Kuluneella viikolla saimme kaivatun vieraan. Meiltä muutama vuosi sitten pois muuttaneen neidon. Saimme kasvattaa hänet alle kaksivuotiaasta, kaksitoistavuotiaaksi neidoksi.
Elämä ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tiemme erosivat muutama vuosi sitten. Ero oli rankka, tuskainen, kamala, tuntui kuin sydän olisi rinnasta revitty.
Ei siinä auttanut ammatti-ihmisten sanat "teitte sen mikä oli sillä hetkellä parhainta teille kaikille" ja monet muut sanat jotka olivat sillä hetkellä ja vielä pitkästi sen jälkeenkin jotenkin ilmaan heitettyjä...vailla kosketuspintaa...
Tuntui, että olemme epäonnistuneet täysin, vaikka tiedämme, että näin oli parasta sillä hetkellä....
Mutta kun olet sydämestäsi näiden meille annettujen lasten äiti ja isä...
Nyt sitten tämä ihana neito tuli käymään...lahjojen kanssa, ihan jokaista hän oli muistanut <3
Minun kyyneleet eivät meinanneet millään loppua kun illalla avasin tuon lasipurkin kanne ja sieltä löytyi tämä lappunen <3
Voi tyttönen pieni...olet meille niin Rakas <3
Uskohtan sen...olemme täällä myös sinua varten...
sinun äitinä ja isänä
tiedän, että luet tätä :)
Haleja sinulle <3
äiti
Itken kuin vesiputous. Tiedän niin tunteen, eikä se katso kuinka pitkä on ollut yhdessä kuljettu matka. Kaikki lapset eivät vaan "iske" samalla tavalla. Ja kun joutuu luopumaan, niin ei tiedä miten edes pystyy jatkamaan hengittämistä. Tuska on ihan mieletön.
VastaaPoistaKriisityötä tehneenä (vauvoja, yli vuoden kriisejä...) mietin joskus, että menenkö rikki. Olenko enää yhtä empaattinen kuin vajaa 15 vuotta sitten. Miten pystyn paikkaamaan itseäni....
Maailmalla on muutamia lapsia, joista pelkkä ajatus saa kyyneleet silmiin ja valtavan kaipauksen rintaan. Niin rakkaita. Sitä yrittää ajatuksen voimalla heitä kantaa eteenpäin. Surutyö siitä, että menetin heidät on suuri. On vain pakko luottaa siihen, että ajatukset kantavat.
Ihanaa, kun sait lapsesi kotona käymään!
Hankala sijari
<3
VastaaPoistaKyyneleet silmissä luen tätä postausta! Sijarina olen saanut pitää kaikki lapset jotka minulle on sijoitettu vaikka välillä on jos jonkinlaista mutkaa ollut matkassa. Mutta yhdessä on tietä jatkettu ja vanhin jo maailmalla, seuraava täyttää 18 vuotta ensi syksynä. Toivon sydämestäni että nuoret tulisivat aikuisinakin tänne meille kuin kotiinsa. Esikoinen tekee kyllä niin ja samaa toivon näiltä muiltakin.
VastaaPoistakiitos teille, tiedätte miltä minusta tuntuu :)
VastaaPoista<3