lauantai 26. elokuuta 2017

Hääpäivä viikonloppua viettämässä Helsingissä































Meidän niin auvoisen ja välillä vähemmän auvoisen avioliiton 27-hääpäivää vietetään Helsingissä. Sopivasti sattui tulemaan perjantaille työmatka Helsinkiin ja siitä sitten jatkettiin hääpäivän viettoa hotelli Clarioniin. 

2015 valmistunut hotelli on meille aivan uusi tuttavuus, ja vähän jännitti myös sijainti Hietalahden rannalla satama- ja telakka alueella, että olisiko sieltä ihan liian pitkä matka keskustaan yms. Mutta nyt jo voin sanoa, että kovasti tykkäämme. Rauhallisella paikalla, ja kauniit lenkkeily / kävelytiet lähtevät ihan läheltä kohti kauniita rantoja yms.

Hotelli on tyylikäs, uusi ja hyvin Skandinaavinen sisustukseltaan. Paljon vaaleaa puuta, metallia, hieman rouheuttakin mukana. Ja valoisia avaria tiloja. Huone on ihan kiva, ei koolla pilattu, mutta hyvin mahdutaan. Näkymät kahdeksannen kerroksen ikkunasta telakalle, merelle ja Helsinkiin ovat upeat kaikessa kauneudessaan ja karheudessaan.

Syömässä olimme eilen illalla ja taidamme mennä tänäänkin hotellin Kitchen & Table ravintolaan. Ravintola on ruotsalaisen huippukokki Marcus Samuelssonin käsialaa. Menu yhdistää esitteen mukaan Manhattanin maut suomalaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin.
Söimme siellä Helsinki menun joka oli kyllä hyvä ja sopivan kokoiset annokset.

Tänään nukuimme pitkään, ja menimme juuri ennen yhtätoista vasta aamupalalle...niin luxusta!!

Sen jälkeen palasimme huoneeseen lukemaan kirjoja. Onneksi katsoin säätiedon netistä, ja se lupasi klo 15.00 sadetta Helsinkiin. Puoli kahden aikaan laitoimme lenkkivaatteet päälle ja suuntasimme pitkin rantoja kohti Eteläsatamaa ja sieltä Esplanadia pitkin takaisin.
Ihan kellon lyömällä alkoi sade. Melkein koko reissun saimme taivaltaa auringonpaisteessa. Takaisin tullessa kastuimme kunnolla :)

Nyt taas aurinko hieman paistelee ja odottelemme sängyllä löhöillen että kello tulee viisi ja menemme ylimmäiseen kerrokseen saunomaan sekä uimaan lämmitettyyn altaaseen paljaan taivaan alle. 

Näin tämäkin viikonvaihde kääntyy kohti loppuaan,
mutta vielä on hetki aikaa nauttia ja vain OLLA!!

Nauttikaa tekin :)

jaana

6 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea hääpäivänne johdosta! Ja oletko muuten laittanut jossain vaiheessa postausta/kuvia yläkerran rempasta:kiinnostaa kovasti...t. Rida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Voih. En ole vielä laittanut kuvia, kun tämä meidän ikuisuusprojektiksi tullut remppa ei osoita valmistumisen merkkejä :(
      Sen siis pitis olla valmis jo keväällä! Mutta tuli pari muuttujaa eli nämä kaksi uutta lasta meille jotka ovat hieman työllistäneet meidän arkea :) Joten mun toiveissa seuraava detline olis jouluna ?!
      Kylppäri siellä on valmis ja sinne menen uskollisesti rojukasojen yli, koska se on meidän oma kylppäri ja niin ihana <3 siitä voisinkin laittaa juttua tänne..olen onnellinen siitä tilavasta ja kauniista kylppäristä!

      Poista
  2. Hienoa, että pääsitte huilaamaan. Taukoja ja parisuhdeaikaa tarvii tässä työssä. Terv Riikkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, eipä paljoa olla lomailtu tänä kesänä.
      Nyt onkin sitten vaan oltu hotellissa, käyty alakerran ravintolassa syömässä, eikä edes olla menty jatkaman iltaa muualle kuin sängynpohjalle lueskelemaan :)
      Nyt onkin jo sellainen olo, että kiva lähteä ihmistenilmoille ja kotiin!

      Poista
  3. Varmasti ihanan rentouttavaa! Meillä hääpäivän vietto ensi viikonloppuna edessä. Aion rentoutua yhtä hyvin kuin sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) luehan seuraava postaus :) täytyy melkein miettiä viitsiikö lähteä enää lomille kun kaikki kotona kaatuu sen jälkeen niskaan :)
      Mutta ihanaa viikonvaihdetta teille!!

      Poista