sunnuntai 2. syyskuuta 2018




Niin saatiin elokuu muistojen joukkoon. Ihana lämmin elokuu, joka lipui käsittämättömän nopeasti pois. En oikein pysynyt mukana. Syitä en ihan tarkkaan tiedä, mutta jokin levottomuus on ollut päällimmäinen olotila. Levottomuus pysähtyä, levottomuus saavuttaa jotakin, levottomuus olla vain tässä hetkessä. 

Niimpä toivonkin syksyn tuovan myös rauhan mieleen ja kehoon. Odotan hämärän pimeitä syksyn iltoja kynttilän valossa ja takkatulen lämmössä. Hetkiä, milloin on lupa pysähtyä. Kesä on jotenkin sellaista kiiruhtamisen aikaa, pakko kokea ja nähdä paljon niiden muutamien kuukausien aikana, kun meillä on lämmintä ja valoisaa. 

On jännä huomata, miten mieleen tulee myös kirpakat syys säät, pakkasen puraisu poskilla ja ihana lumi...jos sitä saataisiin myös tänne etelään. Olen joulukuun tyttö, ehkä sen myötä myös pidän talvesta, sellaisesta kunnon talvesta. Nämä etelän märät ja loskaiset talvet ovat minulle vaikeita kestää. Silloin tuleekin kaivauduttua sinne soffan uumeniin taikka lähdettyä käymään auringossa.

Mutta edelleen syyskuu näyttäytyy lämpimänä ja kostean hikisenä. Mies leikkaa nurmikkoa, jota ei pahemmin tänä kuivana kesänä ole tarvinnut leikata. 
Itse virittelen mieltäni tulevaan viikkoon. Uusia haasteita, tapaamisia, jännittäviäkin hetkiä...
Nyt on kuitenkin vielä sunnuntai, päivä on pyhitetty kotoilulle, pienille askareille, yhdessäololle, tallille jne.
Ja yritykselle taltuttaa levoton mieli, miten sen teen, siihen minulla ei ole kovin fiksua vastausta. Mutta pääasia taitaa kuitenkin olla, että tiedostan asian ja pyrin parempaan :)


sunnuntai terveisin
jaana

2 kommenttia:

  1. Rakastan syksyä, jopa ne märät sateiset pimeät päivät on ihania!

    VastaaPoista
  2. Syksyn tulo tuntuu kerrankin mukavalta kun on saatu nauttia lämpimästä ja pitkästä kesästä.
    Oikein hienoa syksyä sinulle!

    VastaaPoista