vihdoin talo hiljainen
hetki aikaa itselle
tuuli ulvoo ikkunoiden takana
kattopellit paukkuu
olispa pakkanen joka siellä paukkuis!
kädet ei osaa rauhoittua
mieli muistelee tekemättömiä ja tehtyjä
yritän katsella kynttilän liekkiä
löytää sieltä rauhan itselleni
väki talossa on vallan levotonta
sama levottomuus valtaa omankin mielen
vaikka kuinka yritän
nämä päivät ennen Joulua ovat pitkiäkin pidemmät
lapsille,
joiden on muutenkin vaikea löytää rauhaa elämässään
pienen ihmisen sisäinen maailma on kuin vilkasliikenteinen juna-asema
kaikki jonnekin tulossa ja menossa
"mutta minne minä olen menossa"
jalat käy ja mieli viskoo mennessään paikasta toiseen
ei sielläkään ollut hyvä
ja etsintä jatkuu
ja jatkuu
…
sellaista se on elämä
amandantuvan lastauslaiturilla ;)
taidampa yrittää saada vispaavat käteni kiinni vaikka virkkuukoukusta
tällähän vispauksella vois tulla jo aikas monta ruutua :)
ei niin vakavalla naamalla
kirjoitteli
jaana




































