keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

itämainen värimaailma

Jo silloin kun vielä haaveilimme talosta Thaimaassa minulle alkoi muodostua silmissä värimaailma mitä siellä haluaisin käyttää talon sisustuksessa.

Tummaa tiikkiä, bambua, vesihyasinttia, tummia laattoja ja vahvoja värejä.
Niistä sävyistä on nyt sitten tätä kotia lähdetty rakentamaan.
Mausteisia värejä ja itämaista henkeä.
Thaimaassa  on mielettömän kauniitä käsin tehtyjä puuhuonekaluja, hinnat todella alhaiset suomen hintatasoon verrattuna.
Voisi sanoakin, että siellä "ikean" huonekalut maksavat enemmän kuin nämä kauniit täyttä puuta olevat huonekalut!




Koska talot ovat standardi taloja, niin räätälöinnin mahdollisuutta ei paljoa ole.
Lähinnä voi vaikuttaa pintojen väritykseen ja lattiamateriaaliin.
Muissa taloissa on mustaharmaa marmorilattia, mutta totesimme sen käytössä mielettömän liukkaaksi ja ei olisi muutenkaan sopinut meidän värimaailmaan..niinpä saimme tumman laattalattian tilalle :)

Olohuoneeseen ja meidän makkariin maalautettiin tällaiset vahvan oranssit tehoste seinät, ainoa mikä nyt harmittaa ettei maalattu seiniä enempää..niin paljon vahvan värinen  seinä tuo lämpöä huoneeseen ja taulut näyttävät paremmilta kuin täysin valkoisella pohjalla :)




Myös keittiön välitilan kaakeli sai oman mausteisen värinsä. 
Tasot ovat mustaa kiveä ja kaapistot tummaa puuta.




Näistä tauluista, jotka hankimme apinavuorelta pienestä myymälästä löytyy paljon minulle rakkaita Thaimaan sävyjä ja kuvia.
Harmoniaa ja kauneutta.
Taulut on maalattu kierrätys puulle ja jokainen oli oma yksilönsä..niin ja tosiaan hintaa näillä tauluilla oli suomen rahassa 25e..mitähän olisivat maksaneet suomessa..!?




Tämä toinen sinisävyinen taulu oli maalattu vanhaan ikkuna luukkuun, aivan ihanat ja satumaiset värit..


Täällä on virittäydytty arkeen täysin palkein, palaveria ja kaikenlaista tapaamista on jo mahtunut päivään.
Edelleen aikaero hiukan painaa silmissä, mutta kyllä huomenna jo luulisi helpottavan.

Kiva kun olette kiinnostuneita kuulemaan tästä meidän ei ehkä niin tavallisesta kakkos kodista :))

Yritän kyllä kohta palata kotimaan kuvioihin, ettei vallan mene taikkujutuiksi :)
Tänään tuli muutama tunti kierreltyä hulluillapäivillä, ja täytyy kyllä todeta että ihan kaameaa oli!!
vaikka Thaimaassa yötorilla on valtavasti ihmisiä niin kaikki ottavat toisensa huomioon ja pienestä hipaisustakin saa ystävällisen hymyn..mutta huh tätä meininkiä näillä meidän markkinoilla, hyvä ettei nekkuunsa saanut :((

Mutta näillä mennään kohti huomista..
Ihana kun ootte siellä jossain :))

jaana

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Tahmea paluu arkeen

"Tahmeaa on" sanoi Nalle-Puh hunajasta,
siltä tämä arkeen paluukin on jälleen kerran taas tuntunut.
Viiden tunnin aikaero painaa silmissä ja jäsenissä,
siitä palautuminen vie yleensä muutaman vuorokauden.
Kellohan on siellä viisituntia edellä, joten illalla sen varsinkin täällä koti maassa huomaa kuinka alkaa jo kuuden aikaan haukotuttamaan :)

Meidän kakkos koti sijaitsee Thaimaan Hua Hinissä, tässä kaupungissa on myös kuninkaan kesä palatsi.
Kuningas on jo vanha, mutta hyvin hyvin arvostettu henkilö Thaimaassa.
Kun merelle ilmaantuu isoja sotalaivoja vartioon palatsin edustalle, niin silloin kuningas perheineen on tullut palatsiinsa lomailemaan.




Kiertelevä paikallinen ruukkukauppias on jo vanha tuttu.
Kysyy tarkkaan milloin ollaan seuraavan kerran tulossa ja muistaa sen myös hyvin!
Tuntee myös ruukkumakuni, joten nytkin ostimme häneltä nämä kuvassa näkyvät ruukut kasveineen, jotka hän myös samantein istutti..hyvää on palvelu ja hymy valaisee kasvoja :)
Ei oikein enää jaksa täällä kotona innostua orkideoista, kun siellä maksavat muutaman euron ja kasvavat valtavan kokoisiksi!




Viime syksynä istuttamamme banaani puu oli tuottanut näin komean tertun banuja :))
Emme kyllä saaneet niistä maistiaisia, koska niiden täytyi kypsyä vielä toista viikkoa irroitettuna, joten naapurimme saavat sitten niitä maistella.
Hassua on, että kun yksi puu on tuottanut hedelmän, nii se täytyy katkaista..siitä on tullut hyödytön, mutta onneksi nämä vesovat paljon, joten meillä on jo uusia puita kasvamassa :)




Tällaisia lempeitä "ystäviä" meillä oli istuskelemassa pensaissa harvase päivä.
Kovin olivat vikkelä jalkaisia, mutta onneksi harmittomia.




Kova rouskutus vaan kuului kun koppiainen sai kyytiä vahvoissa leuoissa.


Täällä Hua Hinissä ollaan "asusteltu" jo muutama vuosi.
Melkein maaseudulla on sellainen suomalais residenssi missä on vain suomalaisten taloja.
Yhteiskäytössä on sellainen klubi talo, missä on ravintola ja saatavana myös muita palveluita.
Ollaan tykätty todella paljon paikasta, ilmastosta, ihmisistä ja näinkin isolla porukalla olemisen helppoudesta kun tietyt tavarat voi jättää talolle mikä helpottaa huomattavasti matkaan lähtemistä.


Nyt yritän saada otetta arjesta ja lähteä tekemään rästihommia..kivaa..no jaa, mutta Ihanaa kun täälläkin paistaa aurinko ja lumet sulaa!!!

Kuullaan taas!!

jaana

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

tervehdys täältä kaukaa


Tervehdys täältä kaukaa.
Ei niin lämpimästä tälläkertaa, mutta kaikkea ei voi aina saada..
Täytyihän sitä hiukan sisustaakin..valikoimat ovat niin erilaiset ja ihan mielettömät, hinnat todella alhaiset.
Tämä lamppu kaunotar pääsi koristamaan oleskeluhuoneen nurkkausta.



Sehän se täällä sisustelussa on niin huimaa, kun näitä juttuja en todellakaan kotiin laittaisi, mutta tänne..voi veljet tänne..


Täällä on ollut todella oudot ilmat, niinkuin suomalaisissa lehdissäkin on varmaan kerrottu. Tähän aikaan pitäisi olla +30 ja aurinkoa, nyt satanut todella paljon ja tuulet olleet hyvin voimakkaita. 
Etelässä turisteja jouduttu evakoimaan tulvien ja maanvyöryjen tieltä.

Tässä vielä kuva paikallisesta äidin rakkaudesta :)




Vielä muutama päivä nautitaan näistä maisemista ja keleistä.
Tutkitaan nähtävyyksiä ja puuhastellaan pihalla.

Haluaisitteko tietää lisää tästä meidän kakkos kodista ja täällä sisustelusta, vai palataanko kotimaan ympyröihin..?

Voikaa kaikki hyvin siellä kaukana koti Suomessa!!

sawatdii

jaana

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tätä on niin odotettu



Nimittäin LOMAA, Lomaa..lomaa!!!
Huomenna lennämme kohti toista kotia, kohti toista kotimaata
Sellainen siitä on näiden vuosien saatossa tullut..

Jo maanantaina toivottavasti istun tämän läheisen temppelin karppilammikon ääreen paikallisten rouvien seuraksi, annan ajatuksien lipua..nautin hiljaisuudesta ja lämmöstä.




Saatanpa myös kurkistaa rukoilija sirkan sielunelämään..




Käyn paikallisella puutarhalla ihailemassa kukkasia ja ostanpa niistä mukaankin  muutamia ihania yksilöitä.. kukkien ja valikoiman runsaus saa pään ihan sekaisin...




Illalla istun terassilla, nautin lämmöstä, sammakoiden kurnutuksesta ja uinnista lämpimässä altaassa kuun valaistessa mustaa yötaivasta..

Näistä aineksista ja tuhansista muista ihanista hetkistä on minun lomani tehty.
Mukaan lähtee mieheni ja minun lisäksi kolme pienintä muksua sekä ystävättäremme.
Kotiin jäävät huoltojoukot ja isommat koululaiset pitävät talon ja eläimet kunnossa.

Tätä lomaa on niin odotettu, sydän sykkyrällä seurattu Japanin katastrofia, pelätty koto suomessa jyllääviä sairauksia..
olen ihan liiankin kanssa pelännyt ja huolehtinut..nyt kun kaikki näyttää menevän niinkuin on suunniteltu, uskallan laittaa ne viimeiset kesävaatteet matkalaukkuun, sulkea laukun ja odottaa huomista lentoa :)

Ajatuksissa olen jo siellä hymyn ja lämmön maassa..




... köpöttemässä elefantin selässä kohti auringon laskua..

jaana

torstai 17. maaliskuuta 2011

Linnan Juhlat

Illan hämärtyessä saavuimme yhteen Suomen vanhimmista paikoista Turun linnaan
Siellä oli alkamassa varsinaiset linnan juhlat arvovaltaiselle kutsuvieras joukolle
Emma-Reetta hovineitoineen ja uljaine ritareineen aloitti
8-vuotis juhlallisuudet linnan Rouvan johdattamana tutustumiskierroksella
linnan saleissa ja salaisissa käytävissä



Kunniavieras sai yllensä kruunun sekä sametti viitan, hovineidot ja ritarit kantoivat myös ylväinä omia viittojansa
Linnan Rouva kertoi hauskasti ja innostavasti linnan tapahtumista ja linnan väen kuulumisista

Nähtiinpä siellä myös oikea Ritari



Ritarille päästiin näyttämään juuri opittu hovineitojen/poikien niiaus ja kumarrus.
Ritari oli niin ylhäinen herra, että paikalta poistuttiin peruuttamalla..näin ylhäiselle herralle kun ei sovi takapuolta näyttää..


Välillä istuttiin ikkunapenkeillä ja kuunneltiin tarkkaavaisena Rouvan tarinoita
suurista juhlista ja arkisista asioista.




Kierros huipentui juhlahuoneessa nautittuihin herkkuihin, jaettuihin lahjapaketteihin ja lauluun..




Näille oman elämänsä prinsessoille ja prinsseille ilta oli mieleenpainuva kokemus ajasta ja elämästä satoja vuosia sitten.
Minulle ja miehelleni hetket lasten kanssa (vahtimisen) lisäksi antoi paljon!
Kaivattua iloa, riemunkiljahduksia, hauskoja sanontoja ja sattumia..

Lasten ilonpisaroita imin itseeni antamaan voimia ja iloa..ja niitä pisaroita riitti :))

Tässä lopuksi vielä tunnelmakuvia linnasta
salamaa ei saanut tiloissa käyttää, joten kuvat ei ole ihan parasta laatua













 kevät auringon viime säteet kultasivat linnan käytävät, ikkunat ja kauniit yksityiskohdat
olisi ollut ihana vain jäädä ikkuna syvennykseen istuskelemaan..kuuntelemaan luutun soittoa..

Ilon pisaroita teillekin!
 ottakaa kiinni mistä pienikin pisara tipahtaa..
niistä pienistäkin pisaroista voi kasvaa iso puro ja sitä puroa voi ohjata virtaamaan muillekin

Iloa elämään
toivottelee

jaana


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Hivenaine terapeutin juttusilla

Varoituksen sana heti näin alkuun, että juttu sisältää tuotesijoittelua...
Siis eikös ne kaikki ohjelmat nykyään ala näillä sanoilla, kun jutusta löytyy mainoksia erilaisista hyödykkeistä yms..siis nyt tässäkin jutussa :))


Pientä historiaa aluksi. 
Ja toinen varoitus, jutusta voi tulla myös pitkä...
Siis minähän olen kärsinyt kaikenmaailman vatsakivuista lähes koko ikäni ja se on jo aikas korkea ;)
Jo nuorena neitona muistan kuinka vatsaa kivisti ja möngersi todella useasti.
Ja tätä onkin sitten jatkunut ja jatkunut.
Syitä on etsitty milloin ärtyneestä paksu suolesta..sappikivetkin leikattiin..
mutta aina vaan vatsa on ollut kipeä, turvoksissa, sekaisin ja pitänyt sellaista  rumbaa että siitä olis sambaorkesteri kateissaan..
Laktoosi kokeet -  keliakiakokeet -


Nyt sitten alkoi mitta olla niinsanotusti lopussa. Vaiva on rajoittanut elämääni ihan liikaa. Ei ole kiva lähteä matkalle, syömään ravintolaan kun ei koskaan voi olla varma, joutuuko lähtemään vessaan heti vai myöhemmin ja maha näytti ruokailun jäljiltä kuin olis ollut 6-kuulla raskaana :(


Näin lehdessä jutun hivenaine terapeutista ja varasin hänelle ajan. Sain ison nipun postissa papereita täytettäväksi ja lähetin ne etukäteen hänelle.
Kysymyksissä piti paneutua ruokavalioon ja kaikki mahdolliset vaivat kartoitettiin.
Aikaa ensimmäiselle käynnille tuli varata neljä tuntia!
Ja ekan käynnin hinta oli 125e.


Minä jos kukaan olen hiukan skeptinen kaiken tällaisen suhteen, miten joku voisi autaa kun lääkäritkään ei osaa..
Alussa kävimme läpi kaiken etukäteen kertomani ja sen pohjalta hän teki lisäkysymyksiä.


Hän ymmärsi todella hyvin ahdinkoni ja Lupasi auttaa minua.
Ja syy miksi mahani käyttäytyy näin on suomalainen vilja..gluteeni..vehnä..
sekä mahassani möyryävä hiivasyndrooma.
Viljat ei siis sovi minulle vaikka ei keliakiaa olekaan.
Olen yrittänyt olla hiilarittomalla dieetillä moneen otteeseen, mutta aina olen silti syönyt ruisleipää, nyt sitten sekin pois.


Ensimmäinen kaksiviikkoa sitten mennään todella tiukalla hiilihydraatittomalla dieetillä, ei mitään sokereitä, ei viljoja, ei lisäaineita..
ruoaksi kanaa (itsemarinoitua), munia, salaattia, vihanneksia, tonnikalaa, raejuustoa..hyvin rajallinen määrä ja mielellään luomuna..


Sitten lisätään muita ravintoaineita valikoidusti, mutta viljat jätän kokonaan!
Kokeilen gluteenittomia tuotteita..
Jätän punaisen lihan..
Siirryn luomuun..
Pyrin välttämään lisäaineita..
Pyrin edelleen välttämään sokereita..
Jatkan maitohappobakteerien syöntiä..


Sain myös joukon vitamiineja joita tässä esittelen, tämä siis sitä tuotesijoittelua :)



D-vitamiinia kaksi aamuisin
Magnesiumia pureskeltuna kaksi iltaisin


Multi-Billion todella vahva maitohappobakteeri kaksi aamuisin
Diarrex maitohappobakteeri aina ruokailun jälkeen

Hoitona siis on vahvojen maitohappobakteerien syönti yhdistettynä oikeaan ruokavalioon. 
JA SE TOIMII!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mulla on nyt niin hyvä olo mahassa, ei möyryä, ei ole kipeä ja ei turvota!!
En yhtään kaipaa leipää ym. viljatuotteita koska ymmärrän että tämä on minulle se paras hoito :)
Nyt kun olen asiaan perehtynyt enemmänkin, niin tämä vilja allergia on hyvin yleinen vaiva lapsilla ja aikuisilla. Oireet hyvin samankaltaiset kuin minulla, myös kirjasta Hyvät pahat viljat löytyy lukuisia muita oireita ja syitä yrittää välttää varsinkin valkoisia jauhoja. 
Ja mikä huolestuttavinta, moneen leipään lisätään vielä lisäannos gluteiinia auttamaan leivän kohoamista yms. Siis lisää ongelmia!!

Tämän siis halusin jakaa kanssanne ja eihän sitä koskaan voi tietää jos vaikka auttaisi jotain kanssakulkijaa..


Mutta kysykää ihmeessä jo heräs jotain ihmeteltävää..

Ja tässä huomaamatta teitä ihanat lukijat on jo 102!!!!  Mahtavaa..Kiitos!!
Ja Kiitos ihanista kommenteista meidän neitojen kuvasta :))




Mutta nyt pyytäisin teidän kaikkien apua ja pientä pyyntöä taivaan isältä..
Japanin tragedia on koskettanut meitä kaikkia..
Tiedän kaksi perhettä jota todella paljon..
Ystäväperheen tytär on Tokiossa...
Tuttavapoika nuoren vaimonsa kanssa kadonneiden joukossa...

Sanat ei riitä..

Olette tärkeitä..Kiitos olemassa olostanne..

jaana

tiistai 8. maaliskuuta 2011




pieni
iso 
siro 
söpö 
hauska 
ujo 
kikattava 
hiukanks mä oon ärsyttävä 
neiti 
täti 
mummo 
värikäs 
viileä 
tuttu 
naapuri
äiti 
sisko 
ruttunaama
rikas
rakas 
ulkomaalainen
suomalainen 

Ihan Kuka Vaan 
NAINEN


Me kaikki ollaan luojan luomia ainut laatuisia yksilöitä!


Hyvää naistenpäivää Te Kaikki Ihanat Naiset


ps. kuvassa vasemmalla oleva ilta tähteni syntyi kahdeksan vuotta sitten naistenpäivän iltana :)


maanantai 7. maaliskuuta 2011

Lumet sai kyytiä terassilla



Sunnuntaina aurinko helli meitä koko päivän.
Nähtävästi lumeen jo hiukan kyllästyneenä mieheni ahkeroi terasseja lumesta.
Ja sitä lunta riitti ja riitti..



Ylä terassin hän oli jo aiemmin viikolla kaivanut lumesta ja nyt näytti niin kutsuvalta.
Halusin syksyllä nämä puutarhassa kesäisin olevat kalusteet tähän talveksi, näytti jotenkin niin tyhjältä kun ruokapöytä tuoleineen vietiin latoon talvisäilytykseen.
Kesällä maalailen nämä sitten valkoiseksi, talvi sopivasti irrotti sinistä maalia minun avuksi :)




Pääsispä pian laittelemaan pöydälle narsisseja ruukuissaan.
Päivällä tässä kohtaa on jo tosi lämmin, yöksi vaan pitäis muistaa sisälle kiikutella.
Tosin juuri kuuntelin säätiedotuksen ja mitäs sieltä on tulossa..takatalvi lumineen..joten sitä odotellessa..




Auringon ja lumesta paljaan terassin kunniaksi julistimme Amandan tuvan terassikauden avatuksi kuuman kaakaon ja pullan kera :)
Hetkeksi aikaa jopa uskalsi hiukan takkia pudottaa päältä, mutta vain hetkeksi niin petollinen tämä kevät talvi vielä on.



Lapset vielä jaksoivat innoissaan touhuta lumessa ja lumen kanssa.
Itse kyllä toivoisin osaavani jonkin sorttisen lumenhaihdutus loitsun, illalla sen sanois niin aamulla hups lumet olis muisto vaan :))


Oli hauska huomata kuinka huvimajani herätti teissä erilaisia ajatuksia ja fiiliksiä..Kiitos niistä!!
Tuli paljon hyviä ideoita ja niissä riittää pohdittavaa :)

Nyt tämä äitee lähtee katsomaan olisko nukkumatti jo ennättänyt meidän makkariin, yleensä löytää minut hyvinkin pikaiseen kunhan maltan pääni pistää tyynylle.

natnat

jaana

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Puuhastelua huvimajalla

Suunnattomasti halusin puuhastella tänään ulkona, mutta eihän siellä vielä voi oikein mitään ratkaisevaa tehdä kun lunta jäätä on metritolkulla.
Joten suuntasin katseeni huvimajan suuntaan..
Ovikin suostui aukeamaan joten imuria sisään ja havuköynnöksille kyytiä.
Pitkään siellä lämpimässä touhusinkin ja täytyihän siellä hiukan järjestystäkin muuttaa, eihän sitä nyt muuten viitsis edes siivota :)



Huvimaja oli jo pihassa kun talon hankimme, hiukan olemme sitä tiivistäneet niiltä ajoilta..silloin horsmat tunkivat lattialautojen lävitse ja linnut tekivät pesiä tukipuihin :)
En ehkä itse hankkisi huvimajaa ainakaan tämän mallista. Hankala sisustaa ja en ole näiden vuosien ja monien kokeilujen jälkeen vieläkään löytänyt sitä juttua, mihin huvimajaa voisi käyttää..

Miten te käytätte taikka käyttäisitte huvimajaa?

Kukille aivan liian kuuma johtuen suurista ikkunoista, eka kesänä yritin ja kaikki mun "hortenssiat" kuoli alta aikayksikön :)




Tällä hetkellä siellä on käytöstä poistunut Ikean rautasänky, pari korituolia ja vanha kiikkustuoli.
Sängyssä käyn kesäisin lataamassa omaa aikaa ja lueskelemassa lehtiä. Tosin tämäkin "piilopaikka" on jo kekattu :)




Kiikkustuoli on ollut monet vuodet sisällä ja etsinyt siellä paikkaansa, nyt vuodenpäivät täällä huvimajassa.
Taas kun sitä kattelin, niin haluaisin maalata sen valkoiseksi ja jatkaa paikan etsiskelyä sille sisältä..ihmeellinen tämä naisen mieli :)




Katossa sängyn päällä roikuskelee Indiskasta joskus kauan sitten hankittu kynttelikkö härpätin ja virkattuja enkeleitä.




Huvimaja on todellakin lähellä taloa, mutta kesällä näkymän ovelle peittää isot jalosyreenit. Antamassa pientä yksityisyyttä :)
Tänään se aurinko meitä taas helli, niinkuin kuvasta näkyy. Lapset kirmasivat tuntitolkulla pihalla ja järjestimme kaakao kestit lumesta putsatulla yläterassilla.




Mutta mutta, vaikka huvimajan sisällä on lämmin ja kesäinen tunnelma, niin ulkona on vielä täysi talvi.
Lunta on riittämiin ja sulaminen käynnissä, yöpakkaset vain hidastavat nopeaa haihtumista..


Tänään on ollut ihana ja kaunis päivä. Toivottavasti jatkuu samanmoisena ensi viikollakin.

Olen niin otettu, kun olette käyneet kommentoimassa postauksiani vaikka itse en oikein ennätä vierailemaan kenenkään luona..
Päivät ja illat suorastaan kiitävät, täyttyen kaikenlaisista palavereista, lasten kuskailuista yms. arkisemmista puuhista.
Yleensäkin kevät on meillä se kiireisin vuodenaika, en tiedä kyllä miksi näin on.

Viime viikolla olin sitten siellä hivenaineterapeutilla ja siitä olis tarkoitus teillekin jutella enemmän. Olin todella tyytyväinen käyntiini ja saamiini ohjeisiin.
Olo on todellakin huomattavasti parempi tällä ruokavaliolla, johon ei kuulu mitkään leivät sitten missään muodossa ymym. Mutta niistä kertoilen toisella kertaa..

Voikaa hyvin te siellä ja me täällä
kukin parhaaksi katsomallaan tavalla
niinhän se on, että missään asiassa ei ole vain yhtä totuutta ja se mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle :)
mutta onneksi elämässä on vaihtoehtoja ja etsimällä ja kokeilemalla voi löytää sen oman juttunsa oli se juttu sitten mikä hyvänsä :))

Kuullaan

jaana