torstai 4. tammikuuta 2018

Hanko



Ihana pieni mini loma ihan ikioma on takana. Olin niin sen tarpeessa kaiken tämän joulu hässäkän jälkeen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tunnun kaipaavan omaa aikaa.
Välillä tuntuu, että mikään ei oikein riitä, kaksi yötä kun on poissa kotoa, niin kotiin paluu ei kyllä tunnu yhtään helpolta...jospa joskus pystyisi olemaan ihan itsekseen vaikka viikon...
Olin tosiaan Hangossa. Siellä minulla on vuokralla pieni soma koppero ihan minua varten, ja noh, välillä myös mies pääsee mukaan :)
Mietin kovasti uskallanko sellaisen vuokrata, mutta sitten tunne voitti ja pistin järjen takaisin taskuun. Onhan se hassua maksaa vuokraa paikasta, missä ennättää käydä ehkä kerran kuukaudessa...Mutta vitsit kun tuntuu välillä, että se tunnekin riittää, että siellä se ihana rakas pikku paikka odottaa vain minua <3





Nämä kuvat otin, kun illalla kiertelin tämän alla olevan herran kanssa pitkin teitä ja rantoja. Oli aivan mielettömän hieno täysikuu taivaalla ja pilvet kulkivat tuulen mukana todella "kammottavasti" kuun päältä. Tämä ihana vanha talo siinä ihan Hangon keskustassa näytti kuun valossa todella aidolta kummitus talolta! Oikein odotin, että pimeistä ikkunoista katselee minua vanhan frouvan haamu!






Kukaan ei todellakaan tästä kuvasta arvaa mikä rakennus tuolla taustalla on ;)
Tänään tein vielä Remun kanssa pitkän lenkin neljän tuulen tuvalle saakka, pitkin rantoja. Tuuli puhalsi todella kovaa ja välillä vesi valui silmistä, niin että ei eteensä nähnyt. Mutta ai että tuli hyvä fiilis! Sinne häipyi monta turhaa mietettä ja ajatusta tuulten mukana kaukaisuuteen. Ihan tuntui siltä, että tuli puhdistetuksi päältä ja sisältä :)

Minä olen niin kerrassaan rakastunut Hangon ihaniin pitsi huviloihin ja puu taloihin. Kuljen ja kuljen aina vaan samat kujat ja polut. Seison hiljaa kauempana vain huokailemassa niiden kauneutta. Tuntuu, että jos ne osaisivat puhua, niin niiden pyyntö olisi "arvostakaa meitä, pitäkää meistä hyvää huolta" Ja kyllähän siellä pidetäänkin, välillä vaan harmittaa, kun niin moni ihana huvila on vain keskikesän sesonkina käytössä muutaman viikon, ja loppuajan odottaa ikkunat pimeinä ihmisiä sisällensä.





Ja joka kerta minä haaveilen...onneksi se on vielä ihan ilmaista...kukaan ei ole keksinyt sitä alkaa verottamaan.. Siis haaveilen omistamani jonkun näistä ihanuuksista, käyn etuoven sivuilla..bongasin sieltä nyt tämän ihanuuden! Oi millaiseen loistoon tämän laittaisin, jos siis olisi millä laittaa. Seisoin puun takana pitkän aikaa ..hieman piilossa ;) ja näin jo itseni vilkuttamassa lapsille, jotka kirmaavat tämän rauhallisen tien yli suoraan rantaan ja uimaan..kuulen kuinka ne siellä melskaavat päivän ja ihanan raukeina auringosta tulevat terassille illalliselle :)
Minä olen edelleen ihan varma, että tämäkin talo puhui minulle ;) Juu u! Se pyysi, että hankkisin vaikka sitten Lottoamalla tämän 1,5 milliä ja tulisin, eläisin ja asusin sen seinien suojassa tämän ison perheen kanssa...mikä traagisinta me todellakin mahtuisimme kaikki sinne..huoneita on vaikka kuinka paljon!!
Asiassahan ei ole kuin se yksi ihan pieni mutta 1,5...
Kyllähän tämänkin ihanuuden ihan varmaan hyvin käy..mutta silti toivoisin, että joku saisi siitä kodin, eikä vain pelkän kesäkuukausien paikan..oi elämä kun oot ihana <3




Keli siellä ennätti yhden vuorokauden aikana vaihtua moneen kertaan. Auringosta vesi sateeseen ja kaikkea siltä väliltä. Kaunista kaunista ihan millä kelillä tahansa. 
Mutta nyt ollaan jo kotona sorvin ääressä ;)

Olis kiva kuulla, miten nämä kuvat näyttäytyy teidän koneella? Nämä ovat siis kännykkä räpsyjä. Tulee nykyään aikas paljon sillä kuvailtua, kun on niin sopivasti mukana joka paikassa. Jos kuvat ihan suhrua, niin täytyy taas kaivaa luotto järkkäri kehiin!





Kiva kun täällä on vielä elämää, kiitos kun ette olleet ihan kokonaan minua jättäneet!

Nyt ajattelin käpertyä vielä hetkeksi soffan nurkkaan, ottaa hyvän kirjan ja fiilistellä tätä hiljaisuutta :)

Kuulemisiin

jaana

6 kommenttia:

  1. Ensimmäisenä tulikin mieleen että minkä kummistutalon olen kuvannut, todella hieno tunnelma ja upea kuva!! Pitsihuvilat ovat ihania, harmi että saattaa jäädä täälläkin vain haaveeksi. Suunnitelmissa olisi ensi kesänä käydä Hangossa, en ainakaan muista koskaan siellä käyneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllä kyllä olin niin lumoutunut tämän hetken tunnelmasta etten meinannut eteenpäin päästä :)
      Oi kannattaa käydä ja majoittua johonkin ihanaan pitsihuvila pensionaattiin esim. Willa Maija..kannattaa olla varausten suhteen ajoissa liikkeellä, koska kesällä nämä huoneet ovat niin suosittuja, mutta tunnelma on ainutkertainen!

      Poista
  2. Minun suurin unelmani oli päästä käymään Hangossa ja muutama kesä sitten unelmani toteutui. Hanko vei sydämeni täysin ja ehkä jonain päivänä (sitten eläkkeellä) pääsen sinne asumaan. hanko on sen verran kaukana ettei siellä noin vain piipahdeta mutta unelma on että jonain päivänä siellä asustelen. Sinne on vielä aikaa sillä viimeinen lainalapsi on vielä pieni ja kun hän saa siivet selkäänsä niin yli 70 olen mutta toivottavasti vielä virkeä vanhus jonka Hanko ottaa riemumielin vastaan.

    Sijari minäkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan kuin omat suunnitelmani :) meilläkin pienin vielä niin pieni, että kyllä tässä vielä touhutaan vuosia, mutta sinne minäkin menen..ja toivottavasti hyvin virkeänä :)
      Mutta kannattaa aina välillä ottaa pieni irtiotto ja suunnata Hangon elämään, kaupunki on talvellakin lumoava <3

      Poista
  3. Hankolainen ryhmässä katselin muitakin kummitusmaisia kuvia, jotka kuutamo on tarjoillut. Hanko on upea paikka, rakastan vuodenaikojen vaihtelua siellä. Minulle se ei ole pelkkä kesäkaupunki vaan paikka ladata akkuja. Ihanat kuvat olet lenkiltäsi taltioinut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva :) sinne tulee aina välillä kaikenlaisia räpsyjä laitettua..siellä on yksi todella hyvä valokuvaaja siinä ryhmässä, olen häneltä ostanut pari isoa kuvaa, hän tekee ne ja minä vain laitan seinälle..ihania otoksia Hangon rannoilta..Pasi Hotti mielestäni nimeltään..ja kuvat eivät ole kalliita vaikka olen ottanut tosi ison :)

      Poista