ reissun jälkeen maanantaina kotimatkalla, että tämä tyttö lähtee kahdeksi yöksi Hangon asunnolle. Tuli vaan niin kova ikävä sinne ja jotenkin ihan pakottava tarve päästä hetkeksi pois..olemaan yksin..puhumatta kellekään.

Kotiin päästyä pakkasin nopeasti lenkkivaatteet kassiin Remu koira mukaan ja menoksi. Kaikki muu sieltä sitten löytyykin asunnolta. Jo autossa olkapäät laski monta senttiä alaspäin. Laitoin vielä radion kiinni, ihan vaan nautiskelin ajamisesta ja siitä tiedosta, että pääsen pienelle perille.

Hangon pikku puutalo koti odottaa minua aina yhtä kauniina, lämpimänä ja jotenkin niin hyvän tuoksuisena. On ihana kantaa kassi sisälle, laittaa tavarat paikalleen ja ruuat kaappiin. Miettiä hetken mitä tekisin..ihan vain itse vastata itselle, tee sitä mikä tuntuu hyvälle :)
Ja minulle on nykyään tuntunut hyvälle lenkkeily. Joten vielä illalla laitoin juoksu trikoot jalkaan ja vähän takkia päälle, Remu mukaan ja kohti rantoja. 
Voi mikä myrsky siellä olikaan!! Puut huojuivat, sataman purjelaivojen mastot ujelsi, aallot löivät korkealle kiville. Oli jo tullut hämärä kun siellä taivalsimme. Remu tais hieman pelätä sitä tuulta ja ujellusta. Minä nautin!! Oli niin vapauttavaa olla rannalla kaksin Remun kanssa. Kuunnella ja katsella tuulta, kääntää kasvot tuuleen ja antaa sen puhdistaa.

Tätä sitten tein seuraavankin päivän. Aamusta lenkki pitkin rantoja ja bulevardeja. Vähän kotiin syömään, pieni kauppa pyrähdys keskustan putiikkiin. Ja pitkälle lenkille Remun kanssa kohti Neljän Tuulen Tupaa. Tuuli alkoi uudestaan nousta, mutta ei ihan yltänyt samoihin myrskylukemiin kuin maanantai iltana/yönä. 

Illasta vielä pieni happi hyppely ja pissatus reissu. Taivasta valaisi todella upea täysikuu.

Tunnelma oli niin hyvä, kaikinpuolin.

Sain myös luettua yhden kivan pokkarin, tämä kertoi 30-luvusta ja kätilön elämästä kaukaisella hiilikaivos alueella jossain päin Amerikkaa. En nyt muista kirjan nimeä, mutta tosi hyvin kirjoitettu, kirjailija oli itse toiminut kätilönä, joten sen alan tieto oli asiantuntevasti kirjoitettu. Tarina oli mielenkiintoinen ja kirja piti ahmia loppuun vielä yön tunteina.

Keskiviikko aamuna hurautin sitten aamulenkin jälkeen takaisin kotiin ja ehdin juuri parahiksi kun piti lähteä jo kohti palaveria. 

Ihana ihana pieni lomanen ihan vaan itselle <3

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan aikaa itselleni, aikaa rauhoittua, aikaa olla puhumatta kenellekään...Tässä perhe kuviossa sen ottaminen ei ole ihan helppoa, mutta yritän kovasti olla ahkera muun ajan, että pääsen sopivin välein lataamaan akkujani Hangon kodille :)

Tänään aamu alkoi jo rivakasti.

Lähdimme miehen ja tirppanan kanssa kohti tallia.

Minulla ja Silverillä oli tätitunti.

Tunnin paineltiin niin kovaa, ravia ja laukkaa, että tiesi taas tehneensä...

Etsittiin oikein urakalla niitä kadonneita vatsalihaksia, joiden tarkoitus ratsastuksessa on pitää ryhti hyvänä...ehkä siinä vartti ennen tunnin loppua mulle tuli pieni mielikuva niiden olemassa olosta...tai ainakin ajatus siitä, että siellä ne pitäisi olla ;)

Tänään vielä lenkille, jos vaan jossain kohtaa ennätän.

Se tuntuu nyt niin hyvälle, että yritän käydä vaikka sitten myöhään illasta.

Kroppa ja mieli kiittää :)

torstai terkuin

jaana

motivaatiomaanantai

Vielä on kesää jäljellä.

Juu ainakin meidän kasvarissa olis vielä  kesää jäljellä, jos riittäis lämpöä ja aurinkoa!!

Nyt on ollut kyllä viikonloppuna mukavat lenkkeily säät. Aurinkoa, hieman tuulta ja ei liian kuuma kuitenkaan. Olen iltaisin tehnyt Remu koiran kanssa pitkän lenkin. Ja eilenkin illalla sen tein. 

Remu kyllä sai liikuntaa joten mitä ihmettä herra Berninpaimenkoira oli tehnyt yöllä!?

Heräsin n. klo 4 yöllä jotenkin outoon hajuun. Lähdin katsomaan eteiseen ja siellähän oli löysät lattialla. Ajattelin, että keräillään ne sitten aamulla ja jatkoin unia.

Aamulla menin eteiseen ja voi taivas...meidän eteisen ikkunan laudalla oli valtava kasa sitä itseään...siis tämä iso Berni oli kiivennyt eteisen tasolle ja varmaan kuvitellut kykkivänsä ulos kun ikkunan laudalle tämän asian sai tehtyä!!

Noh nyt on koiruus paastolla ja seurataan tilannetta. Taitaa olla syönyt ulkona jotain sopimatonta.

Muuten viikonvaihde meni hyvin kotoisissa merkeissä. Tallilla käyntejä, ulkoilua, lenkkeilyä ja kotoilua.

Sunnuntain ruokailu kuitattiin hakemalla paikallisesta Kebab paikasta pizzoja ja kebabia. Välillä näinkin helppoa ja ainakin lasten mielestä tosi maistuvaa :D

Tänään on taas perinteinen Helsinki päivä asiakkaiden asioiden kera. Joudumme kyllä sielläpäin käymään todella usein. Ja kun täältä maalta sinne lähtee, suttaantuu siihen koko päivä. Paljon muuta ei sitten ennätäkkään tekemään. Mutta tämä kyllä oli tiedossa kun tähän junaan lähdettiin, joten eipä auta valittaa. Ja onhan se aina jotenkin yhtä jännää nähdä suuren cityn touhuja...mutta kotimatkalla tuntuu jo niin helpottavalle kun tietää pääsevänsä maaseudun rauhaan :)

Meidän pienin tirppana tässä eilettäin sanoi minulle, kun syliin tuli :

"ihana masu äitillä..toosi pehmeä"

Joo illalla lähden taas lenkille, ja yritän keskittää ajatukset tähän ihanan pehmeään keskikohtaan..motivaatio huipussaan kiidän pisin teitä  ;)

Motivoivaa, mukavaa, aurinkoista 

alkanutta viikkoa teille kaikille

<3

tämän päivän motivaatio

"ihminen joka ei tee virheitä,

ei tavallisesti tee muutakaan"

jaana

kotoilua

Tervehdys taas tuvalta. Tästähän alkaa tulla pian tapa, siis tästä postailusta. Niin kivalta se nyt tuntuu :)

Tänään on jo ihan hyvä fiilis eiliseen verrattuna. Migreeni suhtkoht poissa ja elämä jatkuu.

Tosin ihan leginsit jalassa kotoilun merkeissä :)

Ihan kiva kun ei tarvinnut lähteä minnekään, mies meni onneksi tallille neidin kanssa ja otti pikku tirppanan mukaan...ihan täydellistä. Sain lukea lehdet rauhassa ja juoda monta kupillista teetä!

Juuri äskettäin istuskelin olohuoneessa ja odottelin tirppanan heräilyä. Samalla tuli otettua muutama kuva. Tuossa yksi päivä siirsin pitkän apupöydän toisen ikkunan eteen ja keskitin kaikki mun tällä hetkellä hengissä olevat viherkasvit sinne. Josko niitä nyt muistais kastella, kun ovat siinä samalla pöydällä..tai no on mulla eteisessä yksi ja tuvassa muutama..

Pitäisi alkaa ruuan laittoon..jokapäiväinen ei mulle niin kiva juttu :( juu en tykkää laittaa ruokaa, huono yhdistelmä suurperheen äidille. Mutta tehtävä sekin on, jotta katras saisi sapuskaa ja itsekin siinä samalla. Tänään on lauantai ruokaa, meillä usein tortilloja jauhelihalla ja kaikenmaailman lisukkeilla. Hyvin uppoaa monta lettua tähän sakkiin!

Illasta toivon pääseväni lenkille Remu koiran kanssa. Piiiiitkälle meditointi lenkille vain me kaksi. Ihan parasta sekin. Alkumatkan huomaan aina kelaavani asioita, loppumatkasta voinkin sitten olla jo liikoja ajattelematta..silloin huomaa, että lenkki on ollut riittävän pitkä :)

Lauantai terkuin

jaana

arkirealismia

Tiedättekö...tai no tottakai tiedätte...

On päiviä, kun mikään ei onnistu, kun mikään ei ole kivaa ja kun siihen yhdistää

 The Migreenin, niin elämä on kuin suoraan inho realistisesta saippua oopperasta.

Tänään on ollut sellainen päivä. Päivä jonka haluaisin jo loppuvan. Päivä mihin en halua palata takaisin, ja samalla tiedän, että näitä päiviä tulee vielä uudestaankin...tunnen itseni.

Kaikkihan alkoi oikeastaan eilen. Olin siellä iki-ihanalla täti tunnilla Silver hevoseni kanssa. Se oli niin kivaa...ja samalla tiesin, että se myös seuraavana päivänä sattuu. Siis tähän heikkoon ja huonokuntoiseen tomumajaan. Joo, pitäis tehdä jottain!! Tiedän!!

Minullahan on niin, että kun joku paikka sattuu kropassa, niin se laukaisee migreenin. Nyt kun sattuu JOKA paikka kropassa, niin se laukaisi helvetillisen migreenin :(

Miten kaikki mikä on kivaa, tehokasta ja varsinkin tehokasta liikuntaa laukaisee mulla migreenin :(

En tykkää!!!

Aamulla vielä ajattelin: "ahaa sattuuhan sitä vähän joka puolella, mutta siedettävää".

Päivällä ajattelin: " nyt sattu ei niin mukavasti, otan varuiksi migreeni lääkkeen ja panadolin". 

Iltapäivällä tuntui siltä, että hieman helpottaa. 

Sitten tuli asiakaspuhelu sosiaalityöntekijältä. Väännettiin hieman yhdestä asiakkaan asiasta, ja huomasin jo siinä, että nyt alkaa ihan oikeasti sattumaan!!

Puhelun loputtua napsinkin sitten kaksi panadolia lisää ja toiveikkaana odottamaan niiden vaikutusta.

Neito 14-v tuli koulusta kaverinsa kanssa, ja olin luvannut viedä heidät ostoskeskukseen hetkeksi aikaa. 

Asiasta jotenkin innostuneena...en tietenkään lukenut itseäni tarpeeksi, vaikka pitäisihän minun jo tietää!! Laitoin vähän pakkelia nassuun ja menoksi. 

Piristävän tämän keikan luulin...siitä tulikin tosi piristävä ihan eri tavalla. 

Kaupassa huomasin näkökentän sumenevan ja järkyttävä jyskytys palasi takaisin. Yhden vaateliikkeen kassalla sopersin jo jotain, että pääsenkö jonon ohi, kun on niin kova migreeni...Kukaan ei päästänyt :(

Kun sieltä viimein päästiin kotiin...minulla oli tunti aikaa saada itseni kuntoon. Miehen joka perjantainen sähly oli alkamassa ja lapset minun vastuulla. 

Tämän pienen kanssa ei voi makoilla sängyssä, on hän sen verran vilkas tapaus.

Huutelin miehelle jo ovelta The Migreenin paluusta ja hoipuin sänkyyn.

Turvatoimet valmiiksi, verhot alas, lohtu peitto päälle, iso paksu tyyny korvalle...ettei äänet kuulu ja sitten toivomaan sitä auttavaa unta.

Heräsin siihen, kun mies varovasti kyselee sitä sählyyn menoa...Juu juu mene vaan minä täältä hiissaan itseni ylös.

Ja tähän liittyy nyt sitten tuo ylläoleva kuva. Järkyttävä suolaisen tarve. Ranskalaiset uuniin ja kaikki mahdolliset söösit päälle.

Nyt olen sitten tuhonnut lautasellisen hyvin rasvaisia, kaloripitoisia, epäterveellisiä ranskalaisia kaikilla sööseillä! Omatunto kolkuttaa, hieman rauhoittuneen The migreenin sijasta.

Sinne meni kaikki tällä viikolla kävely reissuilla pudotetut kaloriot takaisin masuun...ja vähän lisääkin. Mutta The migreeni vaatii monenlaiset aseet ja mulla se on rasvaisen, suolaisen ruuan ja makean sekoitus siinä vaiheessa, kun hieman alkaa helpottaa.

Ja coca cola jos sitä sattuu olemaan...onneksi oli vain tämä pieni pullo...olisin voinut hyvin tuhota sen isonkin.

Välillä sitä miettii, että jos olisi oikeasti n.s normaaleissa töissä, niin sitähän voisi olla sairaslomallakin. Jos sellaisen tarve olisi. Tässä kotona tehtävässä perhekoti äidin työssä ei tunneta sairaslomia. Minne minä täältä lähtisin sairastamaan...kotoa...ja kuka minun työt tekisi. 

Olen tullut leikkauksesta suoraan kotiin, lääkäri kysyi paljonko kirjoitetaan sairaslomaa??

Vastasin, ei yhtään, mitä minä sillä teen??

Sitä vaan kitkuttelee ja sairastelee sen minkä pystyy. Jos nyt oikein iso trombi tulisi, niin sitten varmaan yritetään keksiä jotain. Mutta täällä sitä sairastetaan niinkuin muutkin vanhemmat kotonansa.

 Lapsia on paljon ja ne ovat hyvin erilaisia. Osa ymmärtää, että nyt äiti ei jaksa taikka pysty. Osalle se on ihan vieras ajatus, ei oikein löydy empatia kykyä...kun se oma tarvitsevuus on niin kova...vaikeahan sitä silloin on asettua toisen asemaan.

Ymmärrän kyllä. Mutta kun itselle oikein kovasti sattuu, niin voin kertoa, että kyllä se ymmärrys on välillä hukassa tällä ammatti äidilläkin. 

Silloin avuksi tulee puoliso. Ymmärtää, tukee ja jaksaa ymmärtää vielä senkin jälkeen, kun näen jo hänen silmistä, että voi kun tuon ihan liian usein tulevan The migreenin vois viskata Aurajokeen kaiken moskan sekaan!! 

Kiitos muru <3 että jaksat!!

Hus Pois The Migreeni

sinne vaan Aurajokeen!!

Nyt pyörittelen itseni soffalle, kääriydyn filttiin ja tuijotan

Frozenia pienten kanssa.

Kukaan ei  onneksi huomaa,

jos äidin silmät välillä hieman painuu kiinni

;)

Perjantai Perjantai

jaana

Palaverin paikka

Taas on se päivä kun pidetään palaveria. Niitä meillä riittää, välillä pidetään kotona ja välillä käydään virastoissa. Kun kotona pidetään, niin yritän laitella pöydän nätiksi jotta kaikilla olisi jotain kivaa katseltavaa. Mielestäni se auttaa, kun välillä puhutaan vaikeistakin asioista lapsen, nuoren ja vanhempien kohdalla. 

Minä ainakin olen sellainen silmillä kaikkea kaunista etsivä. Ja sitä kaunista pitää myös olla kotonakin. Varsinkin kun joku asia alkaa hiertämään omassa mielessä taikka muuten, niin huomaan yrittäväni etsiä ihan väkisinkin jotain kaunista silmilleni.

Monesti virastot ovat niin kylmiä ja kalseita paikkoja, että siellä ei kovin kaunista ole. Mutta silloin yleensä alan  miettimään, miten pienillä asioilla voisi luoda viihtyisyyttä sinnekin missä sitä ei ole.

Tämä aamu alkoi ihan mielettömän upeasti. Lähdin jo aamusta tallille kovassa vesisateessa. Minulla oli tiedossa Silver heppani kanssa täti-tunti! Ihan parasta terapiaa keholle ja mielelle. Siinä ei paljoa ennätä muita asioita miettimään, kun valmentaja kiristää tahtia; paina pohkeilla, myötää sinne ja tänne, käännä uralle, katso sieraimia jnejne :D

Nyt on niin hyvä olo! Vaikka lähes kokoajan satoi kaatamalla ja samalla tuli myös kova hiki, niin olo oli rento ja hyvä tunnin lopuksi. Välillä on hyvä antaa kaikkensa ja ison eläimen kanssa on vaan niin upeaa olla tekemisissä!

Nyt meillä tuvalla takka hohkaa lämmintä. Hieman on kosteutta tullut tuvalle näiden sateiden ja kelien mukana. Ihanasti lämmittää ja tuo mukavaa fiilistä.

Tänään pitäisi vielä tehdä sitä ja tätä, mutta ensin vedetään tämä palaveri kotiin.

Mukavaa torstaita teille kaikille

jaana

syksyn sävyjä ulkona ja sisällä

Innostuin tässä tänään neidin päiväunien aikaan roudaamaan ihan yksin tämän vanhan soffan tuvasta tänne olohuoneeseen. Kesän tämä vanha frouva on siis viettänyt tuvalla ja oli siihen hommaan ihan kiva. Mutta nyt alkoi tuntumaan, että haluan sen olohuoneeseen ihan itselleni löhöily, lukemis, käsityö jne soffaksi. Paikalla oli pieni nojatuoli, mutta sen kanssa elämä oli hippasen hankalaa, joten katsotaan miten elämä tämän kanssa alkaa sujumaan :)

Samalla kaivoin kirstuista esille tummempia tekstiilejä. Keväällä tuntuu, että kaikki täytyisi muuttaa yhdellä siveltimen huiskaisulla vaaleaksi seiniä myöten. Mutta heti ilmojen viilennyttyä sisäinen Romanof tulee esille minussa, kaikenlainen Slaavilaisuus, tummat värit, Etno vaikutteet.. jne alkavat kiinnostaa :)

Yritä tämän sisäisen henki polosen kanssa sitten elää sovussa, kun mieli ja mieliala vaihtuu sangen tiuhaan ;)

Tuvalle ei sen kummempia kuulu. Viikonlopun vietosta ja jälkipuinneista on selvitty ja nokka kohti uutta suunnattu. Tai siis normi elämää, ei sen kummempaa uutta ja ihmeellistä.

Toinen hevonen tuli terveeksi, ja toinen tytön esteponi alkoi valittaa jalkaansa taikka selkäänsä. Ei suostu nostamaan toista jalkaa ylös :(

Apua on tulossa vasta parin viikon päästä, kun hevosalan guru saapuu Suomeen ja tulee katsomaan meidän hepat läpi jälleen kerran...nehän ei tietenkään ole ilmaisia katselmuksia, joten tämäkin tietää taas rahanmenoa!

Kelit täällä on sangen erikoiset. Välillä, niinkuin nytkin mittari hipoo +20 ja aurinko paistaa. On kosteaa ja hikistä. Sitten kun tuulen suunta hiukan vaihtuu, saakin kietoutua toppatakkiin..ihme kelit :)

Syksyn tuloa ei voi estää, enkä haluakaan. Tykkään kovasti, se on minulle sellainen rauhoittumisen aika, ennen joulun alun ruuhkia.

Ai niin

Minä pyydän anteeksi kaikilta, joita mun sangen omaperäinen ja sekava,

virheitä täynnä oleva kirjoitustyyli ärsyttää.

Muutama kommentti on laatikkoon tullut.

Mulla ei vain oikein ole aikaa, eikä niin kovasti viitseliäisyyttäkään

tehdä tästä kovin hienoa ja salonkikelpoista.

Niitä blogeja kyllä löytyy ja itsekin välillä tykkään lukea ja katsella oikein taidolla tehtyjä postauksia.

Mutta eniten minua kyllä viehättää sellainen kotikutoisuus ja aitous :)

näillä mietteillä

heippa

jaana

Minne se vapaa viikonloppu hävisi

Ihan oikeasti olen oikein järkyttynyt tästä ajan kulusta!! Minne tämä vapaa viikonloppu hävisi.

Tuntuu, että juuri lähdimme kohti Helsinkiä ja taas istun kotona tuvan pöydän ääressä purkamassa viikonlopun ajan tapahtumia täällä kotosalla.

On kyllä ollut taas kerran niin paljon purettavaa ja pureskeltavaa, että alkaa vaikuttaa siltä, että meidän olisi vaan paras pysyä kotosalla! Miten osa lapsista saakin asiansa niin solmuun juuri silloin kun emme ole paikalla... 

Harmittaa ja sekin harmittaa, kun tuntuu, että vapaa-ajan antama pieni hyvä olo häviää samantien kun alkaa näitä asioita selvittämään..

Noh, nämä on näitä meidän työn iloja ja suruja ihan miten asiaa katsoo :)

Mutta sen verran tässä kerkisin jo hihojani polttaa, että sytyttelin illalla nämä "rauhan" kynttilät tuvan pöydälle ja nyt istuskelen niiden valossa miettimässä menneitä ja tulevia.

Uusi viikko tuo mukanaan taas paljon tapahtumia. Osa ihan mukavia, osa pakollisia.

Jokaiseen täytyy kuitenkin osallistua ja paneutua, mikä lisää ainakin minulla hetkittäin sellaista mielen levottomuutta. Mitä enemmän ikää tulee, tarvitsisin rauhallisia päiviä paljon enemmän kalenteriin kuin niitä kiireisiä, eikä varsinkaan sitä paikasta toiseen säntäilyä...sitä en meinaa kestää enää ollenkaan!!

Sen verran piipahdimme yhdessä ostarissa, ja siellä Indiskassa, että mukaani lähti nämä kivat narusta tehdyt tabletit. Minun on ollut vaikea löytää mieleistä kaitaliinaa tai edes jotain tähän isoon ja leveään ruokapöytään. Kaikki normaalit liinat näyttävät ihan liian pieniltä tässä, kun tämä on normaalia leveämpi ja tosi pitkä. Ilman liinaa olenkin pitänyt pöydän lähes koko kesän, mutta nyt syksyä kohden mennessä alkoi tuntua pöytäkin jotenkin alastomalta. Nämä vaikuttavat ainakin tällä hetkellä ihan mukavilta, ehkä hankin vielä yhden lisää taikka sitten annan olla näin??

On muuten hassua, miten mieli muuttuu. Pidin neilikoita tosi pitkään lähestulkoon hautajais kukkina, joita en olisi mitenkään voinut omaan pöytään ottaa. Nyt tykkään niistä kovasti, varsinkin kun värisävyjä on vaikka kuinka paljon ja se mistä tykkään eniten on tämä kestävyys!! Jaksavat kukkia ylväänä viikosta toiseen..ihan super :)

Mukavaa ja aurinkoista uuden viikon alkua

<3

jaana

Hääpäivä viikonloppua viettämässä Helsingissä

Meidän niin auvoisen ja välillä vähemmän auvoisen avioliiton 27-hääpäivää vietetään Helsingissä. Sopivasti sattui tulemaan perjantaille työmatka Helsinkiin ja siitä sitten jatkettiin hääpäivän viettoa hotelli Clarioniin. 

2015 valmistunut hotelli on meille aivan uusi tuttavuus, ja vähän jännitti myös sijainti Hietalahden rannalla satama- ja telakka alueella, että olisiko sieltä ihan liian pitkä matka keskustaan yms. Mutta nyt jo voin sanoa, että kovasti tykkäämme. Rauhallisella paikalla, ja kauniit lenkkeily / kävelytiet lähtevät ihan läheltä kohti kauniita rantoja yms.

Hotelli on tyylikäs, uusi ja hyvin Skandinaavinen sisustukseltaan. Paljon vaaleaa puuta, metallia, hieman rouheuttakin mukana. Ja valoisia avaria tiloja. Huone on ihan kiva, ei koolla pilattu, mutta hyvin mahdutaan. Näkymät kahdeksannen kerroksen ikkunasta telakalle, merelle ja Helsinkiin ovat upeat kaikessa kauneudessaan ja karheudessaan.

Syömässä olimme eilen illalla ja taidamme mennä tänäänkin hotellin Kitchen & Table ravintolaan. Ravintola on ruotsalaisen huippukokki Marcus Samuelssonin käsialaa. Menu yhdistää esitteen mukaan Manhattanin maut suomalaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin.

Söimme siellä Helsinki menun joka oli kyllä hyvä ja sopivan kokoiset annokset.

Tänään nukuimme pitkään, ja menimme juuri ennen yhtätoista vasta aamupalalle...niin luxusta!!

Sen jälkeen palasimme huoneeseen lukemaan kirjoja. Onneksi katsoin säätiedon netistä, ja se lupasi klo 15.00 sadetta Helsinkiin. Puoli kahden aikaan laitoimme lenkkivaatteet päälle ja suuntasimme pitkin rantoja kohti Eteläsatamaa ja sieltä Esplanadia pitkin takaisin.

Ihan kellon lyömällä alkoi sade. Melkein koko reissun saimme taivaltaa auringonpaisteessa. Takaisin tullessa kastuimme kunnolla :)

Nyt taas aurinko hieman paistelee ja odottelemme sängyllä löhöillen että kello tulee viisi ja menemme ylimmäiseen kerrokseen saunomaan sekä uimaan lämmitettyyn altaaseen paljaan taivaan alle. 

Näin tämäkin viikonvaihde kääntyy kohti loppuaan,

mutta vielä on hetki aikaa nauttia ja vain OLLA!!

Nauttikaa tekin :)

jaana

ilta-aurinko paistoi tuvalle

Ihan oli pakko räpsiä muutama kuva kun ilta-aurinko paistoi tuvalle hetken aikaa.

Tänään on ollut sangen kolea päivä, kun pohjoistuuli on pistänyt parastaan.

Illasta alkoi hieman lämpenemään.

Tuvalle laittelin vanhan itämaisen maton, joka tuli juuri pesusta.

Kesä meni matotta, kun tuntui niin mukavalle.

Nyt kaipaan jo lämpöä ja vahvoja värejä.

Mukavasti kyllä muutti tuvan ilmettä :)

Kyllä tämä tästä taas toivottavasti lähtee sujumaan,

siis tällä sisustelu rintamallakin,

tai jos ei lähde, niin mennään entisillä.

Mitä sitä hyväksi havaittuja kokoajan muuttamaan.

Olenkin yrittänyt kovasti kierrättää tekstiilejä, tavaroita jne.

En halua ostaa mitään heräteostoksia, mennä virran mukana ja muuttaa taas kaikki jos / ja kun trendit yms. muuttuvat...ei kovin järkevää sekään!

Ja eipä tänne tuvalle kaikki uudet tuulet sovikaan, onneksi!

Mukavaa alkavaa viikonvaihdetta

ja kiva kun piipahdatte tuvalla!!

jaana

syksyä ilmassa ja mielessä

Tervehdys taas kaikille täältä meidän tuvalta.

Tuvalla elämä soljuu hyvin ja ei niin hyvin.

Eikös se niin yleensä menekin, että kun alkaa tapahtumaan, niin sitten sitä kaikkea ropisee niskaan oikein urakalla.

Nyt kyllä tuntuu siltä, että alkais olla jo saavi täynnä ja uuttakaan ei jaksais hankkia

...niinkuin kuvaannollisesti...

Ollaan oltu miehen kanssa "naimisissa" tämän perhekoti työn kanssa hyvin tiiviisti koko kevät ja kesä...ja näyttää siltä, että näillä mennään koko syksykin.

Osittain olosuhteiden pakosta ja osittain meistä riippumattomista syistä.

Nyt vaan alkaa olla mun kovalevyllä tila täynnä.

Jotain pitäis keksiä, mutta ei oikein ihan pikaista apua tilanteeseen ole näkyvissä...

Joten jaksaa jaksaa!!

Sitten sairastui meidän toinen heppa.

Tuli laitumelta ja alkoi ihme oireilu, tätä on nyt kestänyt pari viikkoa ja tänään saatiin terveen paperit..luojalle Kiitos!!

On kuulkaas mennyt hermot ja muutama setelinippu..ei tuo hevosen sairastaminen ole mitään ilmaista hommaa!!

Itse olen törissyt näissä "aikuisen naisen" ongelmissa.

Välillä kuumottaa sieltä ja täältä, mielessä vilistää jos mitäkin ja vannekin tuntuu kiristävän.

Tähän riensi apuun kiva lääkäri..ja en nyt ihan vakuuttunut ole, että oikeat rohdot antoi..mutta annetaan tällekin jutulle vielä mahdollisuus :)

Ja tähän kohtaan olis varmaan hyvä pyytää miehelle myös jotain pientä, kun jaksaa kuunnella ja kestää mun kotkotukset ;)

Ai niin meidän Remu-koira, tämä pieni suloinen n. 60 kg Berninpaimenkoira.

Sai kolme viikkoa sitten lonkkaansa hotspotin (kivulias ihotulehdus) ja voi tätä hoidon ja hermojen menetyksen määrää!!

Alussa herra meinasi ihan kuolla käsiin, kun oli niin otettu tästä tötteröstä päässä mikä estää nuolemisen!!

Nyt ollaan sinut tötterön kanssa, mutta kun hetkeksi otat sen pois niin johan on herra lipsuttamassa :(

Helkutin koira sentään ja silti niin rakas

<3

Ja tämä mistä aattelin vielä avautua, kun nyt avautumaan lähdin..

Minä mummu ikäinen pienen lapsen äitinä.

Siis meillehän perhekotiin tuli kesän alussa pieni lapsonen ihan vaippaikäinen vielä.

Minä kun kuvittelin, että seuraava pieni on mun lapsenlapsi.

Mutta elämä on ihmeellinen ja niin vaan kävi, että hän meille kimpsuineen asettui taloksi.

Ja todellakin valtasi koko talon sekä varasti ihmisten sydämet!

Mutta minulla taitaa olla pieni identiteetti kriisi asian suhteen :)

Siis tämä äitinä oleminen..

kun mietin aina välillä, että mitähän nuo ihmiset kaupassa yms. aattelee, kun minä tämän pienen kanssa siellä työntelen rattaita??

Jotenkin oon miettinyt, että joo siinä menee mummu lapsenlapsen kanssa...

Mutta mitä tekee pikkunen

kailottaa niin että kauppa raikuu;

"mun ÄITI"

"minun ÄITI"

"ÄItiiiiiiii"

Että näin 

:)

No se identiteettikriisistä..näitä nyt tulee, ja menee ei niitä kannata ottaa kovin vakavasti.

Ja onhan mulla tämä sisustus kriisikin, siitä melkein unohdin sanoa..

Kun en osaa enää sisustaa?!

Tai siis en saa mitään aikaiseksi?!

Ja ei tule mitään inspistä?!

Mitä mitä ihmettä!!

Haluan takaisin mukavat perjantai illat kun walssasin huonekaluja paikasta toiseen!!

Haluan takaisin ihanat intohimon hetket kun joku sisustus juttu piti toteuttaa vaikka keskellä yötä!!

Olenko siis tullut vanhaksi??

Hmmmm

tätäkin täytyy vähän tuumailla kaiken tämän muun tuumailun ohessa

Jaa mitäpä vielä

ai niin sitäkin olen miettinyt, 

että 

josko vain alkaisin tänne höpöttelemään kaikenlaista

ja unohtaisin sen kuvaamisen...

kun ei oikein ole mitään kuvattavaa...

tai siis tuntuu että kaikki on kuvattu ja mitään uutta ei tuvalla ole

Mitä siitä oltais mieltä siellä ruudun toisella puolen??

Tai onkohan siellä enää elämää, kun tämä mun postailu on niin harvanlaista...

Mutta nyt siirryn ihmettelemään missä kaikki on

ihan liian huolestuttavan hiljaista ollakseen 8 lapsen, 

miehen ja kaikenmaailman eläinten koti??

Hei Hei

jaana

puutarha-ajatuksia

Vielä on kesää jäljellä..eiks niin!!

Vaikka elokuuta lähdettiinkin huitelemaan.

Meidän pihalla vallan ottavat rikkaruohot.

Mulla on viharakkaus suhde meidän isoon pihaan.

Keväällä innostun, istutan ja kitken.

Heinäkuussa tulee ahdistus, en saa rikkaruohoja pysymään aisoissa.

Tulee luovutus.

Antaa sitten olla.

Olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan.

Pihapuuhissa se toteutuu parhaiten, koska ajattelen 

(juut tiedän hyvin ikävästi),

että pian on jo syksy ja kova uurastus on ollut jotensakin turhaa…

Myönnän sortuvani tähän ajatteluun hyvinkin usein, pihan kohdalla.

Mutta se toimii minulla myös armollisuutena itseäni kohtaan.

En pysty enkä jaksa saatikka ennätä tekemään kaikkea

sataprosenttisesti… edes puolia siitä…

Joten tärkeimmät ensin, lapset ja niiden hyvinvointi :)

Sitten tulee kaikki muu.

Mutta nauttikaa ja puuhastelkaa te kaikki puutarhaihmiset minunkin puolesta.

Osaan kyllä nauttia kauniista puutarhoista,

meille sellaista en jaksa / osaa taikoa

mutta

tiedän, että jotain muuta osaan tehdä

kyllin hyvin

:)

näillä mietteillä menen katselemaan ja kastelemaan

puutarhaani

<3

jaana