torstai 5. toukokuuta 2011

KuKa TunNIstAa

Meidän vanhassa pihassa on kasvanut villinä ympäri nurmikkoa näitä kukkasia, joiden nimeä en ole saanut selvitettyä.
Ovat kuulemma pihan vanhoja perinnekasveja, olleet joskus kukkapenkissä ja nyt viihtyvät siellä sun täällä.
Oliskin tosi kiva jos joku teistä tietäisi mistä kukkasesta on kyse..?




Kasvaa kesän myötä todella korkeaksi ja siihen tulee aikas vaatimattomat liilat hiukan kellomaiset kukat.



Niitä on pihalla tällaisissa ryppäissä sekä ihan yksittän.
Olenkin yrittänyt alkukesästä niitä varjella joten ruohon leikkaaminen on aikamoista kiertoajelua :)
Ovat kyllä sitkeitä kasvajia, vaikka loppukesästä surauttelen ne matalaksi niin aina keväällä urheasti niitä pihaan nousee :)
Voishan niitä yrittää penkkiinkin siirtää..urakan suuruus vain hiukan hidastaa tahtia.
Niin ja sitäkin mietin onko näillä kukkasilla mitään "arvoa" perennana?




Meidän talon päädyssä ihan tontin rajalla kasvaa vanha ihana tammi.
Se on pihan ainoa paikka, jonne paistaa aurinko lähes kokopäivän.
Kuvan otin juuri ilta-auringon aikaan, jonne auringon viimeiset säteet puiden läpi kurkkivat.
Tätä paikkaa olen kauan miettinyt sellaiseksi rauhoittumisen paikaksi.
Tarpeeksi kaukana pihasta ja hälystä sekä kauniin valkovuokkoja täynnä olevan metsän reunalla.
Mutta laittaisinko sinne pöytäryhmän vai lekottelupaikan..sitä olen jahkaillut..kumpi tuntuisi paremmalle teidän mielestä, vai annako olla ihan ilman mitään?




Tänään on ollut vauhdikas päivä.
Aamulla jouduin lähtemään lennosta neidin kanssa kouluun tutustumaan.
Suunnitelmissa oli ensin, että iskä menee neidon kanssa. Mutta iskän flunssa oli yön aikana muuttunut sen verran äänekkääksi joten yleisen koulurauhan vuoksi minä lähdin pariksi tunniksi kuuntelemaan jo hyvin monelta vuodelta tuttua juttua :)
En sitten ennättänyt omiin menoihin vaan niitä olen tässä yrittänyt siirtää parempaan ajankohtaan.
Iltapäivän lämpeneminen ja aurinko sai sitten tarttumaan piha hommiin ja hyvlle maistui taas. Nyt tosin selkä ja niska tykkää että vähemmänkin olis voinut kerralla huhkia...

Huomenna on jo perjantai 
 iloitaan alkavasta viikonlopusta ja lämpimistä keleistä 

haleja

jaanalta

16 kommenttia:

  1. Onhan komea tammi ja ympäristö. Mun tammenalku on vasta puolimetrinen :))
    Ekan sanoisin olevan joku lilja, tokan syysleimu. Satavarma en ole, kukintakuva kertoisi sitten varmasti mikä on kyseessä. Leimua on helppo siirtää, kestää hyvin ja kasvaa ihan missä vaan. Liljatkin ottaisin talteen, ne kasvaa "sipulista".

    VastaaPoista
  2. Katja..noh odottelet sellaset sata vuotta :) tarkoititkohan kahta veikkausta, koska kuvat on samasta kukasta...näissä ei ole sipulia, sen verran olen maata tonkinut :) täytyy laittaa sitten jossain kohtaa kukintakuvakin, kukkii aikas myöhään kesällä..

    VastaaPoista
  3. Varjolilja on kyseinen perenna.Todella hyvä leviämään. Itselläni vain liljakukot harmina, vaikka kuinka nyppii pois.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi..Kiitos!! olenkin tainnut nimen joskus kuulla :) ja todellakin, sellaisia pieniä punaisia otuksia olen sen lehdiltä napsinut pois :( taitavat olla aikas sitkeitä vihulaisia..

    VastaaPoista
  5. Ihana paikka tammen alle olis mun mielestä riippukeinu (sellainen iso omilla jaloilla)-sinne olis mukava joutessaan köllähtää vaikka päivänokosille ♥

    VastaaPoista
  6. Ihanan rauhallinen paikka tammen katveessa, sinne laittaisin lekottelupaikan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  7. Yäk, lijakukot, olin unohtanut mokomat viholaiset. Aamulla just luin OmaPiha lehdestä niistä ja ajattelin kauhulla omia varjoliljojani.Hittolainen....:( täytyy muistaa tarkkailla niitä ja yrittää kerätä pois kaikki önniäiset.
    Aivan ihana tammi ja paikka muutenkin, voithan laittaa molemmat, kyllä tuolla kelpaa lekotella ja välillä vähän kahvitella.

    Oikein ihanaa äitienpäivä viikonloppua sinulle Jaana, suurperheen äityli.<3

    VastaaPoista
  8. Minusta tammen juurelle sopii lekottelupaikka jos sitä jo nyt pidät rauhoituspaikkanasi...)

    VastaaPoista
  9. Pepi...kuulostaa juuri niin hyvälle..mutta jos laitan riippukeinun, niin voinet arvata kuinka paljon sillä on käyttäjiä ja kohta se on hups keikkaa nurinperin :))
    Senni...ja auringon ottopaikka samalla..suojainen sellainen :)
    Tuija...juu mulle ne öklötykset on selvinnyt tässä vasta edellisvuonna, yritän kyllä kerätä niitä pois, mutta eivät meinaa edes kuolla..Miten te niitä tuhoatte?? Ja Kiitos <3
    Irmastiina...niin on rauhoittumispaikka ja kaunis sellainen :)

    VastaaPoista
  10. Hei Jaana! Huomasin, että olit liittynyt sellariinan lukijoihin. Kiitos siitä!

    Postauksen kukkienalut ovat varjoliljoja. Minullakin on niitä sekä valkoisena että viininpunaisena puutarhassa. Minulla on paljon muitakin liljoja ja liljakukot ovat varsinainen maanvaiva, joinakin vuosina, ei siis jokakesä. Tänä keväänä kukkapenkkejä siiotessani olen jo löytänyt parittelevia yksilöitä. Minä otan kuumaa melkein kiehuvaa vettä ja pudotan ne sinne. Kyllä on leikit loppuneet.

    -sellariina-

    VastaaPoista
  11. Moi! Liljoja nuo kukat ovat ja niihin tulee välillä punaisia liljakukkoja jotka munivat liljan lehdille, joten ota kukot aina pois, tapa ne ja yritä saada niiden munat myös pois, ne tuhoavat äkkiä koko kasvin. Olen taistellut niiden kanssa vanhassa kodissa ja toivottavasti uuden pihan liljoissa ei ole niitä, iik! Voit siirtää liljat kukkapenkkiin vielä kun ovat pieniä, jos vain haluat, ei tarvitse silloin pelätä että ajat leikkurilla niistä yli :)

    VastaaPoista
  12. Sellariina...kiva oli löytää sinut :) tuota konstia en ole kokeillutkaan, mutta varmasti nyt näin teen! niin öklöjä ovat..
    Mimma86...jännä, että nämä meidän yksilöt on niin vahvoja, että ei niin vain tuhoudu, vaikka näitä kukkoja niissä on ollutkin, oliskohan siitä hyötyä, että ovat niin levällään pitkin pihaa...mutta olis kyllä hyvä siirtää ne penkkiin niin ei tarttis varoa..ja kiitos :)

    VastaaPoista
  13. Juu ilman muuta kannattaa siirtää penkkiin, ne kasvavat sipulista ja sipuli on aika syvällä maassa joten kaiva varovasti, koska varsi voi kasvaa mistä tahansa kohtaa sipulia eli kaiva laajalta alueelta jottei sipuli katkea varresta, mulle kävi niin ja lilja kasvoi vasta seuraavana kesänä uudestaan :)

    VastaaPoista
  14. Ai niin on kukilla arvoa eli ovat perennoja (monivuotisia) älä missään tapauksessa hävitä niitä, muista vain tukea niitä jollain kesän aikana että eivät kaadu ja pysyvät kauniina :)

    VastaaPoista
  15. mimma... voi kiva kun viitit miettiä tätä mun ongelmaa, minä kun olen aikas poropeukalo näissä pihapuuhissa ja sitten eteeni annettiin tällainen vanha piha hoidettavaksi ja ihan liian suurikin minulle :)
    täytyy yrittää nämä suurimmat yksilöt siirtää penkkiin, niitä tosiaan kasvaa laajalla piha alueella siellä sun täällä..ihmeellisesti ovat vuosien saatossa kulkeutuneet. Mutta enhän tosin tiedä, missä silloin lähes 100vuotta sitten täällä on ollut kukkapenkkejä yms :))

    VastaaPoista
  16. Meillä on kan uusi piha kun muutettiin omakotitaloon vähän aikaa sitten ja täälläkin oli liljoja onneksi, ettei tarvitse itse istuttaa kaikkia kukkia alusta asti :) Tänään olisi edessä maalailua ja pihahommia ;)!
    Mukavaa lauantaita :O)

    VastaaPoista