maanantai 20. kesäkuuta 2011

AvaRuusKeinu



Meidän pihan uusi keinu on kuin Alien elokuvasta :) 
Tässä puusepän verstaan kaverit sitä pystyttävät, hauskoja heppuja olivat, vaikkei yhteistä kieltä pahemmin ollut niin elekielellä ja hymyllä pärjää pitkälle :)



Siinä sitä sitten istutaan ja hymyillään kuin hangon keksit, kun madame pyysi yhteiskuvaan keinun valmistuttua :))
On se hassun näköinen keinu, balmistettu bambusta. Isot möykyt päissä on bambun juuristoa ja putkiosa sen vartta..kaikki käytetään tarkkaan hyödyksi. 
Minusta kyllä koko keinu näyttää avaruus hirviöltä ;)



Keinun alta kurkkii yksi mamman rakkaista Taikku lemmikeistä, Ama-neito. 
Muuttaa saman tien meidän pihan asukkaaksi kun taxi kurvaa pihalle, ei hievahdakkaan muualle vaan vahtii ankarasti pihaa ja meitä. 



Toinen pihallamme asustava koira neito on Blondi. Viime joulu aattona sai ensimmäiset 8 pentua. Masun koosta voisi jopa olla taas pieniin päin =/  Onneksi kaikki pennut saivat uuden kodin!
On myös ankara pihan vahti, ja nukkuu kaikki yöt tiiviisti meidän terassin oveen painautuneena :)



Kolmas mamman rakas on meidän itse "kesyttämä" Laku-neito. Todella kaunis koira ja viisas kuin mikä! Laku sai myös talvella pennut ja keväällä keräsimme porukalla rahat kasaan ja Laku steriloitiin. Nyt ei tartte olla Lakun kokoajan pieniin päin vaan saa nauttia elämästä ihan muuten :)
Lakusta on tullut koko alueen suosituin koira, niin hyvin vahtii aluetta ja on hyvä pyydystämään jopa käärmeitä!
Nukkuu yöt meidän allastuolilla ja on alati valpaana puolustamaan aluettaan.

Kuten huomaatte aikas turvallista täällä on ja vahtikin vielä kiertelee yöllä koirineen alueen moneen kertaan :)


Paikallisilla riittää ihmettelemistä madamen lapsi luvussa ja koirien määrässä..
minkäs sille voi kun on tottunut jo siihen, että kaikkea pitää olla paljon ;))


koiramaisin terkuin Jaana
ps. en todellakaan ole hereillä näin aikaisin kuin klo näyttää, vaan täällä klo on jo lähemmäs kymmentä :)

lauantai 18. kesäkuuta 2011

VeRHot TeRaSSille

Tänään on ollut hiukan harmaampi päivä, myös eilen satoi ja oli pilvistä.
Hyvä syy viettää aikaa isossa ostarissa ja tänään sitten tuunailla ostoksia paikalleen.
Halusin meidän terassille verhot, mieheni rakensi kokeeksi bambusta verhotangon ja siihen ripustin hankkimani ohuet verhot. Tykkään kovasti joten uskallan hankkia muihinkin aukkoihin samanlaiset viritelmät :)
 Toivottavasti pitää myös hiukan hyttysiä loitolla, joita on nyt sateen myötä tullut ihan liikaakin. Tuntuu, että kaikki maailman inhat ötökät on heränneet henkiin ja illan pimetessä aloittavat pörräämisen meidän patiolla..









Talon takaa aukeaa maalaismaisema, peltoineen ja viljelyksineen. Ehkä jossain vaiheessa siihen tulee muutama rivi lisää samanlaisia taloja kuin meidän. 
Sinisenä siintävät vuoret ovat yllättävän lähellä ja kun niiden juurelle ajaa mopolla, voi kuulla apinoiden ääntelyä :)



Tällaisen kukkasen ruukkuineen ostin puutarhalta. Nimeä en tiedä, mutta ihanat kukkaset siihen pitäisi tulla.


Minun blogi on muuttunut ulkoisesti ihan oudoksi, asetukset elää omaa elämäänsä ja sivut näyttää ihmeelliseltä, myös hallintapaneeli on tosi outo :( toivottavasti ei ole pysyvä muutos..




Ihanaa lauantai iltaa teille kaikille toivottelen, 
sillä täällähän on jo ilta ja pimeys on laskeutunut :)

jaana

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

YöToriLLa

Yötorilla on tunnelmaa.
 Huumaavia tuoksuja.
Nauravia kasvoja
 Iloisia hymyjä 
 Ystävällisiä katseita.
Hassuja tavaroita.
Vahvoja värejä.
Kaikkea mitä ihminen keksii tarvita ja vähän muutakin :)





Tinkimistä unohtamatta :))


Täällä on tänään kuuma!!
Auringossa mittari kipusi +46°
Allas on ollut kiivaassa käytössä, samoin terassi..
Mutta kyllä me nautitaan :))

jaana

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ruukkupuutarhan uudet tulokkaat

Niinhän siinä kävi, että kun ruukkukauppias kurvasi kovalla metelillä pihaan niin olin taas ihan myyty.
Muistaa pahus turhankin hyvin milloin ollaan seuraavan kerran tulossa ja taas on auton lavalla uusia herkkuja madamen valittavaksi. 
Nyt meidät valloitti isot lohikäärme ruukut punaisilla silmillä...lohikäärme on täällä suosittu symboli :)
Mukana herra kaupparatsulla oli ruukkuihin istutettavaksi lootus ja orkidea. Lootus on vesi kasvi, mikä kasvaa täällä laajoilla peltoalueilla ja se kukkii ihanin punaisin kukkasin. Omaani ei vielä ole kukkasta suotu, mutta uusilla vitamiineilla pitäisi sellainenkin ihme tapahtua :)






Orkidean hinta on täällä ihan naurettava, sitä pidetään lähinnä toisarvoisena loiskasvina. Tämäkin iso yksilö maksoi 8euroa =) Paikalliset istuttavat orkideoita  kookoksen kuoren puolikkaisiin ja sitten ne sidotaan kiinni palmun runkoon, siinä sitten elävät ja kukkivat.






Tässä esittäytyy uusin tulokkaani, vahvana ja elinvoimaisena. Nyt minulla on patiolla kolme samanlaista ruukkua joissa jokaisessa on erivärinen orkidea.








Kaksi tällaista lohikäärme ruukkua lootuksineen koristaa nyt sitten altaan päätyjä. Noh, nämä ruukut tais kyllä isäntä itse valita ja hänen valitsemat on myös nuot meidän patsaat..ei niin kovin naiselliset :)








Altaan reunalla on parhaimpaan auringon otto aikaan tungosta ja tunnelmaa. Jokainen kierittää tuoliaan auringon mukaan ja välillä pulahtaa virkistävään altaaseen...tai ei ehkä niin virkistävään, kun aurinko tuppaa senkin lämmittämään sellaiseksi löylyvedeksi :)




Niin on viikko jo vierähtänyt ja tuntuu, että liiankin nopeasti aika kiitää. 
Mitään ihmeitä ei ole jaksettu tehdä, nautitaan vaan lököilystä ja lämmöstä.
Tänään on sataa ripsotellut aamusta saakka, joten saatiin hyödyllinen välipäivä auringosta, iho saa levätä ja jos vaikka jaksais hiukan siivoilla sisällä.


Ihanaa kesäpäivää teille kaikille, satoi tai paistoi kesä on silti niin parasta :)))


jaana

lauantai 11. kesäkuuta 2011

trooppinen sadekuuro

Tervehdys täältä helteestä!

Viikko on jo melkein hurahtanut nauttiessa altaan riemuista ja ihanasta lämmöstä.
Lentomatka sujui hienosti, kyyti oli tasaista ja turvallista. Lapset nukkui suurimman osan yöstä joten matkakin sujui nopsaan. Lentoaikakin oli myötätuulen johdosta vain 9h ja risat :)

Lämpöä täällä on riittänyt, jo aamulla mittari kipuaa varjossa +35° ja auringossa sellaiset +43° kosteusprosentti on ihan omaa luokkaansa.
Nyt kun täällä on kuitenkin sadekausi meneillään, niin trooppiset sadekuurot yllättävät nopeudellaan ja voimakkuudellaan meidät harvase päivä.. ja sateen jälkeen paistaa taas aurinko taivaan täydeltä.. niinkuin sataakin kuin saavista kaataen :))



Uimarit eivät ennättäneet kissaa sanoa, kun vettä alkoi tulla niskaan.. mutta samapa tuo kun märkiä oltiin jo ennestään ja lämpö pysyi kuitenkin samana :)



Lämpöä on tainnut olla siellä suomessakin ihan riittämiin, hyvä juttu sekin!

Kiitos kaikille hyvän loman toivotuksista, niitä tarvitaan..
Pieniä äksidenttejä on tässä jo sattunutkin, pikku neidolla on yksi tikki otsassa kun taxin tullessa pihalle sen renkaasta kimposi kivi otsaan ja toinen neito on poskiontelo tulehduksessa..toivottavasti nämä jutut jäi ekaan viikkoon ja loppu loma menee hienosti.
Sairaala täällä on todella hyvä, palvelu ja hoito todella hienovaraista ja asiantuntevaa..Onneksi näin!

Hikisiä terveisiä sinne koto Suomeen täältä Huahinistä!!

jaana

maanantai 6. kesäkuuta 2011

hei me lennetään


Laukut on pakattu
Eläimet hyvästelty
Koti siivottu
Matka voi alkaa
Yö lennetään ja vasta huomenna illalla ollaan perillä kakkos kodilla

Hiljaa en siellä malta olla vaan jotain postauksia sieltäkin lähettelen
Varmaankin ihan erilaisia kuin koti Suomesta

Voikaa kaikki Hyvin

Kuulemisiin

jaana

perjantai 3. kesäkuuta 2011

EiLen ILLalla


Eilen illalla istuskelin vielä pitkään tuvassa ja kuuntelin hiljaisuutta.
Katselin tuvan ikkunasta ihanaa syreeni pensasta ja mietin kuinka onnellinen olen, kun saan olla osa tätä vanhaa taloa ja sen tunnelmaa..



Suomen kesä yö on lumoava.
Yöllä luonto saa utuiset sävyt, kaiken ylle hiipii kuin salaisuuksien verho..
Minulle illan viimeiset tunnit on todella tärkeitä, palaudun tästä päivästä ja lataudun uuteen. En ole silloin seurallinen vaan istun yleensä yksin ja mieluusti tuvassa, sen tunnelma on niin rauhoittava.



Olen kantanut päivittäin syreeni kimpun sisälle, tuoksu on vaan niin ihana.
Ja kun maanantaina jo lähdemme, niin takaisin tullessa näistä kukkasista on muisto vain.

Kesä on tällaiselle nostalgiaan taipuvaiselle kulta aikaa.
On ihana kuunnella vanhoja ikivihreitä ja haaveilla laituri tansseista ihanan järven rannalla..
siis vain haaveilla, koska mieheni ei ymmärrä tällaista ollenkaan :)




Haaveillaan ja nautitaan kesästä

jaana

torstai 2. kesäkuuta 2011

KeSä KaUneimmiLLaan


Niin se vaan on, että kesä on tullut.
Kukkaset suorastaan kasvaa humisten ja syreenit on niin kauniita.
Aina välillä täytyy pysähtyä ihailemaan luonnon kauneutta ja sitä rehevää vihreyttä mitä piha on tulvillaan.



Huomenna vielä lapset menevät koulun kanssa kirkkoon ja suvivirsi raikuu kesälle ja lomalle :)
Kyllä sitä on odotettukin ja kesä suunnitelmia tehty.
Ensin kuitenkin "käväistään" siellä kakkos kodilla nauttimassa tropiikin lämmöstä ja ihanista ihmisistä.



Lauantai aamuna sitten juostaankin kilpajuoksua ajan kanssa lasten todistusten jaossa.
Ensin on kevät juhla ja sitten meidän kahden pitäisi puolen tunnin sisällä ennättää neljään eri luokkaan ihailemaan kun lapsi saa joko elämänsä ensimmäisen todistuksen, toisen, neljännen taikka siirtyy kutoselta ylä asteelle.
Kaikki yhtä merkittäviä saavutuksia.
Puhumattakaan siitä, että emme ennätä ysiltä valmistuvan juhlaan Turkuun taikka naapuri kouluun katsomaan vitoselta lähtijää...
Jäiköhän joku vielä listalta   :)




Kaiken vilinän ja vilskeen keskellä olen ihmetellyt miksi ihmiset haluavat sanoa toisille pahasti, pahoittaa mielen rumilla sanoilla perheestä, lapsista ja elämästä millainen se on. Onhan jokaisen oma valinta millaisen elämän haluaa ei sen pitäisi muita häiritä..mutta kumma kyllä osaa meitä Suomalaisia tuntuu kovasti närästävän muiden elämä..
Yhden ihanan blogin äiti on toistuvasti saanut näitä kommentteja koskien perhettä ja jopa lapsia. 
Onko tässä blogi maailmassa enää silloin mitään mieltä jos tämä sellaiseksi menee..
Kaikki kaunis pitää rikkoa, toisen elämää sörkkiä mitä jää jäljelle..tuskin kirjoittajallekaan hyvä mieli puhumattakaan loukkauksien kohteeksi joutuneista.
Jossain täytyy mennä raja ja mielestäni se raja menee lapsissa, vakaumuksessa, ulkonäössä..voi niitä seikkoja on paljon..ja oikeastaan se Raja menee siinä, että

 Toista Ei Saa Loukata!!


Näillä mietteillä kaukohalit teille kaikille

jaana

maanantai 30. toukokuuta 2011

AuRiNko On tääLLä TaaS


Aurinko, aurinko, voi vihne että olen sitä kaivannut.




Näillä yön viimeisillä tunneilla tuli nostalginen olo, tässä niitä tunnelmia myös teillekin..

kauniita unia
ja kiva kun teitä vierailijoita on ollut useita satoja..olen otettu..

jaana

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

viiKKo VieLä ja Sitten Kakkos KoDille


Mitähän mahtaa kuulua meidän kakkos kodin kukkasille?
Onko orkideat pysyneet yhtä ylväinä ja tehneet uusia kukkasia..
Jokohan lootus on alkanut kukkimaan..



Mites meidän "Martta" jakselee, istuuko edelleen samalla puunkannolla ja napsii ohimeneviä otuksia suuhunsa :)
ensin oli kauhuissani näistä kavereista, mutta aikani niitä seurailtuani tulin siihen tulokseen, että mahtuaksemme samalle pihalle minun täytyy alkaa niistä tykkäämään..poiskaan kun en niitä saa..ja jos nyt en ihan vielä tykkää niin mielenkiinnolla niitä kuvailen :)



Jokohan nyt päästäis maistamaan omia banuja..


Todellakin viikon päästä muutamme piiiitkäksi aikaa kakkos kodille kauas lämpimään :))))
Lähdemme kerrankin koko sakki, serkulta vuokrattiin vielä toinen talo, jotta varmasti mahdutaan.
Ystävätkin tulevat sinne meitä katsomaan ja jussia viettämään kanssamme :)
Taitaa tulla hieman erilainen jussi, löylyä voi heittää ihan ilmaan..koska lämpö siellä huitelee tällä hetkellä varjossa lähemmäs +40°


Kotiin jää eläimet sekä ystävät niitä hoitamaan ja asumaan, jottei talo tyhjäksi jää.

Alkaa olla matkakuumetta ja sitä ei yhtään lisää se ;) että täällä on kakstoista astetta lämmintä ja vettä sataa!


Näitä tässä mietiskelen ja ihmettelen tätä kylmää sunnuntaita, kun mitään ei huvita tehdä....tai ehkäpä kuitenkin lähden jo pakkailemaan :)

jaana

perjantai 27. toukokuuta 2011

MaaiLmaan AvaRaan









Eilen illalla kauniissa auringonpaisteessa juhlittiin eskarilaisen kevätjuhlia sekä kouluun siunaamista.
Mikä onkaan liikuttavampaa kuin pienet lintuset laulavat meille kotijoukoille maailmalle lähtö laulun kirkkain äänin ja luottavaisin katsen kohti uusia tuulia.






Ilme oli pienellä välillä miettiväinen ja hiukan surullinenkin.
Iloa meille kaikille toi pikkuisen biologisten vanhempien läsnä olo, hienoa että pääsivät ja jaksoivat tulla mukaan. Siellä me istuimme vierekkäin hänen neljä läheistä aikuista ja kaikilla tunteet pinnassa yhtä lailla.

Niin monet eskarin päätös juhlat olen saanut juhlia, omien sekä lainalasten ja aina kyyneleet vuotavat yhtä valtoimenaan...
Rakkaita ovat nämä maailmalle lähtijät.

Suojelusenkeleitä kaikille pienille kun voisin antaa vierellä kulkemaan ja oikeaan opastamaan.

perjantai haleja teille kaikille

jaana

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

YkSin KotOna


hiljaisuus kuiskailee tuvan nurkissa




sadepisarat tanssivat ikkunalla



tuulen humina tuudittaa



mieli on rauhoittunut
arki voi jatkua
kiitos kulta kun järjestit tämän pienen hetken



mistä teidän pienet hetket koostuvat, mikä antaa voimia?


kaunista keskiviikkoa

jaana

tiistai 24. toukokuuta 2011

ShOPpailua NeTiSSä


Olenkin tässä saanut oltua shoppailematta sisustustuotteita aikas pitkän aikaa!
Sitten eksyin Sateenkaarentaa nettikauppaan ja voivoi kaikkea kivaa ja ei niin tarpeellista tuli kotiin vain sormia liikuttelemalla..on se tehty ihan liian helpoksi :)
Tätä pientä peltistä teepurkkia en voinut vastustaa.


Minähän en juuri koskaan leivo mitään, ei makeaa ei suolaista, mutta tämä vuoka suorastaan halusi meille ja kaikilla muillakin tämä on :)
Green Gaten piirasvuoka
kuvasta tuli kyllä hävyttömän huono tälle söpöläiselle



Timantteja en omista kuin muutaman ja nekin on sormuksissa, mutta kaikenlaisia muita koruja kyllä timanttienkin edestä.
Tähän lasikantiseen rasiaan upotan rannekoruja, sieltä ne on helppo poimia mukaan ja kaikki tulee nähdyksi.



Meidän puinen saunaosaston ovi sanoi suhteensa irti tässä keväällä, niinpä tilalle asennettiin kosteutta kestävä huurrettu lasi ovi. Estetiikan tajuani koeteltiin hippasen kun tätä yritin siihen kuvitella, mutta nyt olen jo tottunut..ja tämä tarra oli kuin tähän oveen tehty :))

Ilonan uusimman kirjan ja yhden vanhemman teoksen sain myös itselleni ja ihania ovat molemmat..Suosittelen!!

Niinpä taas tämäkin tiistai kääntyy kohti iltaa, aurinkokin uskalsi näyttäytyä sateen jälkeen.
Kampaajalla nautiskelin vaaleista raidoista ja hiukan uudesta ilmeestä.



Kiva kun ootte olemassa!!

jaana


pikkuneidin sanoin
"äiti, on niin kiva kun sä hymyilet ja sun silmien ympäriltä lähtee monta auringon sädettä..niistä säteistä on yksi vain mulle"


hymyillään ryppyjenkin uhalla :)))