Tämän viikonlopun aikana olen sytyttänyt monen monta kynttilää.
Muistellut kaikkia poisnukkuneita rakkaita.
Varsinkin kesällä kuollut isäni on ajatuksissani ollut useasti.
Hänen suku hauta on siellä kaukana Ylivieskassa.
Onneksi siellä on ihania sukulaisia, jotka käyvät sytyttämässä kynttilän isän haudalle.
Samassa haudassa lepää hänen äiti ja isä.
Näin se elämä kulkee ja ympyrä sulkeutuu.
Ikävä kulkee harsona mukana ja saa kyyneleet edelleen silmiin mitä ihmeellisemmissä paikoissa, asioissa, tilanteissa.
Joku tuttuuden tunne vieraan ihmisen kasvoissa, isän tuoksu...
Varsinkin kun näen jollain vanhalla miehellä Ison työtä tehneen käden,
minun tekisi mieli mennä koskettamaan sitä.
Minun viimeiset mielikuvat isästä sairaalassa liittyvät hänen käsiin...lämpöisiin isoihin turvallisiin käsiin
Voi tätä ikävää
nukkukaa hyvin kaikki rakkaat
me voimme hyvin täällä ja vaalimme teidän muistoa
<3
jaana
Voi ikävää, se ei häviä. Tämä isänpäivän aika on raskasta, vaikka oman isäni poismenosta on jo yli 9 vuotta. Mutta vähän väliä tulee joku isänpäivä-tarjous eteen, ja se tuntuu niin ikävältä. Olisipa isä, jolle ostaa kirja!
VastaaPoista